Yhteystiedot

The Red dynamite magazine

Markus RURIK Räsänen
Luhtikatu 2 E 63
15500 LAHTI

050-5876491
markus_r.r@elisanet.fi

Tämän kirjan esipuhe löytyy sivulta 61.

editor_4.jpg

Markus Räsänen

 

englannin-kielisen.jpg

http://translate.google.fi/translate?sl=fi&tl=en&js=n&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&layout=2&eotf=1&u=http%3A%2F%2Fmarkusreed2.julkaisee.fi.

kotisivukone.com%2F22

punainen_viiva.jpg

 

finland_liipola_film-production_i.jpg

Pitkä ja jyrkkä mäki huipulle.

                taloustieteilijana2.jpgpieni_aloittelija.jpgvalimerkki_musta_red.jpg

Tähänkin työhön on uhrattu suuri osa ihmis-elämää. Se piti ensin elää.


otsikko_1.jpg

KULTTUURITEKO

lapsuuden_koti.jpg

Lapsuuden kotikyläni NIINIKOSKI

 

Päätoimittaja kävi 29.5.2011 lapsuuden aikaisessa kotikylässään Orimattilan Niinikoskella.

Tarkoitukseni on tehdä kylästä kuva-sarja, jossa painottuvat omat tuntemukseni siitä 40-50-luvun maalaiskylästä. Elettiin vielä agraari-aikaa, aivan teollisen räjähdysmäisen kasvun kynnyksellä, mikä alkoi Suomessa vuonna 1958.

Itse pääsin pelastautumaan sieltä vuonna 1959, kun muutimme Lahteen. Nyt tämäkin yhteiskunnallinen kehitysvaihe on lopuillaan. Voi vain kysyä: Mitä valittuja me olimme, jotka laitettiin tekemään se kaikki, alusta loppuun.

Nyt sain 350 kuvaa, mutta on tehtävä vielä toinen matka, jotta kuva-materiaalia olisi riittävästi, mistä voisi poimia asioita edustavat kuvat esityskuntoon käsiteltäviksi.

Tein toisen matkan 23.6.2011. Otin 270 valokuvaa eli kahdelta matkalta tuli yhteensä yli 600 kuvaa.

Koin, että työ oli vielä puolinainen. Muistoissa tärkeitä alueita oli vielä kuvaamatta. Tein suunnitelman, mutta sen toteuttaminen ei täysin onnistunut. Se, mitä etsin oli osittain jo kadonnut, osittain luonnon ja osittain ihmisen toimesta. Sain kuitenkin jotakin vielä talteen, yli 150 kuvaa. Nyt yhteensä 750 kuvaa. Tein tämän matkan 14.8.2011.

Omalla kohdalla Niinikoskella eläen 1945-1959 oli köyhyys aina päällimmäisenä, vaikka ei nälkäisenä kylläkään koskaan tarvinnut nukkumaan mennä.

Nykyinen venäläinen vaimoni sanoo aina, että sinä olet nelin-kertaineen juutalainen ja sinä olet kuolematon.



i-jakso.jpg


 

kaksi_maailmaa_tormaa.jpg

Kaksi maailmaa törmää


orimattilan_niinikoski.jpg

Lapsuuden kotikyläni, Orimattilan Niinikoski.

Silta, joka erottaa Ylä-kylän ja Ali-kylän ja jonka alta alkavan kosken partaalla kerrotaan joskus kasvaneen "niini-puun". Kylän aikaisempi nimi oli Raikkola.

niinikosken_silta.jpg

Sillan kaiteet näyttivät 50-luvulla vielä tällaisilta. Aikaisemmin joella oli harjoitettu jopa tukin uittoa. Ehkä keväällä tulvien aikaan. Laineen mökin lapset olivat käyneet myymässä lettuja uitto-miehille. Joen oikealla rannalla, Elorannan tontilla oli 50-luvulla vielä iso myllynkivi, joten jonkinlainen myllykin paikalla on joskus ollut, mutta eräät olivat nostaneet kiven kuorma-autonsa lavalle ja vieneet kai piha-koristeeksi.

Kuvan ottaja on seissyt suunnilleen sillä kohdin, missä lähialueen ihmiset pesivät mattojaan ja muutakin pyykkiä.

Taustalla näkyy Rantakarin sauna. Sillan tällä puolella, samalla tasolla oli Elorannan sauna.

img108.jpg

Tällaisena aloin tarkkailemaan maailmaa ympärilläni ja aina omituisemmalta se näyttää. Ihmiset sen ovat tehneet sellaiseksi. Olisivat he voineet tehdä toisenlaisenkin maailman.

Samaan aikaan aloin tarkkailla myös itseäni, uutena ja outona ilmiönä.

Se asia oli silloin minulle vielä arvoitus, miten minä liityn tähän ympäröivään maailmaan.

elin_ja_malakias_laine_seka_maija2.jpg

Isovanhempani Elin Natalia ja Malakias Laine, sekä tyttären tytär Maija. Köyhältä näyttää elämä 1938.

Malakias oli tullut 18 vuotiaana poikana Hartolasta Orimattilaan. Hartolassa hän oli saanut isältään Matts:ilta nimen Johanson, mutta ennen Orimattilaan tuloaan oli nimi muutettu Laineeksi. Orimattilan ja Hartolan kirkkoherranvirastojen tietojen välissä on yhden kuukauden katkos, jolloin hän kävi jossakin muuttamassa nimensä. Hän halusi peittää jotakin. Ei ehkä hurriuttaan, vaan paremminkin juutalaisuuttaan. Olen selvittänyt hänen suku-juuriaan Hartolasta vasta äskettäin.

Elin Natalia oli kotoisin tien toisella puolella olleesta Merivirran mökistä. Merivirran Onni oli hänen isänsä. Hän oli ollut aikaisemmin Sjöström. Kyllä Onninkin piti olla juutalainen, muuten Elin ja Malakias eivät olisi saaneet sääntöjen mukaan solmia avioliittoa. Onnin siskot ja Elinin lisäksi muut lapset lähtivät ensin Helsinkiin ja sieltä Amerikkaan. Lapsena Elin oli Helsingissä piikomassa tädillään, jolla oli siellä hattu-kauppa ja oppi siellä hyvin ruotsin kielen, jota siinä perheessä puhuttiin kotona.

Kerrottiin, että kerran Onni oli Kiviniemessä eksynyt Ali-kylän isäntien ryyppy-rinkiin ja siellä olivat isännät luvanneet, että jos Onni syö vuodessa hevosen karvoineen ja paskoineen, niin hän saa Ali-kylän talot. Se asia taisi jäädä kokeilematta. Niin 1800 ja 1900 lukujen vaihteessa elettiin.

mun_paras_kaveri.jpg

Mummoni Elin Natalia oli hyvin elämänsivistystä omaksunut ja sosiaalinen luonne, minun paras kaveri. Kuva on ehkä vuodelta 1947. Taustalla Mattilan kauppa.

Elin Natalia tunsi kaikki ihmiset ja talojen emännät kymmenien kilometrien säteellä. Jo kapina-aikaan hän keräili laajalti kananmunia ja lähetti Helsinkiin myyntiin. Keväällä 1918 oli saksalaisia miehitys-joukkoja tullut vastaan ja he halusivat nähdä, mitä hänen nyytissään oli. Kun siellä oli vain kananmunia, niin luulivat kai talon emännäksi ja antoivat mennä. Olivat ne käyneet mökin ulko-oveakin kokeilemassa, mutta kun se oli lukossa, niin jättivät asian siihen. Elin oli ehtinyt laittaa lapset jo perunakuoppaan, joka oli tuvan lattian alla. Ne eivät tienneet, että Malakias oli ollut myös sodassa mukana. Tämä oli jätetty vartioon Lahden Jalkarannassa. Malakias piilotti kiväärinsä risukasan alle ja tuli metsiä myöten kotiinsa ja säilytti näin henkensä. Moni Niinikoskenkin mökkiläinen jäi sille tielle. Talollisista kuoli vain Tapolan vävy Nieminen, kun Haaralan Yrjö houkutteli hänet kirkolle katsomaan saksalaisten Orimattilan valtausta. Sillä matkalla joku hänet jossakin ampui. Jäi epäselväksi, miten ja missä. Hänen merkittynä kuolinpäivänään ei kuitenkaan Orimattilassa ole kapinan uhrina kuollut sen nimistä. Niissä olosuhteissa kaikki oli mahdollista. Aikaisemmin oli toinenkin talo jäänyt isännättömäksi, Jaakkolan talo. Isännän sanottiin lähteneen Amerikkaan. Kaikki kyläläiset eivät uskoneet kyseistä tarinaa. Eräs sanoi, että et sinä sellaisista voi kirjoittaa. Vastasin, että jokainen tällainen tarina vaatii myös mystiset osansa ja murha-tutkimukset kuuluvat poliisille. Kyllä kai talon saa jättämään vain kuolema tai vieras nainen.

Yhtä mystisesti myös Merivirrat hävisivät Niinikoskelta. Muistan, kun Elin Natalia sai sodan jälkeen Amerikasta paketin ja kirjeitä joltakin heistä, mutta se taisikin olla viimeinen kosketus heihin. Heidän jälkeläisensä ovat nyt normaaleja amerikkalaisia.

Myöhemmin Elin myi kotona tehdyt käsityö-liinat talojen emännille, ajaen Lotilan linja-autolla Artjärven eli Loviisan suuntaan aamulla ja palaten illalla. Toisinaan kävimme hänen kanssaan eri puolilla kyläilemässä jalkaisin kävellen. Matkaa saattoi parhaimmillaan tulla kymmenenkin kilometriä yhteensä. Ei se ollut hänelle matka eikä mikään.

vanhempani2.jpg

Vanhempani, Anna-Maija Laine ja isäni, syntynyt Viipurissa 1915.            

Isänikään taival ei ollut helppo. Hänet oli äitinsä hylännyt lapsena Viipurissa lastenkotiin. He tapasivat Lahdessa, äitini ollessa Kauppa-hotellissa puhelinvaihteen hoitajana ja isäni työskennellessä samassa korttelissa radio-liike Helvarilla radio-remonttimiehenä. Isäni ei halunnut fasistien sotaan osallistua ja oleskeli sodan aikana Norjassa. Minulle on jäänyt arvoitukseksi, missä hän oli siihen aikaan vaativan radio-alan koulutuksensa saanut, sillä hän hallitsi myös teorian, erilaisten piirien laskennallisen matematiikan. Joku ne asiat hänelle oli joka tapauksessa jossakin opettanut, jos vaikka siellä sodan aikaisessa Norjassa. He asuivat myöhemmin Helsingissä, missä minäkin kävin syntymässä. Näin isäni pari kertaa lapsena Lahdessa, sitten en neljäänkymmeneen vuoteen. Eron tullen äitini toi minut mukanaan Niinikosken kotimökkiinsä, vanhempiensa Elin Natalian ja Malakiaan vielä eläessä.

Kerran koulusta päästyäni, taisi olla vuonna 1954, oli koulun portilla odottamassa Laineen Tyynen kolmas poika Jarmo s. Virtanen, joka pyysi meitä äitini kanssa tulemaan Tyynelle. Tyyne halusi näyttää meille tätä Seurassa ollutta artikkelia.

fakiiri.jpg

Sitä ennen olin nähnyt hänet Löfgrenillä Avun artikkelissa.

elava_neulatyyny.jpg

Hän vaikutti silloin jossakin Lapissa. Tornio ja Viipuri olikin se väli, jota hän aikaisemmin reisasi, ennen Viipurin sulkemista suomalaisilta.  Minäkin ehdin ennen Niinikoskelle muuttoani asua hetken Torniossa Helsingin jälkeen.

Tämä on viimeinen kuva meistä yhdessä. Hän otatti sen katuvalokuvaajalla Lahdessa Kauppa-hotellin edessä, ollessani kylässä tädilläni Saaralla. Sen jälkeen en nähnyt häntä 40 vuoteen.

viimeinen_valokuva.jpg

Tuolta hän näytti ollessaan joskus 70-luvulla vaalireklaamissa presidentin valitsijamies-ehdokkaana.

vanhempi_rasanen.jpg

Tapasin hänet lyhyesti Ryttylässä 40 vuoden jälkeen. Hän oli kehittänyt jo energia-juomansa. Hän sai hetken vielä nauttia siitä Etelä-Suomen komeimmasta talostaan, missä rupatella uima-altaan reunalla lääkintäneuvoksen kanssa, kuten eräs video kertoo.

En saanut koskaan siltä ukolta muuta kuin elämän ja savolaisen nimen, jonka hänet Viipuriin hylännyt savolais-akka oli hänelle antanut. Viipurilaisesta isästään ei hänkään tiennyt. Juutalainen mikä juutalainen.


niinikosken_mokki.jpg

Vaatimaton koti-mökkini keskellä kylää Laineen mäellä. Tämä kuva on ajalta ennen sotia. Ovella jutustelemassa Laineen Martti ja Lahtisen Pentti. Pentti kuoli sodassa. Kylällä eli monia mökkiläisten sota-leskiä, mutta talon isäntiä taisi kaatua vahingossa vain yksi. Outo sattuma, että isännät osasivat väistää kuulaa paremmin kuin köyhät. Samaa sanoi aikanaan Mattilan tytärkin, että "kun ei osaa maastoutua", kun Laineen Erkki sai sirpaleesta ja kuoli.

Mökin tontti oli Nokkalan talosta vuokralla ja siitä joutui tekemään veropäivä-töitä. Näinhän talolliset ennen orjatyöläisensä hankkivat, kun antoivat täysin arvottoman kallion orjille asuttavakseen, missä oli ehkä puoli aaria mahdollista pitää peruna- ja kasvi-maata. Kaivosta ei tietoakaan kallion takia. Vesi piti hakea sadan metrin päästä Kerholan pihasta Merivirran ja Mäkisen Helvin pihan läpi. Martti sai sen sodan jälkeen itselleen rintama-mies tonttina. Aikaisemmin mökin takana oli ollut toinenkin pieni mökki. Siinä oli ollut aikaisemmin sadan metrin säteellä kymmenen "savua", Kerhola yhdestoista. Siis Mattilan kauppa, Malmin Aleksi, Merivirta, Mäkinen, Haaralan "Niku", Toukolan kauppa, Aarniolla kaksi ja Laineen mäellä kaksi mökkiä.

Laineen mäen tontin nimi oli Kivistö, johtuen siitä, että se oli tosiaan kivistö.

saunan_kuisti.jpg

Aikaisempina vuosina suunnittelin, että kirjoittaisin parhaat teokseni tuolla mökin saunan kuistilla, mutta toisin kuitenkin kävi. Kirjoitinkin ne Liipolassa. Möin mökin jo kymmenen vuotta sitten. Minulla oli liikaa tekemistä muualla. Isäpuoleni Virtasen Eikka on nämä rakentanut. Nurkkien korjaamiseen kyllästyneenä hän meinasi lyödä jo alas mökinkin ja rakentaa uuden. Siinä olisi vain menetetty taas pala Niinikosken vanhaa historiaa.

nuoli_kartalla.jpg

Nuoli tässä satelliitti-kuvassa osoittaa Laineen mökin sijainnin.

lahtisen_veikko.jpg

Erityisesti halusin matkallani tavata Lahtisen Veikon, joka oli viimeinen, jonka paremmin enää kylältä tunsin. Hän on edellä mainitun Pentin veli. Sama luokkatietoisuus on yhdistänyt aina Laineen ja Lahtisen miehiä.  Veikolla on ikää jo 91 vuotta.

Käydessäni hänen luonaan, olivat tytär Raija ja vävy Antero paikalla. He huolehtivat Veikon hyvinvoinnista.

Sanoin piruuttani Veikolle kuvia ottaessani, että kirjoitan sinusta lehdessäni sinun olevan Kaliforniat ja Alaskat kiertänyt vanha kullankaivaja. Todellisuudessa Veikko isänsä kanssa uhrasi elämänsä meidän rajanaapurina olleen Haaralan talon maatöille.

Lukemattomat kerrat kävelin jo ennen kouluikää heidän perässään seuraamassa heidän töitään. Minulla kun ei ollut ketään saman ikäisiä kavereita lähistöllä, niin piti keksiä erilaista puuhaa. Tuli nähdyksi viljan korjuun hevospelillä leikaten ja lyhteiden sidonnat ja puinnit. Riihiä oli silloin ja on vieläkin, mutta puimista riihessä vanhaan tapaan en nähnyt. Näin kylläkin pienenä eräänä aamuna Löfgrenin Rudolfin kanssa Aarnion isolta portilta Haaralan riihen savuavat rauniot. Samoin tuli nähdyksi kevät-talvella navetan sonta-ruuman tyhjennyksen jäistä lehmän-paskaa rautakangella hakaten ja reellä sopivan välimatkan päähän toisistaan kasoihin hangelle pellolle reellä ajaen, mistä se levitettiin myöhemmin talikolla heitellen pitkin peltoa. Olin mukana ajamassa myös heiniä ladolta navetan vinnille Veikon kanssa. Kerran heikoiksi käyneet lattia-lankut pettivät siellä navetan vinnillä hevosen alla ja se putosi lattian läpi mahaansa myöten. Siinä oli miehillä työ nostaa hevonen köysien avulla ylös. Minun annettiin jo muutaman vuoden ikäisenä ajaa Reinon Ford traktoria heinäpellolla seipäältä seipäälle, kun Reino ja Veikko nostelivat yhdessä heinät seipäiltä kuormaan. Silloin se oli minulle suuri tapaus. Olin niin nuori, että minulle sanottiin aluksi, että seisot vain kytkimen päällä, kun pitää pysäyttää.

Veikko oli hyvin avulias Laineen naisvaltaista perhettä kohtaan. Hän teki esimerkiksi uudet vinniin johtavat tikkaat. Miehiä ei enää ollut, kun Malakias oli kuollut, pojista Erkki kaatui sodassa, Martti oli jossakin maailmalla ja Valto vietti pääkasvaimen takia lopun elämänsä sairaalassa. Oli vain äitini Anna-Maija Laine ent. Räsänen, mummoni Elin Natalia Laine os. Merivirta ja Lahdessa asuneen tätini Saara Toppisen tytär Maija Saarinen, jonka isä kaatui sodassa, sekä minä Räsänen, siis kolmen nimisiä ihmisiä. Äitini hoiti siihen aikaan elinkeinoon liittyen käsityöt, jotka Elin Natalia kävi myymässä ja Maija kävi koulua. Siis kovaa työtä ja ahertamista, jos halusi saada leivän. Myöhemmin käsityöt menivät suoraan Lahdessa Villa-keskukselle ja Vuorelmalle.

Ei ollut helppoa silloin kenelläkään muulla kuin Haaralan isäntä Yrjöllä, joka loikoili vaan peräkamarissaan ja kävi näyttäytymässä vain ruoka-aikaan keittiössä, pöydän päässä istuen. Pitihän työväen tietää, kuka on isäntä talossa. Hän hoiti vain tärkeät työt, jos joku tuli esimerkiksi astututtamaan lehmäänsä Haaralan sonnilla.

Kun myöhemmällä iällä kävin Veikon luona, totesin hänen olevan varsinaisen vanhojen asioiden arkiston, mistä ei tarvinut kaivella mitään, vaan Veikolta tuli halusta usein pitkiä tarinoita vanhoista asioista ja tapahtumista. Hän on kai viimeinen niinikoskelainen, joka omakohtaisesti kokien muistaa kylän asioita pitkälle ennen sotia. Jos olisin elänyt Niinikoskella, olisin varmaan taltioinut hänen kertomuksiaan myöhemmille sukupolville. Nyt se on ehkä jo valitettavan myöhäistä.

Veikko on ehkä kylän vanhin ihminen. Kyläläisten kannattaisi yhteis tuumin järjestää hänelle seuraavat synttärit Kerholassa.

aura.jpg

Veikko on viimeisiä niinikoskelaisia, joka on kyntänyt tällaisella hevos-auralla lukemattomat hehtaarit.

veikon_tie.jpg

Tätä kotitietään myöten lähti Veikko tuhannet aamut isänsä kanssa kannattelemaan Haaralan taloa jaloillaan, monien muiden maatyöläisten kannatellessa muita taloja tolpillaan.

Haarala putosi heti, kun ei löytynyt enää seuraavaa Lahtisen Veikkoa, Nummisen Meeriä ja Emmaa raatamaan nälkäpalkalla. Jussilan talo olisi pudonnut aikaisemmin, jos ei olisi löytynyt työteliästä renkiä "isännäksi", jolle ei tarvinnut maksaa palkkaa ollenkaan ja Tapolan talo putosi, kun vävy isäntä erehtyi lähtemään Haaralan Yrjön matkaan hurraamaan Orimattilaan Suomen miehitys-joukoille.

Me olemme Veikon kanssa lajimme viimeiset.

erottaja_on_keskus.jpg

Erottaja on keskus, kuuden tien risteyksenä. 50-luvulla oli vain viisi tietä. Se on ollut Erottaja kautta aikain, Helsingin Erottajan mukaisesti.

Ennen tienviitta-pylväs oli risteyksen keskellä betonijalustalla ja lapsena polkupyörällä ajellessa oli tapana jäädä sen viereen katselemaan menoa pyörän satulassa istuen ja toinen jalka pylvään betonijalustalla. Siinä pylvään vieressä, keskellä risteystä oli linja-autoillakin silloin tapana jättää matkustajia pois.

Nykyinen kyläkauppa taustalla.

vanha_tienviitta.jpg

Kuvahausta löytyikin malli sen ajan tienviitasta, joka oli sijoitettu risteyksen keskelle, matalalla betonijalustalla. Isossa kilvessä luki Niinikoski.

alakoulu_savikukko.jpg

Helsingin olympialaisten jälkeen 1.9.1952 astuin minäkin tästä koulun portista sisään ja pääsin oppimaan Hilkka Mäkisen opastuksella aakkoset ja numerot, tuntemaan kellon, tavaamaan ja lukemaan, laskemaan ynnä- ja pois-laskuja, sekä virkkaamaan ja kutomaan puikoilla käsitöissä.

Järjestäjän tehtävä oli tärkeä. Hän joutui aamulla kirjoittamaan, kun oli ensin oppinut, taulun vasempaan reunaan, mikä päivä, mikä kuukausi ja mikä vuosi oli meneillään ja milloin aurinko nousee ja laskee. Samoin järjestäjän huoli oli mennä ajallaan soittamaan jossakin eteisessä säilytettyä kädensijallista kelloa ja oppilaat juoksivat muodostamaan parijonon portaiden eteen. Opettaja tuli sitten kutsumaan sisään.

Kun tuli ensimmäisiä kertoja järjestäjänä aamulla ennen muita luokkahuoneeseen, vaikutti se erittäin tärkeältä ja arvovaltaiselta paikalta. Nopeasti kuitenkin aloin ihailla ikkunasta portin lähelle jättämääni uutta polkupyörääni, jonka jälkeen kiipesin puolapuita myöten ylös istumaan ylimmälle puolalle ja katselemaan luokkaa sieltä katon rajasta.

Sain alakoulussa Orimattilan koulujen välisessä kilpailussa piirustuksesta toisen palkinnon. Alakoulussa oli viikossa yksi tunti, jolloin oli tietokilpailu. Jokainen sai vuorollaan viikon aikana keksiä kysymykset, jotka tuli sitten opettajan pöydän takaa esittämään luokalle. Jokaisella oli aina jokin vakio kysymys, kuten miten alkaa virsi 21.

Kirjasto-kaapin avaaminen lauantain viimeisellä tunnilla oli viikon kohokohta.

Myöhemmin, jo kirkolla oppikoulua käydessäni, opettaja Hilkka Mäkinen antoi minulle ruotsin-kielen tunteja, mutta ei siitä mitään apua ollut, kun motivaatio oli mennyt, niin se oli mennyt. Muistan vieläkin elävästi, miten eräänä kevät-talven aurinkoisena iltapäivänä koulun päätyttyä hän jätti minut luokkaan opettajan tuolille istumaan ja tankkaamaan ruotsin sanastoa ja lähti itse omalle puolelleen tekemään omia kotitöitään. Kielten sanaston tankkaaminen on minusta tuntunut aina typerimmältä asialta maailmassa. Miksi ei voi olla vain yksi yhteinen vieras kieli kautta maailman, joka ei saa tietenkään olla maailman suur-rosvojen englanti.

Ne neljä vuotta, jotka kävin koulua Niinikoskella, istuin Siiskosen Annikin vieressä. Kuvan tammi näytti jo silloin tuollaiselta. Tuo Savikukko nimitys tulee siitä, että rakennus-materiaalina on käytetty savea.

kevaalla_1954.jpg

Kuvassa on Hilkka Mäkisen sekä I- että II-luokka. Itselläni, ylhäällä kolmas vasemmalla, on toinen vuosi päättymässä.

Yläkoulusta, jota kävin kaksi luokkaa Niinikoskella, ei ole jäänyt paljon mieleen muuta kuin Suomen vesistöjen reittien opettelu ja ikävä kertotaulu. Välitunnit yleensä leikimme erikoislaatuista hippaa koulun eteen istutettujen kuusten rivistön välissä. Siinä oli muuten kaksi kuusta kasvanut oksistaan yhteen.

Toinen samanlainen tapaus oli Tapolan aitan vieressä tien laidassa kasvaneessa samanlaisessa kuusten rivistössä. Sekin sai istutettuna kasvaa siinä vuosikymmenet, kunnes tuholaiset iskivät. Pusikkojen raivaaamiseen ei heiltä sitten riitäkään energiaa. Keskustan maisema on jo mennyttä, mutta ehkä parempi pusikot kuin Tapolan uudis-rakentaminen, mikä on vienyt kylän vanhan maiseman historiaan jo aikaa sitten. Pikkuporvarit sanovat nopeasti, että meillä on omistusoikeus, rakennusoikeus ja kaikki muu oikeus. Maisema kuuluu kuitenkin kaikille kyläläisille ja jopa kylän läpi ajaville vieraille. Museoviraston arkaluontoista materiaalia piilotteleva kähmintä-osasto on osannut hyvin sulautua ympäristöön.

iii-luokka.jpg

Tässä on kuva III-luokalta. Opettajana on Airi Mäkelä. Neljännellä luokalla oli opettajana Inkeri Hyvönen. Itse olen alhaalla toinen oikealta.

Koulun johtokunta jakoi vuosittain jonkinlaisena sosiaali-apuna, lähinnä hiihto-monojen hankintaan, 30 markan avustusta. Eivät ne jyväjussit sitä oma-aloitteisesti köyhille kuitenkaan antaneet, vaan talollisille, joskin suurperheisille. Ei heitä mitenkään hetkauttanut, vaikka Nummisen Meerin ja Mannen kaksos-pojat Jouko ja Seppo joutuivat käymään koulussa pari vuotta läpi talven ohuissa pitkissä sukissa ja polvihousuissa. Äitini haki tätä rahaa kerran ja saikin, ilmeisesti johtokunnassa vaikuttaneen Ahten Yrjön ansiosta.

Koulutovereistani Liljan Martti, Laaksosen Keijo, Koskelaisen Heikki, Ahkon Veikko ja Huovisen Olavi poistuivat nuorella iällä tapaturmaisesti pois tästä maailmasta.

niinikosken_kansakoulu.jpg

50-lukua


kylakauppa.jpg

Entinen osuus-liike Toukola, nykyinen kyläkauppa, Erottajan tuntumassa. Tämä rakennettiin joskus 50-luvun puolen välin maissa. Entinen toimipiste oli lähellä kotimökkiäni Kerholan tienhaarassa.

kylakauppias.jpg


mattila.jpg

Entinen Mattilan kauppa ja posti oli lähes Laineen mökkiä vastapäätä. Minä kävin usein kaupassa ja lehdenjaossa, kun postimies, Liljan Veikko tuli puolen päivän maissa kirkolta posti-reisultaan polkupyörällä ja Mattilan Arvo jakoi sanomalehdet paikalla olijoille. Kauppa olikin silloin usein tupaten täynnä. Toisinaan pienenä istuin tuon aitan portailla seuraten maailman menoa. Mieleen painuva tapaus oli, kun Laurilan teräspyörillä varustettu Fordson traktori tuli kaupalle tankkaamaan. Tiehen jäi sen pyörien teräksisistä siivekkeistä ammottavat jäljet. Polttoaineet olivat ensin alussa aitan kupeella tien reunassa rivissä 200 litran tynnyreissä. Ei silloin ollut kuorma-autoissa nostureita. Tynnyreitä purkaessaan kuljettaja laittoi renkaan tielle ja pudotti siististi lavalta tynnyrin sen päälle. Hevos-puomi oli aitan takana. Siihen aikaan isännät kävivät hevosilla kaupoilla ja kauppojen kupeilla oli pitkät hevos-puomit ja heiniä vähän eteen pussista. Minulla on sellainen muistikuva, että Mattilan kauppiaalla oli hevonen ja tavaroita olisi haettu Pakaan rautatie-asemalta. Myöhemmin hänellä oli tietenkin auto ja Keskon tai muun firman auto toi tavarat pihaan.

Tuossa kuvassa aitan takana vasemmalla oli matala lauta-rakenteinen pienempi varasto, joka on nyt purettu ja sen vieressä hevospuomi, ratakisko puomina betonipylväillä. Hyppäsin kerran talvella nuoskakelillä sen varaston katolta syvään lumeen, kiivettyäni sinne piikkilangan päältä ja meinasin juuttua jaloistani kiinni, kun lumi tiivistyi jalkojen ympärillä.

Minä hoidin yleensä kaupassa käynnin ja sanoma-lehden hakemisen. Kerran oli suurta juhlaa, kun sain ostaa sata grammaa irto-karamelleja. Se maksoi 32 penniä. Normaalisti sain tyytyä keräilemään Paula kahvipaketeista auton kuvia. Kahvi oli siihen aikaan vielä papuina paketissa, joka kaupassa avattiin ja kahvi jauhettiin kaupan myllyllä. Päällä oli pahvi-lappunen, jossa oli jonkin auton esittely-kuva. Muistan vielä myös nähneeni kaupassa leikattavan pieniä paloja säännöstely-kupongeista, kun tavara oli kortilla. Kahvi saattoi olla viimeisiä. Länsimaiset henkilö-autot olivat kai kaikkein viimeisimpiä. Volkkaristakin maksettiin toinen auton hinta tiskin alta, että pääsi etenemään tilaus-jonossa, vielä 60-luvun alussa. Läpeensä mädäntyneet vanhat koslat menivät kuin kuumille kiville, kunhan vain oli länsimainen.

50-luvun puolella tuli yleiseen tietoisuuteen autojen ULA-puhelimet. Kirkollakin oli ULA-takseja ja joskus näki Niinikosken läpikin ajavan "lentävien" suuren mustan auton ULA-puhelimineen. Maailma oli lähdössä ottamaan lisää kierroksia. Kidekoneitten aika oli jo ohitse, joita niitäkin tuli nähtyä.

Jo ennen koulu-ikää tuli myös nähtyä erilaisia asioita Lahdessa, missä kävin jopa yksin linja-autolla mennen joka Vappu tätini Saaran miehen, Toppisen Pekan syntymäpäivillä. Pekka vei minut joka kerta johonkin tapahtumaan. Kävimme yhdessä Kärpäsen mäellä moottori-pyörien maarata-ajoissa, ravikilpailuissa, moottorivene-kilpailuissa ja kerran talvella jopa Radiomäen urheilu-kentällä autojen jäärata-ajoissa. Olin varmaan myös ensimmäisiä niinikoskelaisia, joka on käynyt oikealla "terassilla". Kävimme nimittäin moottori-vene kilpailujen jälkee ylhäällä Kariniemen mäellä olleen kesä-ravintolan terassilla jäätelöillä ja Pekka taisi nauttia synttärinsä kunniaksi jotakin muuta. Tuli myös katsottua Rautatienkadun mäessä ollut tunnettu Oululaisen ravintola. Siellä oli 50-luvun alussa sunnnuntai päivänä elävä orkesteri soittamassa. Samoilla reisuilla kävimme myös silloin Loviisankadulla olleessa teatterissa ja kiertäviä sirkus-telttoja myöten. Yleinen sauna oli uusi kokemus. Näin siellä ensimmäisen kylpyammeen.

Pekka oli aluksi töissä Etelä-Suomen autossa asentajana ja siellä käydessäni sattuikin siellä olemaan juuri korjattavana sama Pakaan sahan tukki-auto, joka Tapolan mäessä suistui talvella ojaan ja ohjaamo meni täysin kasaan.

Silloisista ajoista kertoo jotakin se, että kävimme potku-kelkalla kerran Launeelta kaupungissa ja laskimme ajorataa myöten hyvää vauhtia rautatie-aseman luona sillan alta takaisin Launeelle.

Niillä matkoilla sain kerran Pekalta kovalippaisen autoilijan hatun, jollaista siihen aikaan käyttivät linja-auton kuljettajat  ja hiukan toisenlaisena mallina taksi-miehet. Kerran Malmin Eero, mökkiä vastapäätä, oli Lahdesta kylässä mummollaan ja helsinkiläisen rahastajana ollut Peltosen poika tuli sellainen päässään Mattilan kaupasta, meidän ollessa tiellä siinä mäellä Eeron kanssa. Eeron aloitteesta huusimme, että "mikäs hevosmiehen hattu tuolla on päässä". Poika vähän suutahti. Siihen aikaan oli vielä monta vossikkaa Lahden torin laidassa. Jos olisi vielä, niin sellaisella minä kesällä ajaisin mieluimmin kuin taksilla, vaikka saisi odottaa puoli tuntia. Oli siihen aikaan Lahden tulli-kamarin vieressä vielä hevos-rahtia ajavien koppi ja hevoset.

Kerran niissä samoissa maisemissa Eeron kanssa keikuimme Aarniolle johtavan portin päällä seisoen ja keinunamme pitäen, kun Aarnion erillisessä kamarissa asunut ja Mattilan lehmien lypsyn hoitanut piika sattui kaupan ovelle, mistä huusi, että "älekeepäs pojat kiikkuko siinä poretissa". Nauroimme sitä pitkän aikaa. Kuulin ensimmäisen kerran täysin erilaista murretta. Niinikoskella puhuttiin jotakin Uudenmaan murretta, siä ja miä.

major.jpg

Laurilan vanha traktori.

poltto-aine_tynnyreita.jpg

Aluksi poltto-aineet olivat tien vieressä aitan päässä, kiviaidan vieressä tällaisissa sinkityissä, makuullaan rivissä olleissa 200-litran tynnyreissä, joissa oli keskellä kaksi vahvaa teräs-vannetta. Myöhemmin ne kevenivät ja vanteet oli valssattu tynnyrin vaippaan.

lahden_osuus-kauppu.jpg

Lahden osuus-kauppa oli työväen osuus-liike ja kaikki jäsenet laskivat vuodenvaihteen jälkeen vuoden kassa-kuittejaan, joilla he saivat jäsenyydestään eli omistamisestaan hyvityksen tulevista ostoksistaan.

Äitini Anna-Maija Laine ent. Räsänen, myöhemmin Virtanen, piti pari kesää 50-luvun puolessa välissä kaupan kioskia, joka sijaitsi kuvan vasemman reunan kohdalla. Kioski oli iltaisin auki ja oli kylän miesväen kokoontumispaikka pilsnereineen ja tikan heittoineen. Seurasin minäkin siellä välillä heidän touhujaan. Siellä pysyi hyvin perillä kylän asioista. Äitini jätti sen työn, kun se häiritsi pahasti hänen mustikanpoimintaansa, josta hän hankki kesällä enemmän ja toisaalta hän tuurasi puhelinkeskuksessa Wikstenin Enniä, kyläsepän vaimoa vapaapäivinä, jolloin Enni usein lähti Lahteen tyttärelleen kyläilemään. Talviaikaan äitini elinkeinona oli erilaiset käsityöt Lahtelaisiin liikkeisiin, kuvio-villasormikkaiden kudonnasta nyplättyihin liinoihin.

Osuus-kauppa sai ensimmäisenä kylmiön 50-luvun alkupuolella ja saattoi ryhtyä myymään maitoa ja lihaa. Siihen asti maito ostettiin meijerin myymälästä. Possut kasvatettiin kotona. Pienissä mökeissäkin, kuten meillä, oli siankarsina. Muistan, kun yhtenä kesänä oli osuus-kaupalla vasikka kasvamassa. Se taisi olla Myrskyn Risto, joka teurasti sen ja lihat varmaan myytiin kaupan liha-osastolla.

Osuus-kaupan hoitaja Haakana oli innokas urheilun ystävä. Hän järjesti talvisin kylän lapsille osuus-kaupan hiihtokilpailut ja osti itse palkinto-lusikat. Kerran hän keräsi kaupan penkillä pilsneriä kittaavista porukan, jotka lupasivat minulle 30 markkaa, jos ajan polkupyörällä kaupan pihasta puolessa tunnissa kirkonkylän Shellille. Arvioin asian niin vaikeaksi itselleni, kun olen aina hengästynyt helposti, että en uskaltanut lähteä kokeilemaan.

Haakana oli sumplinki-mies. Hän tilasi minulle ennen koulun alkua ensimmäisen polkupyöräni, kolmella vaihteella. Se maksoi 16.300 markkaa. Eikä hän ylen katsonut porvareitakaan. Eräskin kylän porvareista ajoi velaksi, pitkällä piikillä, työväen omistaman osuus-kaupan bensoilla.

Osuus-kauppa järjesti joka syksy työväentalolla Osuus-kauppa juhlat, missä oli erilaista ohjelmaa, näytelmiä myöten. Lopuksi saattoi olla tanssiakin.

varjolan_kaupparakennus.jpg

Tässä kylän meijeriä vastapäätä olevassa pienessä rakennuksessa pystyivät Varjolat pitämään asumisensa lisäksi yllä pientä kauppaa vielä 1950-luvun alkupuolella. Siellä taisi olla jopa pöytä pilsnerin juojille eli baari. Siellä varmaan isännät poikkesivat paja-reisullaan ja tuodessaan hevosilla maidon meijeriin.

Seuraavalla tontilla oli heti mäellä Wikstenin Laurin paja ja sen jälkeen päärakennuksessa Wikstenin Ennin hoitama kylän käsivälitteinen puhelinkeskus, missä äitini kävi usein tuuraamassa Ennin vapaapäiviä. Äitini osasi sen työn, kun hän ehti olla nuorempana Lahdessa Kauppahotellin puhelinvaihteen hoitajana. Siihen aikaan kylän puhelin-numeroiden määrä oli 40 liittymää.

Enni oli suuri humoristi. Kerran oli Ruokolan isäntä ollut menossa hevosella vieraitaan vastaan jostakin kauempaa ja hän oli mennessään poikennut Ennillä. Ruokolalle oli laitettu eväspaketti mukaan. Enni ja joku toinen kylän naisista olivat ilkikurisuuksissaan syötättäneet Ruokolalla eväsleivät itsellään.

Kun halusi soittaa Lahteen, piti soittaa ensin Ennin keskukseen vain veivistä puhelinta veivaten. Enni jätti linjan auki odottamaan tai sitten sulki sen ja käski odottamaan. Hänen piti ottaa yhteys Orimattilan kirkolla olevaan samanlaiseen käsivälitteiseen keskukseen, josta pyysi linjan auki samoin menetelmin soittaen Lahden keskukseen. Kun linja lopulta Lahteen oli auki, soitti Enni puhelun tilanneelle, joka sai puolestaan pyytää Lahden keskusta välittämään puhelun Lahdessa haluttuun numeroon. Näin siis ennen.

Laurin pajassa kengitettiin hevoset ja tehtiin metalli-osat rekiin ja kärryihin. Lauri kuoli jo nuorehkona, oli ehtinyt täyttää 50 vuotta. Muistan, kun Laurin poika-puoli Aarnion Aarne oli ostanut Laurille 50-vuotis lahjaksi pienen smirgelin. Ei Laurin töissä varmaan paljon sitä tarvittu, sillä hän hoiti asiat ahjolla, alasimella ja vasaralla. Töitä teettänyt jyväjussi sai istua aina ahjon palkeitten veivissä.

Ennillä oli koulun ja kyläkaupan välisellä pellolla vuokrattuna hiukan perunamaata ja kerran olin äitini kanssa auttamassa perunannosto talkoissa. Enni antoi minulle muutaman markan palkkaa, jonka kanssa menin Lahden osuus-kauppaan ja sainkin ostaa sillä upean linkkarin. Se laittoi köyhän mökin pennun onnelliseksi. Äitini jäi Ennin kanssa juttelemaan sisälle, minä menin istumaan Ennin vinttiin johtavien tikapuitten ylimmälle poikki-puulle ja veistelin kai paju-pilliä. Myöhemmin veistin sillä paju-pilliä ja se lipsahti etusormeni sivuun, josta lähti pala pois. Se jälki on vieläkin tallella.

Seuraavaksi onnellisin tapaus taisi olla, kun serkkuni Maija toi minulle Lahdesta ensimmäisen rannekellon ja Anttilan Jussi toi minulle kirkolta ensimmäisen pienen kapean Tex Filler sarjakuva-lehden.

Tuli tästä kuvasta mieleen, että olimme kerran tuolla oikealla tolpan takana vasemmalla puolella tietä olevalla Haaralan pellolla neljästään. Lahtisen Veikko, Haaralan Reino traktorin kanssa ja minä Nummisen Sepon kanssa seisten molemmin puolin Reinoa traktorin astin-laudoilla. Oli kuuma ilma ja Veikko kaivoi rahapussiaan ja sanoi meille pojille, että menkääs hakemaan hänelle juomiseksi pilsneriä. Silloin Reinokin kaivoi kuvettaan ja antoi rahaa. Ohjeet muuttuivat hiukan sekaviksi ja me kävelimme Mattilan kauppaan Sepon kanssa ja ostimme molemmille putelin tai kaksi, en muista, mutta kun hakupalkasta eivät kumpikaan puhuneet, niin jotenkin ymmmärsimme, että loppu rahalla voimme ostaa itsellemme. Me ostimme lakritsi patukoita ja taisi tulla ihan parikymmentä nuppia kohti. Eivät kumpikaan puhuneet mitään, että ei sitä noin ollut tarkoitettu. Loppu rahat tietysti takaisin. Saihan Haaralan kitupiikki kerrankin nokilleen.

Sitä hän ei tehnyt montaa kertaa. Kun olin jo kirkolla koulussa, näin kerran autoa odotellessani, pois kirkolta tullakseni Reinon siellä. Sitten sattui tulemaan hänen serkkunsa Lintupään Lasse paikalle ja Reino meni nopeasti jäätelökioskille ja osti kaksi töttöröä jäätelöä, Laselle ja itselleen, ei minulle lapselle, joka sadat tunnit oli seisonut hänen seuranaan traktorin päällä pitkin peltoja ajeltaessa. Ei puhettakaan, että olisi sanottu, että pääset sinä meidän mukana kotiisi, ei tarvitse linja-autoa odotella. Ei sen puoleen, ei vanha isäntä Yrjökään kertaakaan sanonut, että syö sinäkin, kun odotin tuvan penkillä ruokatunnilla Lahtisen miesten ruokailua ja takaisin työhön lähtemistä. Sellainen oli suhde rikkaan ja köyhän välillä ja se jatkuu, vielä toistaiseksi.

Olivatko he kaikki älykääpiöitä, vaiko täysin tunnottomia. Kyllä Yrjökin olisi hyvin voinut edes joskus sanoa, että "syö sinäkin poika, kun olet meillä joka päivä töissä, ei tämä minunkaan ruokani minulle mitään maksanut, nuo Lahtisen orjat senkin minulle nälkäpalkallaan eteeni järjestivät, siis ilmaiseksi, joten ei se sinunkaan annoksesi minulle mitään maksa".

Normaali hyvänahkaisuus oli varmaankin heidän mielestään yhteiskuntarauhaa vaarantavan heikkouden osoittamista. Köyhille pitää jo lapsesta osoittaa paikkansa.

wikstenin_enni.jpg

Kylän puhelin-keskuksen hoitaja Wikstenin Enni oikealla, tyttärensä kanssa. Enni asui aivan naapurissa Aarniolla, kunnes avioitui kyläsepän, Laurin kanssa.

kylan_meijerirakennus.jpg

Meijerin oikean puoleisella seinustalla oli pitkä betonilaituri, josta talolliset raastoivat maito-tonkansa hevospeleistään tuosta suuresta ovesta meijerin puolelle. Tämän puoleisesta ovesta kulkivat maitoa ostavat asiakkaat, jotka menivät omien hinkkiensä kanssa ostoksille meijerin myynti-tiskille. Muistini mukaan siellä oli aamuisin oikein jonoa, kuten oli myös myöhemmin Lahden osuus-kaupan maito- ja liha-osastolla. Ostaa sai myös kermaa ja kai jotakin juustoa. Kaikki jäte maidosta eli hera syötettiin meijerin sikalan sioille. Kävin sielläkin kerran.

Meijerillä en iästäni johtuen käynyt vielä yksin, mutta myöhemmin sain valta osin hoitaa kaikki kauppa-reisut Mattilassa ja Lahden osuus-kaupassa pääasiassa maitoa hakemassa.

Meijerin yläkerrassa asuivat isännöitsijä, koneenhoitaja, joka hoiti valta-akselilla muita koneita käyttävää höyrykonetta. Sen lisäksi asui vielä pari meijeristi naista.

Meijeristit olivat äitini ystäviä. Kyläpaikoissa olin heti talon aikakaus-lehti nipulla tai kirjahylyllä. Heistä toiselle tuli Kotiliesi.

Meijerin takana mäessä oli höyrykoneen vaatima halkokatos, jonka täydentämisestä varmaan maidontuottaja-isännät huolehtivat ja iso purukasa, johon oli peitetty suuret määrät talvella Villikkalan järveltä sahattuja jäälohkareita jäähdytys-materiaaliksi. Olin kerran talvella Haaralan miesten mukana tällaisella jäänajo-matkalla. Jokaisen talollisen piti ajaa jäitä oma osansa. Siellä jäällä oli miehiä isolla sahalla sahaamassa sopivan kokoisia kimpaleita, jotka sopivasti mahtuivat rekeen. Jään piti riittää kesän yli. Kun Virtasen Martta hoiti sikalaa miespuolisen henkilön kanssa ja juustonteossa oli meijerillä pari miestä, työllisti meijeri ainakin kahdeksan vakinaista.

Meijeri oli siis maidontuottajien osuus-kunta, joka jalosti maidon tuotteiksi, joilla oli jatkuva menekki ja joista sai maksimaalisen hinnan, jotta se saattoi maksaa maidontuottajille maksimaaliset tulot. Maito piti siis muuttaa kermaksi, voiksi, piimäksi, viiliksi, juustoksi ja sianlihaksi.

Samalla jyväjussit saivat halkonsa kaupaksi, myyden ne oman firman höyrykoneen käyttö-voimaksi. Mikäli olisi kytkenyt raami-sahan samaan valta-akseliin, olisivat menneet tukit perässä. Koskisen osakeyhtiöt ja jäsenkirja vuorineuvokset olisivat jääneet syntymättä.

Siihen päättyikin sitten jyväjussien sosialismi. Ainoastaan Haaralalla ja Lintupäällä oli yhteinen hevos-vetoinen apulannan-levitin, mutta he olivatkin sukulaisia. Tuotantovoimien historiallinen kehittäminen on toteutettu yksityisomistukseen nojautuen, keskittyen pariin "kolhoosiin", mistä on enää kukon askel yhteen ja lopulliseen revolutioon, uusimuotoisen tuottajien osuus-kunnan syntyyn. Näin tuhannet maalaiskylät ovat vieneet päätökseen elinkaarensa luokka-yhteiskuntina.

Meijerin halko-vajan takana olevassa mäessä peuhasimme kerran kevät-talvella hanki-kanteen aikaan ja Nummisen Joukolta katkesi jalka. Olimme silloin muistaakseni toisella luokalla koulussa. Jouko joutui olemaan sairaalassa ja pois koulusta koko kevään.

maito-auto.jpg

Seuraavaksi tuli tällainen, joka kuljetti maidon Lahteen.

maitolaituri.jpg

Samoin tarvittiin näitä suuret määrät.



vanha_osuusliike_toukola.jpg

Tässä rakennuksessa, sadan metrin päässä Laineen mökistä, Kerholan tien risteyksessä sijaitsi ennen vanha Osuus-liike Toukolan kauppa. Sen väri oli vihertävä ja näyteikkunoitten välissä oli betoniportaat. Pienen ikkunan kohdalla oli suuri varaston ovi. Sen jälkeen rakennukseen on tehty kaksikin laajennus osaa vasemmalle. Nykyisin se on Tapolan kyläyhteisön yksi toimipiste.

Tien kaarteen oikealla puolella oli hirsinen ulkovarasto ja sen päässä poltto-aine tynnyrit rivissä sekä hevospuomi.

Kuvan oikeassa reunassa, Marjomäen tien töyräällä oli sauna, puuliiteri ja niiden jatkeena siankarsina ja siankoppi.

Muistan miten joulun alla Toukola pystytti aina oikean puoleiselle nurkalle räystääseen asti ulottuvan joulukuusen sähkölampuin valaistuna ja suuri tähti latvassa. Se loikin ihmeellisen joulun odotuksen tunnelman mieleen. Muistan hyvin, miten alle koulu-ikäisenä istuin pimeässä näyteikkunan edessä pyörätelineen päällä ihastellen kauniita lahja-tavaroita.

Kerran eräänä kesänä pystyttivät Haaralan pellon puolelle sen ulkovaraston taakse pienen kiertävän tivolin, missä oli muutama peli ja ruletti tai onnenpyörä. Seuraavana päivänä tivolin lähdettyä tuli käytyä katsomassa jännittävän näköisiä pois heitettyjä erilaisia papereita ja muita juttuja pellolla.

Jäi myös mieleen, kun Lotilan piikki-nokkainen linja-auto meni Lahdesta tullessaan kai jotenkin epäkuntoon ja pamautti suoraan tuohon kaupan vasempaan nurkkaan nokkansa.

Mieleen jäi myös, kun Toukola järjesti yleisen pyöräilyn, mikä Niinikoskella tarkoitti Pyörähtelän risteyksessä käymistä ja takaisin. Jokainen sai siitä hyvästä pyöräänsä keltaisen viirin. Palkinnoksi arvottiin valtakunnallisesti skootteri, joka meni Rovaniemelle. Olin silloin alle kymmenvuotias.

Kun Toukola rakensi uudet toimitilat Erottajalle, osti tie-mestari Löfgren rakennuksen ja kunnosti sen kokonaisuudessaan asuin käyttöön. Siihen asti he asuivat Laineen raja-naapurina Mattilan vuokralaisina Aarniolla ja myöhemmin hetken myös hiukan meijeristä etenpäin Orimattilan suuntaan. Löfgrenin Rudolf kuoli äkillisesti suhteellisen nuorella iällä. Löfgrenin rouva haki Mattilan Arvon paikalle. Rudolfilta oli jäänyt silmät hiukan raolleen ja Arvo sanoi, että "ketä hän katsoo peräänsä". Arvo ei tiennyt, että häntä itseään.

Aarniolla kävin heillä kuuntelemassa radiosta torstai-illan lasten-tunnit ja myös Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailut. Meille saatiin ostettua vasta 1956 Wikstenin Enniltä vanha radio presidentinvaalien alla, jolloin Kekkonen tuli ensimmäisen kerran valituksi.

Pojat, Olavi ja Kalevi kävivät oppikoulua kirkolla. Jäi mieleen, kun kerran Olavi näytti, miten hän oli lukemassa romaalia sen norjalaisen matkasta kaisla-veneellä yli Tyynen-meren. Ilmankos häneltä jäi koulut kesken. Löfgren oli innokas Kerholan toiminnan vetäjä. Hän toimi Nuoriso-seuran näytelmä-kerhon ohjaajana. Hän oli myös keskushenkilö, kun urheilu-kentällä järjestettiin kesäisin kesä-juhlat urheilu-kilpailuineen ja lusikka- ja pussi-juoksuineen. Oli myös virvokkeita, tikan heittoa ja hevosenkengän heittoa.

50-luvulla oli tuossa tien suoralla osalla oikealla pellolla Rantakarin Laurin rakentama punainen ja korkea sähkömuuntaja-rakennus.

Kun äskettäin jäljitin vuosikymmenien jälkeen Orimattilan keskustasta Laaksosen Perttiä, joka oli kai ikänsä Orimalla työssä, osui puhelu ensin toiselle Laaksosen Pertille, joka kertoi asuneensa Montarissa ja ajaneensa sieltä työhön polkupyörällä tänne Toukolan myymälään. Hän oli lapsuudessani siellä myymälä-apulaisena.

muuntaja.jpg

Se sähkö-muuntaja tien varressa oli tämän kaltainen ja värinen. Ovi oli tielle päin.

valtion_ford.jpg

Joka aamu ajoi kirkolta tällainen TVH:n tumman vihreä Ford kuorma-auto Kauko Rastaan kuljettamana tiemestari Löfgrenin ajoihin ja otti Niinikoskelta Erottajalta kyytiinsä lavalle lapiomiehinä toimivat Laakson ja Murton ja lähtivät sorakuopalta hakemaan soraa, lapiopelillä kuorman tehden. Kuvassa ei ole sama auto, eikä samat henkilöt. Hiekka ajettiin tielle, missä oli kehittynyt tiemestarin kiharaa eli Löfgren ajeli polkupyörällään ympäri piiriään tarkastamassa tien kuntoa. Syksyisin oli tärkeä työ lumiaitojen pystytys teiden varsille pelloille ja katajaisten aurausmerkkien pystyttäminen teitten varsiin. Istuin usein miesten vieressä penkillä Aarniolla, kun he söivät ruokatunnilla eväitään Löfgrenillä ja olin joskus autossakin mukana katselemassa, miten lava veivataan käsiveivillä ylös ja miten kuljettaja irtonaisen hanskan kätensä ja kipin akselin väliin puristaen jarrutti akselin pyörimis-nopeutta, kun hän laski lavan alas omalla painollaan.

Eräänä kesänä ajettiin teille suuret määrät savea ja rutkasti vettä päälle. Autot jyräsivät vellin tasaiseksi, josta kuivuessa muodostui vuosia kestänyt asfaltimainen pinta pyörien kulkemalle alueelle.

Kuoppalan Paavo kirkolta aurasi talvisin usein tiet suuremmalla TVH:n punaisella kuormurilla.

Kerran meni koulun ja Rantakarin välinen notkelma lumituiskussa niin tukkoon, että Löfgren joutui tilaamaan telaketjullisen puskutraktorin sitä avaamaan.

Teiden hiekotukset talvella, kahden miehen lavalta lapiolla heitellen, olivat minimaalisia ja eivät paljonkaan häirinneet potkukelkkailijoita.

Tielana ajoi, kun Löfgren katsoi sen tarpeelliseksi.

Kesäisin Löfgren ajoi polkupyörällä pitkät matkat tarkastamassa teittensä kuntoa.

Siihen aikaan oli Niinikoskella seitsemän valtion "virkamiestä". Kolme opettajaa, postimies Lilja, sekä kolme tiestöstä huolehtijaa, nyt ei kai yhtään, jos ei huomioida Kekkosen ja maalaisliiton kähmintä-materiaalin vahtijoita.

lumiaita.jpg

Syksyisin pystytettiin tällaisia lumiaitoja peltoaukeille, parinkymmenen metrin päähän tiestä. Teiden varsilla oli sopivin välein niiden varastokatokset kesäksi.

tielana.jpg

Tämän kaltainen traktori-vetoinen tielana tasotteli tiemestarinkiharaa ajottain. Tällaisten rakkinetten komentajan virasta oli Löfgren nenä pystyssä.

kerhola.jpg

Tämä talo tuli tutuksi minulle pääasiassa Suomi-filmin joka kuukausi esittämistä elokuvista.

Siihen aikaan talo oli vaalean keltainen ja suhteellisen tyylikäs kuistilla sijainneen täyspitkän selkänojallisen penkin kanssa. Nyt moterni-Jaskat ovat onnistuneet tekemään siitä lähinnä kirkonkylän Ossintorin romuvaraston näköisen.

Yhtiön suuressa paketti-autossa oli aina kaksi miestä ja he esittivät ensin jonkin lasten-elokuvan ja jälkimmäisenä lapsilta kielletyn elokuvan.

Siviä, joka asui Haaralan "Nikun" mökissä ja hoiti vuosikaudet Löfgrenin rouvan kanssa Haaralan karjan, hoiti talvella talon lämmityksen, ennen elokuvien alkamista.

Kun Tuntematon sotilas-elokuva valmistui, lähti se heti maaseutua kiertämään. Alle 12-vuotiaat jätettiin oven ulkopuolelle. Joku meistä keksi, että kannetaan tikapuut talon taakse, sillä kaihtimen reunan ohitse saattoi nähdä valko-kankaalle. Tikapuut olivat täynnä poikia ja minä jouduin roikkumaan niiden alapuolella nähdäkseni. Silloin elokuvan näyttäjät jotenkin tajusivat meidän katselevan ikkunasta ja toinen tuli ulos pimeässä talvi-illassa ja kun oli nuoska keli, niin alkoi nurkalta pommittaa meitä lumipalloilla.

Vielä 50-luvulla monet halusivat juhlia häitään kerholassa tanssiaisineen ja orkestereineen. Kerholassa oli joskus järjestetty jopa naamiais-tanssiaisia, kun naamioita oli vielä jäljellä jossakin kaapissa. Mieleen jäi myös kirkolla asunut voima-mies kautta fakiiri, joka piti esityksensä Kerholassa. Hän osasi jopa miekan-nielemisen.

Eräänä kesä-iltana tuli kai Suomi-Neuvosto-liitto seuran elokuvan näyttäjät ja pytyttivät valko-kankaan pihalle ja alkoivat näyttämään kuistilta paria elokuvaa. Toinen kertoi suomalaisella telakalla rakennetusta atomi-jäänsärkijä "Leninistä".

Mieleen jäi myös kerran Mattilan Arvon järjestämä Mattila-juhla. Hän halusi sellaisen vastapainoksi perinteiselle Osuus-kauppa-juhlalle työväentalolla.

Arvo otti muutaman kerran eteensä suuren laatikon, josta heitteli hyviä karamelleja yleisön joukkoon. Se oli hänen ohjelma-numeronsa.

Perinteeksi oli muodostunut Kerholan hiihto-kilpailut ja samoin urheilu-kentällä kesä-juhlat.

Raikkolassa on muuten järjestetty Lahden seudun ensimmäiset hiihto-kilpailut.

Kyllä tuli monena helteisenä kesä-päivänä vain istuskeltua talon kuistin pitkällä penkillä.

Kerholan vessassa ja kentän puku-kopissa tuli myös väännettyä ensimmäiset sätkät Jymy-topasta jonkun kaverin kanssa, jota en enää muista. Meiltä kului koko toppa päivässä harjoitellessa.

Urheilu-kenttä muodostui minulle kesäisin erittäin mieluisaksi paikaksi.

Nyt sekin on annettu pukukoppeineen ja muine rakenteineen tuhoutua. Onkohan maapohjakin luovutettu jo Haaralalle takaisin paketti-pelloksi. Ennen niin tärkeä nuorison ajanviete-paikka on mennyttä. Porvarit eivät varsinkaan halua luovuttaa pennin latia sellaisten asioitten kunnossa pitoon. Mieluimmin he myyvät metsää ja vääntävät vekseleitä, että saavat pennuilleen Amerikan-raudat perseen alle ja ostavat varmaan vielä peräkontin täyteen kaljaa, kun kansakunnan toivot lähtevät kirkolle viikonloppuisin p-rallia ajamaan tai festivaaleille naurettavaa vanhaa amerikkalaista jyväjussi-musiikkia kuuntelemaan, missä peen-kipeä renki uikuttaa tuskissaan. Nyt siellä uikuttavat jo isännätkin, kun painavat "yrittäjinä" ympäri pyöreitä vuorokausia työtä työläisten palkoilla suurelle kapitaalille broilerin-lihan ja hampurilais-materiaalin tuottajina.

rallilaisia.jpg

Kultapossu-kerholaisten toivot raitilla. Jotkut eivät aikuistu koskaan ja vanhemmat poloset maksavat.

Eräät kiirehtivät kertomaan, että Kerholaankin on tehty remontti, mutta jäi sanomatta, että EU:n rahoilla. Eikä Kerhola ole niinikoskelaisten, vaan omistajiensa eli Oy. Tämä siitä päätellen, kun ennen sanoivat Mattilan Arvonkin olevan osakkaana. Kuinkahan nyt? Ketkähän sen henk.koht. omistavat?

Toinen mieluinen harrastukseni kesällä oli uistimen veto joella, jos ei tarvinut lähteä äitini mukana mustikkaan. Turhaa reisua ei kalaan tarvinut tehdä. Aina tuli haukea. Suurin saalis oli seitsemän parissa tunnissa. Lähdin aina kosken luota ylävirtaan, missä tien laidassa oli kylän maata ja missä mökkiä vastapäätä asuva Malmin Aleksi piti laitumella paria lehmäänsä, jatkoin siitä aina Kärkelän sillalle asti. Siellä välillä oli yleiseksi käynyt lasten uima-paikka. Toinen oli ylempänä, pyörällä Anttilan ja Rainion pihojen läpi ajaen "Kissankoukkuun" uimaan. Sielläkin piti kuumina kesä-päivinä toisinaan ajaa. Muistan, kun olin saanut rannekellon, niin "Kissankoukussa" testasin, yksin ollen, miten kauan voi olla veden alla hengittämättä. Kello oli vieressä rantapenkalla.

Kerran tuli oikein harvinainen köriläs. Anttilan Atte sattui sinne Kärkelän sillalle Laineen Eeron kanssa ja olisi maksanut siitä 5 markkaa. Minä en voinut myydä, kun halusin näyttää sen kotona. Sen jälkeen möin sen Löfgrenin rouvalle 3 markalla.

Kun löytyi sopiva kaveri, tuli aina joskus ajettua Villikkalan järvellä myös ongella. Kerran tapasimme siellä myös Myrskyn Riston, jolla oli erinomainen valikoima erilaisia kalastus-tarvikkeita. Yksi kevät vietiin meidät Niinikosken koulusta luokkaretkelle Villikkalan seurojentalon luota rantaan  ja sen jälkeen vasemmalle metsikössä olevalle suurelle kalliolle, joka näköjään vilisi käärmeistä. Nummisen Seppo tappoi yhden ja opettaja Saarimäki toi sen koululle, irroitti siltä myrkkyhampaan ja laittoi pulloon, jota näytettiin sitten meille oppilaille. Olisikohan se pullo vielä tallella jossakin instrumentti-kaapissa.

Niistä mustikka-reisuista on Ison-metsän lisäksi jäänyt mieleen, kun mentiin Peltosen tädin pihasta metsän läpi Kärkelän suuntaan, tuli vastaan korkea kallio, joka näkyy tielle Kärkelän riihen luota. Sieltä saattoi nähdä Orimattilan kirkon tornin. Toinen mielenkiintoinen paikka oli Vehkalan takana metsässä kalliolla, johon oli rakennettu puusta korkea kolmio-mittaus torni. Jos en väärin muista, niin sieltä oli näkyvinään Lahden radio-mastot.

Olin ehkä ensimmäinen niinikoskelainen, joka sai ajaa mopedilla. Olin nähnyt 1958 keväällä Simson mopedin Toukolan kaupassa kirkolla ja kesällä tulikin TVH:n autonkuljettajan vaimo, Kuoppalan Vieno Hopeasiipi merkkisellä mopedilla kylään. Hän antoi minun lähteä sitä hiukan kokeilemaan ja ajoin urheilu-kentälläkin muutaman kierroksen. Sitten menin Erottajalle, mihin osui Suomisen Raimo. Hän oli siis toinen, joka kokeili mopedia.

Ensimmäisen television näin 1958 syksyllä kirkolla radioliike Karhun ikkunassa Käkelänkujan alkupäässä, testikuvalla päivällä. Isänikin oli ollut jossakin vaiheessa tämän Karhun töissä, kun hän oli siihen aikaan radio-asentaja, ennen kuin hän kehitti terveys-juomansa ja "syöpä-lääkkeen" ja ennen kuin hänestä tuli Etelä-Suomen komeimman talon omistaja, sisä uima-altaineen ja kokoseinä maalauksineen, kuten hän lehtien palstoilla kehuskeli. Kun muutimme Lahteen tammikuussa 1959, olivat jalkakäytävät täynnä iltaisin ihmisiä radio-kauppojen näyte-ikkunoiden televisio-lähetyksiä katselemassa, äänihän ei ulos kuulunut. Heti alkoivatkin kiertämään ovelta ovelle televisio-kauppiaat. Meille riitti siinä vaiheessa uusi radio.

Neljä vuotta eteen päin ja oli jo televisio ja uusi autokin. Silloin elin jo erilaisessa maailmassa, joka oli mahdollisuuksia täynnä. Joku voi sanoa, että valitsin niistäkin huonoimman, kuten Rajalan Lasse sanoi minun kravatin valitsemisestani, mutta omasta mielestäni valitsin parhaat, niin kravatin kuin myös panostukseni koulutukseen ja kaiken olevaisen ymmärtämiseen, mikä työ jatkuu vieläkin.

Vaikka jo luulin, että 15.000 työtuntia vaatinut arvoteoria-tutkimukseni poliittisesta taloustieteestä, modernin talustieteen luominen ja muutama kirja siitä olisi elämäni päättötyö kaikesta oppimastani, on jäljelle kuitenkin jäänyt vielä vaikeamman projektin edistäminen, Engelsiltä kesken jääneen "Luonnon dialektiikan" vieminen edes askeleen eteen päin. Se työ tulee murentamaan tähän astisen käsityksemme luonnontieteistä ja paljosta muustakin. Käsityksemme maailmasta ja yhteiskunnasta osoittautuu kuplaksi. Se, jos mikä, sopii hyvin elämän päättötyöksi. Ehdin tehdä vielä senkin. Kaikki itseä kiinnostavat asiat pitää ehtiä kokea oikealla tavalla.

taidokkaita_piirustuksia.jpg

Tuolta Kerholan vessan seinältä opiskelimme "isompien poikien" taidokkaista piirustuksista. Olivatkohan jotkut oikein nimeltä mainiten. Puutteessaan ne niitä veisteli.

urheilukentta.jpg

Valitettavasti vain tämä huono kuva on jäänyt muistoksi minulle mieluisimmasta paikasta Niinikoskella. Heitän tässä kiekkoa. Takana seisoo Kaijan Risto. Tässä harrastuksessa oli se hyvä puoli, että se ei maksanut mitään. Kaikki välineet olivat kentällä odottamassa.

Urheilukenttä muodostui minulle kesäisin erittäin mieluisaksi paikaksi, missä vietin lukemattomat päivät yksin kuulaa työntäen ja kiekkoa heittäen ja välillä ottaen 300 metrin rata-kierroksen itse aikaa ottaen. Löfgren oli puhunut, että Ritolalla oli tunnin juoksun maailman-ennätys. Kerran helteisenä kesäpäivänä päätin kokeilla sitäkin. Olin kai jotain 12-vuotias tai nuorempi. Tulos oli 11 kilometriä ja 100 metriä. Yleensä vasta iltaisin alkoi kentälle kerääntyä muitakin poikia. Peltolan pitkä kikkara-päinen poika tuli yleensä ahkerimmin ja ensimmäisenä.

Kentällä oli kaikki yleis-urheilun suorituspaikat, jopa sadanmetrin suoran kalkkiviivoineen ja lopun poikittaisine viivoineen, maali-nauhoineen ja porrasmaisen katon ajanotto koppeineen, jossa sisillä säilytettiin kalkki-viiva tarvikkeita, kuten kottikärrymäistä laitetta, jolla kalkki-viivat ripoteltiin. Katteena radoilla oli punainen tiilimurska. Äskeisen kopin vieressä oli betoninen hevos-vetoinen jyrä ratojen tiivistämiseksi. Sen oli kuulemma Anttilan Atte tehnyt. Pukuhuoneella oli jopa suihku-huone, ilman juoksevaa vettä.

Vain yksi talkoo-päivä vuodessa, kuten silloinkin tehtiin, rikkaruohojen hävittämiseksi juoksuradoilta, olisi säilyttänyt kentän hengissä. Ne asiat näyttävät pyörineen Rudolf Löfgrenin varassa.

Lahden osuus-kaupan urheilusta kiinnostunut hoitaja, Haakana olisi tarvittu Löfgrenin jälkeen vetämään urheilukentän asioita, mutta hän muutti pois Niinikoskelta, mennen Artjärven Taulunportille myymälänhoitajaksi. Ehkä vaimo pakotti. Hänellekin kai maistui hyvin sekatavarapuolen pitkällä penkillä istuskelijoitten tarjoilemat näkäräiset. Pian sen jäkeen hänellekin ilmestyi uusi auto.

Noin 12-vuotiaana naisten kuula, 5,4 kg, lensi 9,2 metriä. Nuoriso-kiekko lensi lähemmän 30 metriä ja 300:n metrin rata-kierros meni lähes 50:een sekuntiin.


kerholan_polku.jpg

Laineen mökkiä vastapäätä, Merivirran mökin kulmalla, tien vieressä kasvoi iso koivu, jonka vierestä lähti Kerholan polku. Se meni Merivirran mökin kupeella Mäkisen Helvin pihaan ja siitä edelleen Kerholan pihaan. Se muodostui minulle tärkeimmäksi poluksi. Sitä myöten kannettiin vesi Kerholan kaivosta, johon on paikallisilla asukkailla ollut ikimuistoinen nautinta-oikeus. Sitä kuljin myös aina urheilu-kentälle ja kaikki muutkin Mattilan suunnalta tulleet kulkivat siitä Kerholaan, samoin Mattilaan kauppaan Marjomäestä tulleet käyttivät sitä oikopolkunaan. Nyt se oli kasvanut umpinaiseksi ryteiköksi ja tuo koivukin oli jo kuivunut.

Mäkisen Helvi oli Nummisen Meerin sisko ja sotaleski, jolla oli kolme lasta, Salme, Pertti ja Tuomo. Pertti kävi kirkolla oppikoulua, mutta en muista, saiko hän sen päätökseen, vai oliko heistä kolmesta, Pertti, Olavi ja Kalevi siis Löfgrenit, Kalevi ainut, josta tuli "herra". Muistan, kun Kalevi Aarnion piharakennuksen kuistilla esitteli minulle merkonomin sormustaan, käytyään kauppa-opiston Lahdessa. Mieleen myös jäi, kun Kalevi oli armeijassa ratsuväessä, kai Lappeenrannassa ja kävi loppu-aikana lomalla. Hänellä oli tietysti vänrikin ruusuke kauluksessa, rähinäremmi, hienot ratsusaappaat, punaiset housut ja kannukset saappaissaan. Että sellaisia herroja kasvatettiin 50-luvulla. Jospa siihen ei tarvittukaan kuin ruotsalainen nimi ja jos isä oli valtion virassa, niin sitä parempi. Ne taustathan Orimattilan yksityinen oppikoulukin kertoi ensi töikseen selvittävänsä uusista oppilaista. Kyllä talollisten lapset ja mökkiläisten pennut piti heti erotella ja näkyi se. Ihmettelen, miksi he eivät tehneet sitä järkenään jo ennen valinta-kokeita. Pitikö antaa kaiken maailman Jaguareilla koululle ajaville kartanon-rouva opettajille mahdollisuus hiukan "huvitella". Löfgren oli varmaan ainut Niinikoskella, joka kai jo virkansa puolesta tilasi kokoomus-puolueen äänenkannattaja-lehteä, Lahti-lehteä.

Mäkisen Tuomo antoi minulle kerran ison lennokin, jonka hän oli rakentanut koulun ilta-kurssilla. Pertti oli kirja-firman asiamiehenä aina joulun alla ja möi kirja- ja lehti-tilauksia. Sain hänen välittämänsä Rymy-Eetu kuva-kirjan pukinkontissa monena vuonna.

Mäkisen mökin Malmin puoleisessa päädyssä oli kesäisin tikka-taulu, johon polkua pitkin kulkeneet pojat jäivät usein Pertin ja Tuomon kanssa heittämään tikkaa. Vaikka hekin olivat vielä koululaisia, vaikuttivat he jo minusta aikuisilta.

Kun Mäkiset muuttivat pois Jaakkolan taakse, purkivat Pertti ja Tuomo mökin pois. Äitini keitti silloin talvella pojille lämpimikseen kahvit. Kävin siellä uudessa paikassa kerran Tuomoa katsomassa, silloin ei Pertti ollut enää kotona ja näin Tuomonkin viimeisen kerran.

Mäkisellä näin ensimmäisen kerran poljettavan Singer-ompelukoneen. Vaikka äitini oli käsityö-ihmisiä, ei hänellä ollut varaa hankkia sellaista. Hyvä kun sai vanhan radion vuonna 1956.

Muistan hyvin eräänä kevät-talven päivänä, kun Haaralan Yrjö oli laittanut Lahtisen miehet purkamaan sen Merivirran mökin. Ikävä, että sekin hävisi. Se oli kai Venäläis tyylinen, harmaa hirsinen rakennus-yhdistelmä, jossa kaikki tarpeellinen, karjasuojaa myöten oli rakennettu peräkkäin toistensa yhteyteen. Tänä päivänä sen kaltaiset kohteet yleensä museoidaan. Eikä Haaralan Yrjö olisi milloinkaan saanut tietää, että jos Lahtisen miehet olisivatkin jättäneet mökin pystyyn ja vain sanoneet tehneensä työn, kun Yrjö ei missään koskaan liikkunut. Ei kai Toukolan kauppaa pidemmällä, mistä kävi kuulemma toisinaan ostamassa kahvipaketin.

Sanoivat, että Onni Merivirran kuoltua, hänen vaimonsa olisi ilman riittäviä laillisia valtuuksia myynyt paikan Haaralalle.

kauppakirja_merivirran_mokista.jpg

Kauppakirjan kopio tuosta Merivirran mökin myynnistä löytyikin. Siinä ei puhuta tontista mitään. Eräs henkilö oli sitä mieltä, että kyseessä olisi ollut jakamatonta Haaralan maata, joka olisi voitu lohkaista omaksi maanmittauksen hinnalla. Näin tapahtui vielä 50-luvulla. Siinä syy, miksi Haarala kiirehti ostamaan rakennukset. Tämä Amanda Merivirta oli Onnin toinen vaimo ja ensimmäisen avioliiton lapsista ei kauppakirjassa puhuta sanallakaan omistajina. Ei Elin Natalia ainakaan antanut Amanda Merivirralle valtakirjaa mökin myymiseen. Kauppa oli siis laiton. Rikashan on aina tehnyt mitä haluaa ja voi hakea vaikka poliisin todistajaksi. Kun tontteja alettiin vielä 50-luvulla erottamaan maanmittauksen hinnalla, tuli Haaralan Yrjölle kiire purattaa mökki. Näin hän hävitti perusteet purattaa laiton kauppa ja oikeilta omistajilta mahdollisuus erottaa tontti itselleen maanmittauksen hinnalla.

Amanda Merivirta ei ole ollut kirjoitustaitoinen, pelokkaan näköinen puumerkki on laitettu nimen alle.

Onni Merivirta (Sjöström) oli kuollut 6.2.1930. Kirkonkirjoissa on hänellä poikkeuksetta ammatti: Itseellinen. Siis ei toisen palveluksessa.

Tämä Amanda Merivirta oli aikaisemmin Warpenius s. Sundelin ja hän kuoli 16.6.1936. Hän oli Vähä-Sorrilan isännän leski.

Edellinen vaimo Onnilla eli myös Elin Natalian äiti oli Wilhelmina Heikintytär Salen, joka kuoli 7.6.1910.

Aloin lukemaan kauppakirjaa ehkä turhankin tarkasti, mutta asiaa tutkitaan edelleen. Oliko kyseessä kolmen painostus-kopla.

onni_merivirran_mokki.jpg

Näin vanhat on tapana museoida, eikä pistää polttopuiksi.

elin_natalia_laine.jpg

Sukututkimus paljasti, että Elin Natalia Laineen äiti Vilhelmiina Merivirta s. Salen oli Pakaan Torilan osatalon pojan Heikki Juhonpojan ja Laurilan osatalon tyttären Helena Davidintyttären tytär.

Näin ehkä Laurilan kautta mökki oli joutunut Merivirran perheelle ja tontti lopulta Haaralalle.

Kyseinen Laurilan osatalo oli kadonnut salaperäisesti, kun Helena Davidintytär jäi orvoksi 11-vuotiaana. Samoin oli kadonnut Torilan osatalon perintöosa.

Mieleen tulee vanha juutalainen suojautumis-menetelmä, haltijan velkakirja. Keille maat myytiin velaksi, jotka ovat edelleen maksamatta. Ne velkakirjat ovat edelleen jossakin. Niitäkö Yrjö Haarala etsi, kun pakotti Merivirran lesken myymään mökin ja puratti sen myöhemmin.

Joku juutalainen rahanlainaaja on ollut noiden junailujen takana, kuten David Matinpojan sukulaiset.

Haaralankin talon maita ostettiin jo 1860 juutalaisen Absalom Aataminpojan toimesta, mutta niitäkin on saatettu ostaa velkakirjoilla.

Kun nuo velkakirjat löytyvät, menee isojako täysin uusiksi. Tämäkö oli Merivirran, Laineitten ja Haaralan yhteinen salaisuus.


SALAPOLIISI-TEHTÄVÄ:

Oliko Yrjö Haaralalla, itseellisellä Onni Merivirralla, hänen vävyllään Malakias Laineella ja tämän vaimolla Elin Natalia Laineella s. Merivirta yhteinen salaisuus?

Malakias Laine oleili samoihin aikoihin punakaartilaisena Jalkarannassa, missä Haaralakin kertoi olleensa ja kertoi myös tavanneensa oman kylän punakaartilaisia, joiden nimiä ei kuitenkaan paljastanut. Laine kertoi piilottaneensa kiväärin vartiossa ollessaan risukasan alle ja tulleensa metsiä myöten kotiinsa Niinikoskelle.

Miksi hän ei milloinkaan saanut syytettä kapinaan osallistumisesta, vaikka esimerkiksi Huvi Karstilaa kylän fasistit etsivät kissojen ja koirien kanssa?

Oliko hän vaihtanut mahdollisesti hallussaan olleen salaisuuden syyttämättömyyteen?

Sen salaisuuden paljastuminenko fasistien johdolle sai heidät pyyhkimään kaikki tiedot Niemisestä pois kaikista tilastoista, kuin hän ei olisi edes koskaan kuollut kapinan yhteydessä?

Onni Merivirran lesken pakottaminen mökin myymiseen Onnin kuoleman jälkeen oli Haaralalta selvästikin vihamielinen teko, mutta miksi hän viivytteli mökin purkamisen kanssa, kunnes kaikki asianomaiset olivat kuolleet? Elin Natalia kuoli vasta 1954. Miksi hän ei uskaltanut tehdä sitä aikaisemmin, vaikka mieli teki?

Yksi teräksen luja side kuitenkin oli heidän välillään, juutalaisuus. Myös Yrjö Haaralan vaari Absalom Aataminpoika Herra oli sataprosenttisesti juutalainen.

http://www.markusreed.julkaisee.fi/134

ks. Yrjö Haaralan selvitys Jalkarannan tapahtumista Tapolan talon kohdalta.


malmin_mokki.jpg

Aivan Laineen mökkiä vastapäätä on Malmin Aleksin ja Selman mökki. Nyt tietä reunustaneet orapihlaja-aidat on hävitetty. Poika, Veikko Lahdesta kävi ne aina kesäisin leikkaamassa.

Aleksilla oli tontillaan pari pientä pelto-plänttiä, joissa hän viljeli viljaa, kai parille lehmälleen rehuksi. Aleksi oli tarkka omenistaan, joita minäkin kävin joskus ostamassa, kun meillä oli oikein huonon makuiset omenat puissa. Aleksi oli virittänyt omena-varkaitten varalle pensas-aitaan rauta-langan, joka oli kiinni lehmän-kellossa. Kävimme joskus häntä kiusaamassa ja kiskoimme rauta-langasta ja nopeasti karkuun.

Hänen vaimonsa Selma piti sunnuntai aamuisin rippi-koulua kylän pennuille. Yritti Selma tulla meillekin Jumalan-sanaa Elin Natalialle puhumaan, kun tämä odotti jo liikuntakyvyttömänä sängyssä kuolemaa. Elin sanoi hänelle, että hänellä on oma Jumalansa ja ei tarvitse niissä asioissa toisten apua. Kanssakäyminen oli siis heidän kanssaan minimaalista. Tärkein kyläily paikka äidilläni oli sepän Enni ja toinen ystävä oli Lintusen Esteri, joka oli koko ikänsä Seppälän talon sisäpalvelijana. Esteri asui Pakaan tien varressa, aivan Hiitelän tien risteyksen tuntumassa. Hänellä oli hoidettavama kotona vuoteeseen sidottuna sokea äitinsä Hilma, joka oli jäänyt leskeksi jo kapinasta, kuten silloin oli kaatunut myös Lintupään talon vieressä olleessa mökissä asunut Tähtinen.

haarala.jpg

Haaralan eli Iso-Sorrilan pihapiiriä, missä lapsena tuli usein pyörittyä, jos ei muuta, niin Musti koiraa katsomassa. Katsoin minä kyllä samalla Lahtisen miesten meneillä olevat työtkin. Reinon rakentama uusi päärakennut vasemmalla ja aitta sekä konesuoja oikealla.

Kahden Lahtisen miehen lisäksi isännällä Yrjöllä oli kaksi navetta-piikaa ja yksi sisä-palvelija. Keittiössä hääräävälle palvelijalle Haaralan Yrjö ei kyennyt järjestämään asunnoksi muuta kuin vaivaisen sauna-kamarin, vaikka yhdelläkin oli sellainen kolme-neljä vuotias poika. Itse Yrjö ei paljon töihin osallistunut, vain jotkin viljan puinnit häntä kiinnosti. Poika, Reino hoiti traktori-työt. Ensimmäiseksi hänellä oli pieni Ford-traktori. Se oli varmaan Reinolle elämys, kun Yrjö suostui ostamaan hänelli Ifa-merkkisen henkilö-auton. Alakoulun opettaja Hilkka Mäkisen miehellä, Intolla oli Ifa-merkkinen pieni moottori-pyörä. Yläkoulun opettaja Saarimäki oli jalastaan invalidi ja hänellä oli pieni punainen moottoripyörä, olisiko ollut Jawa.

Ne olivat parempia ihmisiä, joiden asujamiston yhden huoneen nimi oli sali. Haaralan vanhan, pitkän, väriltään vaaleanharmaan päärakennuksen vasemmasta kulmasta suuntautui maantielle päin siipi, joka oli sali. Kävimme kerran yhdessä Haaralan Yrjön kanssa tarkastamassa sen, kun Yrjön vanhempi tytär Rauli oli tulossa perheineen kyläilemään Kotkasta. Heidät majoitettiin saliin.

He ajoivat komeasti omalla autolla. Mies taisi olla jonkin oppilaitoksen rehtori. Maantiestä johti suoraan talon eteen hiekoitettu leveähkö tie, jota normaalisti ei käytetty. Nyt piti Reinon kunnostaa se ajamalla traktorin perässä olleella kynnöksen hienontajalla tie siistiin kuntoon.

Haaralan viimeisin sisäpiika oli vanha Emma. Häneen liittyy pari tarinaa. Lahtisen veikko meni ruokailun päätteeksi katsomaan yhtä hellalla poreilevaa kattilaa ja kysyi, mikäs tämä on. Se on vaan jotain höppäppöppää, vastasi Emma. Hän oli keittämässä isäntä Reinolle parempaa jälkiruokaa, jota rengeille ei voinut antaa, vaan syötiin heidän lähdettyä.

Toinen juttu oli, kun Aarnion kaivo, joka oli ollut jo vuosikymmenet käyttämättömänä Haaralan rajalla tuli kuuleman mukaan Emman toimesta täytetyksi Reinon tyhjistä pulloista. Nokkela nainen. Taisivat olla suurelta osin pitäjän salajuoppojen ostamia ja Reinon kanssa tyhjentämiä. Sieltä aamuvarhaisella kertoivat linja-autoa odottaneet pitäjän silloisen kanttorinkin lähteneen autoineen kirkonkylän suuntaan.

paaty.jpg 

Lapsena iltapimeässä osuus-kaupan juhlista työväentalolta tultaessa, tuo Haaralan navetan pääty näytti suurelta ja mahtavalta. Oli kai tarkoitettukin jonkinlaiseksi vaurauden osoittajaksi. Nyt se näyttää enää säälittävältä.

navetan_ovi.jpg

Tämä Haaralankin navetan karjakeittiön ovi on jo lähes umpeen rämeköitynyt. Se aika-kausi on päättynyt.

Olin kai kymmenen vuotias, kun Lahtisen Veikko teki minulle pitkät puu-jalat. Jalansija taisi olla lähes puolentoista metrin korkeudessa. Mökin luona tien varressa oli iso kivi. Lähdin kerran siitä liikkeelle ja kävelin 300 metriä tähän karjakeittiön ovelle, missä puujaloilla seisten nojasin seinään ja lepäsin, sitten samalle kivelle takaisin. Niillä olisi kai kävellyt nopeasti kirkolle. Olisi pitänyt kysyä osuus-kaupan hoitaja Haakanalta, paljonko maksaa, jos kävelen niillä kirkolle. Se oli myös yhtä urheilua, kun ajoimme Nummisen Sepon kanssa polkupyörällä ympäri kylää, Seppo seisoi toisella petaalilla ja minä toisella.

reinon_ford.jpg

Reinon ensimmäinen traktori. Seisoin jo alle koulu-iän tuossa vasemman puoleisella astinlaudalla, selkä lokasuojaa vasten ja molemmilla käsillä lokasuojasta kiinni pitäen, sadat tunnit hänen kaverinaan peltotöissä. Ei se kuitenkaan meistä kovin läheisiä kavereita tehnyt. Hän oli talollisen poika ja minä vain kiusankappaleena mukana roikkuva mökin pentu.

Ehkä he olivat hiljalleen mielessään Yrjö isännän kanssa kouluttamassa minusta vanhan Lahtisen jälkeistä seuraavaa Haaralan talon renkiä.

paljon_kivia.jpg

50-luvulla oli tuolla Haaralan pellolla paljon pinnassa kiviä, Kerholan ja joen välillä. Muistan, kun Lahtisen miehet räjäyttelivät niitä monta päivää. Veikko huuri aina kovalla äänellä, että "ampu tulee, palaa jo".

Alempana tuon tien toisella puolella oli kaksi Haaralan betonista AIV-rehu säiliötä. Olin sielläkin seuraamassa rehun valmistusta.

Haaralalla oli kolme latoa ja nuo säiliöt, joihin piti saada sopimaan 11-13 lehmän ja kahden hevosen talven ruuat. Navetan vinnillä oli heinien lisäksi pahnoja.

Onkohan se yksi Ruoskalan talo, ennen tulipaloa vuonna 1855, ollut tuolla kalliolla?

ifa.jpg

Reinoa varmaan jurnutti, kun Yrjö suostui ostamaan hänelle vain tällaisen Ifan. Yritä nyt tuolla iskeä naisia Jymylinnasta. Siinä ehkä syy, miksi ei ostanut parempaa. Jaakkolan Alkullakin oli parempi tieto autoista.

haaralan_musti.jpg

Ainoa kuva Haaralan väestä on tämä Musti-koira, mutta juuri oikeasta hepusta otettu. Hän oli heistä kaikkein kaverillisin.

Ainoa kerta, kun Haaralan Yrjö kävi Laineen mökin pihassa, oli silloin, kun tuohon heidän pihaan piti saada muutama vaahteran taimi ja Laineen mäki oli niitä täynnä. Ei siinä mitään. Vain pieni periaatteellinen kysymys. Niiden isäntien mielestä luovuttaminen ja ilmaiseksi oli köyhien velvollisuus.

tapola.jpg

Tämä Haaralaa vastapäätä oleva Tapolan talo on hienossa kunnossa. Se on ollut jo vuosikymmenet Tapolan kyläyhteisöä. Kuten kerroin, kuoli vävy-isäntä Nieminen aikanaan kapinassa.

Ruokolan Anssi ja Kukkolan Pauli olivat talossa 50-luvulla maanvuokraajina. He asuivat pienessä lisärakennuksessa.

anssin_traktori.jpg

Tällaisella traktorilla Anssi ajoi. Siinä on näkyvissä takapyörän edessä hihnapyörä puimakoneen ja muidenkin koneitten käyttämiseksi.

Muistan vielä elävästi mielessäni hänen kurvaavan sillä Erottajalalta Tapolan navetan vierustaa pihaansa.

Muistan myös hyvin sen, kun Laaksosen Pertti lapsena kertoi minulle totisena, Anssin ensin kerrottua väritettyjä sota-tarinoita lapsille, että "Ruokolan Anssi ampui sodassa haulikolla yhden venäläisen lentokoneen alas".

tapolan_aitta.jpg

Kaikki Tapolan rakennukset ovat saksalaiseen tapaan huolitellussa kunnossa.

Tässä kohdin on erinomainen tilaisuus käsitellä tapausta V.I.Nieminen. Hänet murhattiin oudoissa olosuhteissa luokka-sodan pyörteissä huhtikuussa 1918. Häntä koskettavat tiedot ovat oudosti hävitetty sotasurmat tilastoista. Hän ei esiinny murhattuna, eikä edes kadonneena. Niiden tietojen mukaan hän ei ole kuollut. Orimattilan valkoisten pallo-muistomerkissä nimi esiintyy ja kuolinpäiväksi on merkitty 21.4.1918.

Niinikoskella puhuttiin yleisesti, että Haaralan Yrjö oli pyytänyt Niemistä mukaansa katsomaan saksalaisten Orimattilan valtausta, joka asia tapahtui 13.4.1918.

Yllättäen on esiin tullut erään tutkijan Haaralassa valokuvaamat asiakirjat, Reinon näyttämänä, joissa Haaralan Yrjö on antanut kirjallisen lausunnon tapahtumista ja asia onkin muuttunut aivan erilaiseksi. Teksti on tutkijan uudelleen kirjoittama, sillä alkuperäinen oli vanhoja aakkosia käyttäen tehty. Katsotaan nyt tämä asiakirja:


”Niinikosken isännät punakaartti kyydissä olevaa hevosta etsimässä.

Lahden omistuksesta oli käyty taistelu 19 p:nä. huhtikuuta 1918 ja kaupunki oli tällöin joutunut Saksalaisten haltuun. Tais­telujen riehuessa ankarimmillaan oli punakaartti kyytiin otetun Niinikosken kylän Haaralan talon hevonen ajomieheltään ja huol­tajaltansa Viktori Peltoselta hukkaantunut. Erään taistelu vaiheen aikana kyytimiehen etsiessä itselleen ja hevoselleen suojaa, ei hän löytänytkään sitä hevoselleen vaan jätti sen lähimpänä olevan ta­lon pihaan ja itse meni taistelua piiloon talon kellariin jossa oli jo enestään toisiakin piilossa. Siellä olijat olivat hyvässä turvassa sinä aikana, kun taistelua käytiin ankarasti kaupunkin omistuksesta. Sitä mukaa, kun Saksalaiset saivat valtaansa kaupun­kia he alistivat sen valvontaansa ja suorittivat puhdistusta puna­kaarttilaisista. Niinpä Saksalaiset kävivät edellä mainitussa kel­larissakin yöllä tarkastamassa ja kysymässä onko aseita ja joukos­sa punakaarttilaisia, saatuaan kieltävän vastauksen he poistuivat. Edellisen päivän ja yön taistelujen jälkeen Saksalaiset saivat kokonaan kaupunkin valtaansa aina Jalkarantaa myöden.

Taistelun päätyttyä Saksalaisten voittoon oli aamun valjettua kaupunkissa hiljaista ja kellareihin taistelun ajaksi suojautuneet uskalsivat nyt jälleen tulla ihmisten ilmoille, niiden joukossa myös Haaralan talosta hevosella punakaartti kyydissä oleva V. Peltonenkin. Kun oli nyt rauhallista kaupunkissa uskaltautui hän katsomaan hevos­taan sinne minne muisti sen jättäneensä aikomuksenaan lähteä sen kanssa kotia, mutta ei hän enää hevostaan löytänytkään, eikä hän ha­lunut yrittää pitempään sitä etsiäkkään. Hän oli järkyttynyt lähel­tä kokemistaan taisteluista ja kiiruhti päästä pois kaupunkista kotia mitä pikemmin.

Saavuttuaan kotia hän kertoi talon isännälle tapahtuman, että hevonen häneltä hukkaantui taistelun aikana ja että se on Lahdessa, mutta ei tiedä missä sielä, eikä hän sitä löytänyt vaikka etsi. Talon isäntä saatuaan kyytimieheltä selostuksen he­vosen kohtalosta ja tiedon, että se.on Lahdessa päätti hän itse lähteä sitä sieltä etsimään. Toverikseen kanssaan hän pyysi naapu­rin isännän Väinö Niemisen, joka suostuikin lähtemään. Yhdessä he lähtivätkin kyytimiehen saapumisesta seuraavana päivänä ja löysi­vät hevosen varhain samana päivänä, kun päivästä oli vielä paljo aikaa jäljellä päättivät he mennä vielä vieraskäynnille Haaralan isännän lankomiehen taloon Jalkarannan Jaakkolaan ja viedä muka­naan myös löytämänsä hevosen.

Sinne oli mentävä vielä Saksalaisten rintaman läpi, mutta pääsiväthän ne menemään hyvin, kun oli käsivarressa valkoiset nauhat ja tarpeelliset henkilöllisyys paperit taskussa ja lisäksi Haaralan toveri Väinö Nieminen oli saksankie­len taitoinen. He kysyivät saksalaisilta onko punakaarttilaisista vaaraa jos menee kyseiseen taloon. He ilmoittivat ettei ole, kysei­nen alue on niistä vapaa, joten he saksalaisten antamaan tietoon luottaen uskalsivat mennä.

Taloon saapujille tarjosivat sielä en­sin kahvit, sen jälkeen laittoivat heille ruokaa ja käskivät syömään. Heidän syöntinsä aikana Saksalaiset kuitenkin korjailivat rintamalinjojaan ja alue joutui uudelleen Punakaarttilaisten val­taan. Eräs punakaarttilais mielinen mummo oli nähnyt näiden valkois­ten menevän taloon ja hän kävi ilmoittamassa siitä punakaartti­laisille. Niinpä niitä sitten tuli joukko näitä hevosen haku mie­hiä vankitsemaan. Miehet jotka olivat punakaarttilaisten tullessa parhaillaan syömässä olivat täysin yllätetyt, eivätkä kunnolla ehtineet pudottaa pois valkoisia käsivarsinauhojaan pöydän alle lattialle josta punakaarttilaiset taisivat ne huomata.

Kesken syöntiä ehtimättä sitä lopettamaan punakaarttilaiset ottivat nä­mät miehet mukaansa, näiden tietämättä minne tuntemattomaan heidät viedään ja mikä kohtalo heitä odottaa. Postiekspitööri Väinö Niemisen ne veivät heti kohta talon lähellä olevaan metsikköön. Siel­tä talon väki oli kuullut kauhun ja pelon vallassa olevan henki­lön huutoa ja parkua ja sen jälkeen ampumisen. Se oli surman laukaus joka oli kohdistettu Väinö Niemiseen.Tämä hevosen haku matka hänen kohdallaan tuli hänen viimeisekseen matkaksi joka päättyi tähän.

Isäntä Haaralaa lähti kuljettamaan toinen ryhmä miehiä, kohte­liaana miehenä hän tarjosi kaikille tupakat. Tässä joukossa oli oman kylän miehiäkin hän pyysi, että he hänet pelastaisivat ja lupasi siitä heitä hyvittää. Haaralaa jäi kuljettamaan kolme vierasta mies­tä, jotka vähän matkaa kuljetettuaan keskenään päättivät, että ammu­taan hänet ja omaisuus jaetaan, yksi saa kellon toinen rahat ja se joka ampuu saa saappaat.

Mutta yksi joukosta esti ja vaati vie­täväksi esikuntaan tutkittavaksi. Matkalla sinne hänet asettivat useamman kerran puuta vasten, mutta kolmas mies sai aina estetyksi enem­mät aikomukset, vaatien että mies on vietävä esikuntaan, ja sinne he lopulta pääsivätkin.

Esikunta sijaitsi Okeroisissa eräässä sau­nassa lähellä rautatietä. Sieltä ilmoittivat etteivät he jouda tänään ketään kuulustelemaan, sillä esikuntaa siirretään paraillaan toiseen paikkaan. He käskivät vaan tuotua vankia tarkasti vartioittavaksi ja seuraavana päivänä vietäväksi esikuntaan kuulusteltavaksi. Saunan oven puoleiselle seinälle hänet määräsivät olemaan ja hän sai siinä maa­takkin. Kuljetus astian kannessa hänelle antoivat jotain sopan ta­paista syötäväksi. Pieni tyttö toi hänelle paketissa voileipiä, kenen toimesta ne hänelle lähetettiin ei hän tietänyt. Saunassa oli yö aikaan makuulla täynnä punakaarttilaisia ja hän makasi hänelle määrätyssä paikassa. Aamulla vähää ennen ylösnousun aikaa hänen vielä maatessa joku punakaarttilainen löi häntä kiväärin perällä palleaan niin, että sen johdosta menetti hetkeksi tajuntansa.

Aamulla hän havaitsi olevan punakaarttilaisten keskuudessa jotain epätavallista, hälyttävää ja hermostunutta liikehtimistä ja sauna täyttyi äkkiä tunkokseen asti punakaarttilaisista ja Haarala huo­masi olevansa sielä joukossa vartioimattomana ja hän päätti lähteä huomaamattomasti ulos ja pakoon. Hän onnistuikin pääsemään lähellä olevan rautatiesillan alle piiloon, vaikka sillan yläpuolella oli vartiomies. Kun paon saunassa huomasivat niin sieltä kohta tulivat sillalla olevalta vartiomieheltä kysymään onko hän nähnyt ketään lahtaria pakenevan. Vartiomiehen vastattua kieltävästi ettei ole niin lähtivät etsimään muualta päin.

Sillä aikaa pakenia kulki ra­tan ja pienen puron vartta pitkin, kunnes tuli vastaan porras niin hän pääsi puron ylitse. Lopulta hänet huomasivat ja perään ampuivat, mutta osumatta, kun oli jo loitolla ja pääsi metsän suojaan.

Ensi aluksi metsiä pitkin hän jatkoi pakoa kunnes uskalsi tulla tielle ja poiketa hänelle tuttuun taloon jossa isäntä oli ennestään hänelle tunnettu. Hän kertoi millä matkalla on. Talossa ihmetteli­vät sitä, että hän oli selviytynyt henkissä. Talosta hänelle annet­tiin kahvit ja ruokaakin ja vähän aikaa levättyään hän tunsi taas jak­savansa jatkaa matkaa kohti kotia, mutta nyt jo tietä pitkin kulkien ja kaikessa rauhassa.

Mutta hänelle tuli vielä eteen yksi yllätys. Hänelle tuli vastaan Lahtea ympäröivä Saksalaisten saartorenkas ja sen läpi oli hänen vielä päästävä. Saksalaiset pidättivät hänet ja siinä ei auttanut mitkään selitykset mitä hän on miehiään, vaan sanoivat hänen oleva rintamalta karanneen punakaarttilaisen. Saksa­laisilla oli kuulustellessaan onneksi apunaan Suomalainen tulkki ja siitä oli apua pidätyllekin, hän pääsi jatkamaan matkaa.

Saksalai­set määräsivät hänet nousemaan hevosen rattaille ja vietäväksi Orimattilan Suojeluskunnan esikuntaan kuulusteltavaksi. Kirkonkylän keskustan valtatielle tultaessa tuli heitä vastaan tiellä parti­oivia Suojeluskuntalaisia, nämät tuntien Haaralan tervehtivät häntä tuttavallisesti ja hän tietysti tervehdyksiin vastasi. Sak­salaiset, kun tämän huomasivat, niin he viittasivat rattailla istu­valle Haaralalle, että loikkaa pois. Ei enää tämän jälkeen muuta selvitystä ja kuulustelemista tarvittu. Haarala sai lähteä jatka­maan matkaa jo esteettömästi kotiaan asti."

"Kun sotatila Lahdessa ja sen ympäristössä oli päättynyt Yrjö Haarala uskalsi uudelleen mennä Lahden Jalkarannan Jaakkolasta hakemaan sinne jäänyttä he­vosta tarvitsematta pelätä punakaarttilaisia, että he olisivat nyt häntä sielä vankitsemassa niinkuin edellisellä kerralla, jolloin hänellä oli erittäin huono onni hevosensa haku matkallaan. Se mak­soi hänen kanssaan olleen toverinsa henken ja oli hän itsekkin suu­ressa vaarassa menettää henkensä. Tällaisen vaarallisen matkusta­misen, jota edeltä käsin ei voinut aavistaa kokivat Niinikosken isännät mennessään hakemaan kotia punakaarti kyydissä ollutta hevosta.”

Uskokoon ken haluaa.

Kaikki kerrotut liikkumisten aikataulut vaikuttavat jo niinä aikoina ja niissä olosuhteissa uskomattoman nopeilta. Jo hevosettoman miehen paluu Lahdesta Niinikoskelle saman päivän aikana ja vielä ohitse kaikkien saksalaisten tarkastuspisteiden, ilman näyttöä liikkeittensä laadusta, tuntuu uskomattomalta. Samoin on uskomatonta, miten yksi hevonen nousee niin tärkeäksi, että sen takia kannattaisi lähteä liikuskelemaan kaikille hengenvaaralliselle alueelle.

Haarala ei halua jostakin syystä mainita niiden Jalkarannassa tapaamiensa niinikoskelaisten punakaartilaisten nimeä, miksi ei? Yhdistikö heitä sen jälkeen yhteinen salaisuus? Saiko hän heiltä lupauksen, että hänet viedään esikuntaan, eikä ammuta heti? Miten hän asian korvasi myöhemmin? Kertoiko heidän olleen Haaralan töissä koko kapinan ajan? Ostiko Haarala mahdollisesti samassa yhteydessä myös itselleen syyttämättömyyden? Oliko Nieminen mahdollisesti tapettu jo aikaisemmin ja Haarala olikin yksin Jalkarannassa?

Jossakin on Niinikosken suojeluskuntapäällikkö H. Seppälän arkisto. Tietenkin hän on tiedustellut jokaiselta kylän isännältä erikseen, ketkä heidän työläisistään ovat kapinan aikana jatkaneet normaalisti työn tekoa ja ketkä eivät. Ilmestyikö niissä tiedoissa Haaralalle ylimääräisiä työntekijöitä kapinan ajaksi?

Edellä kerrotun tutkijan nimeä en halua paljastaa ja minulla on Päätoimittajana lain antama lähdesuoja.

Tämä on salapoliisi-tehtävä, johon liitteeksi liitän muutaman vastausta vaille jääneen kysymyksen Merivirran Onnin mökin kuvan alle.

En ole tämän jutun yhteydessä esittänyt ainuttakaan väitettä, vain kysymyksiä. Joku voi sanoa, että ne ovat vihjailevia. Poliisi esittäisi samat kysymykset. Poliisihan tutkii usein tapauksia murhatutkimuksina, vaikka epäillyn murhatuksi tulleen ruumista ei ole löydetty. Missä Niemisen ruumis on? Ei hän ainakaan kuolleitten tai kadonneitten luetteloissa ole. Vain nimi jossakin pallossa.

maisema.jpg

Haaralan navetalta katsoen, vanha Toukolan kauppa. Ennen näkymä oli täysin avoin.

nakyma_alikylaan_joen_yli.jpg

Tällaisena avautui näkymä mökin ikkunasta joen ylitse. Silloin 50-luvulla oli näkyvissä kuusi rakennusta, nyt ei yhtään. Oikealla näkyi mäen päällä Myrskyn ja Andersinin rakennukset. Keskellä, metsän notkahduksen kohdalla näkyi Varjolan talo ja siitä oikealle kaksi Malmin rakennusta. Keskellä metsän reunassa oli kahden huoneiston Seppälän rakennus, jossa Laineen Tyyne asui joskus poikineen sodan jälkeen, sekä Kukkolan Viljo perheineen ja Vuoriset.

Toukolan vanhalta kaupalta lähti polku joelle, missä oli tukeva tukki joen yli kaiteineen ja polku jatkui Vuoristen pihan läpi, mistä se muuttui kärry-tieksi, joka johti Seppälän pihaan. Polku oli paljon ali-kyläläisten käyttämä oikoreitti kaupoille ja postiin.

Horisontissa, parin puun välissä näkyi myös Vehkalan taakse kalliolle 50-luvun puolen välin maissa rakennettu kolmiomittaus-torni, jossa tuli marjareisuilla käytyä katsomassa Lahden radiomastoja.

kolmiomittaustorni.jpg

Kolmiomittaus-torni.

juonala.jpg

Tapasin reisullani myös Mattilan Arvon vävy-pojan, Juonalan Juhanin.      Hän, ekonomisti on tullut Niinikoskelle jo nuorena miehenä 1970.            Hänen vaimonsa Leenan kanssa tuli joskus laskettua korkki-maton paloilla mäkeä heidän pihassaan olevan kellarin katolta ja pelattua Afrikan tähti-peliä. Kerran kovalla pakkasella minun kieleni jäätyi kiinni heidän metalliseen rapunkaiteeseensa. Mattilat eivät muuten tykänneet hyvää, kun minä selitin Leenalle, että joulu-pukkia ei ole olemassa, vaan se on satu.

laineen_maki.jpg

Laineen mäki tänään. Mökki jää tuon pusikiston taakse.

50-luvulla oli kiveä kiven päällä. Tuon puun tällä puolen oli hyvä paikka istua kalliolla aikaisin aamulla, kun nousimme Elin Natalian kanssa ensimmäisinä ylös, ihailemassa ja ihmettelemässä auringon nousua ja katselemassa lintuja ja perhosia, jollaisia ei ole enää vuosiin nähnyt. En ole myöskään nähnyt aikoihin takiaisia, kärpäsiä ja lehmän paskaa, joita silloin oli joka paikka täynnä. Kärpäsen raatoja täynnä olevat kärpäs-paperit roikkuivat katosta, jossakin leipävartaan vieressä.

Silloinen kissakin oli tottunut juomaan aamu-kahvin. Elin laittoi lautaselle tilkan kahvia ja kermaa päälle. Tuvassa oli siihen aikaan vielä avonainen, ilman suuluukkuja oleva ringillinen hella ja suuri muuri, johon varastoitui hyvin lämpöä. Kamarissa oli pysty-uuni. Monet hiitomäessä vietetyt reisut päättyivät siihen, että makasi selällään lattialla ja kengättömät jalat olivat uunia vasten pystyssä. Siinä vaiheessa alkoi hirvittävä pistely, kun veri lähti hitaasti kiestämään.

Vähitellen alkoivat myös ihmiset valua Mattilan kauppaan ja postimies, Liljan Veikko, lähti sotkemaan polkupyörällä viemään kirjeitä kirkolle ja tuomaan sanoma-lehtiä kyläläisille. Veikko osti myöhemmin moottori-pyörän, jolla ajoi kirkolla Käkelän mutkassa, vaimo kyydissä, kolarin ja sen jälkeen piikki-nokkaisen pikku-mossen.

Talvisinkin halusin heräämisen jälkeen heti kuuden maissa lähteä ulos katselemaan pimeää heräävää maailmaa, vain katselemaan ja kuuntelemaan.

Mökin ikkunasta näkyi joen toisella puolella Malm, Varjola ja Seppälän rakennus, jossa asui Vuoriset, Kukkolat ja jossakin vaiheessa myös Laineen Tyyne poikineen. Pienenä näin Vuorisella ensimmäisen kerran gramofonin ja kuuntelin ensimmäisen kerran radioa.



simmäisen kerran radioa.

tyovaentalo.jpg

Menin Lahtisen Veikolle tämän entisen Lahden osuus-kaupan ohitse, jonka taustalla mäeltä koivun takaa pilkottaa entisen työväentalon kattoa. Sen enempää siitä ei enää olekaan näyttää. Se on myyty jo vuosia sitten joillekin kone-urakoitsijoille. Ketkä sen möivät, millaisin valtuuksin ja mihin rahat joutuivat, kysyttiin tämänkin matkan aikana molilla suilla. Ostajat tietenkin tietävät, keneltä ostivat, keitä oli paikalla ja millaisin valtakirjoin. Lintusen Esteri kertoi, kuinka eräät hoputtivat häntäkin kokoukseen, jotta he voisivat antaa itselleen valtakirjan kouraan. Yhdistys oli varmaan vuosikymmenet toimimattomassa tilassa ja sitten tuli kiire järjestää kokous. Oli kai sukukokous. Myyntihintaa vastaava summa pitää kuitenkin löytyä jostakin. Näin monet kyläläiset sanoivat.

Ennen työväentalolla järjestettiin iltamia, pikkujouluja, Osuus-kauppa juhlia ja myös työväen-yhdistyksen vuosikokouksia, mikäli ei ollut pakko väentungun takia viedä kokousta kesken kaiken Ahten Yrjön kotiin, kuten kuulemma tehtiin, kun kokoukseen alkoi tulla liikaa kommunisteja. Yrjöhän oli kansanedustaja Matti Ahteen vaari. Ei omena kovin kauas ole puusta pudonnut.

Voitin kerran, alle koulu-ikäisenä, työväentalon pikkujoulun arpajaisissa täytekakun, jonka osuus-kauppa oli tuottanut Lahden leipomoltaan.

Osuus-kaupan yläpuolella oli Kukkolan mummon mökki ja siitä vasemmalle "Ellin" mökki. Elli oli lähes kuuro, mutta muuten varmaan fiksu ja jotenkin hienostunut.

Ellin mökin takana asui Laaksosen Pertti, jonka kanssa tutkimme kerran heidän talon alustassa Pertin saamaa fosfori pääkallo-sormusta. Heidän yläpuolellaan mäellä asui sitten Rajalan Lasse vanhempineen. Lasse harjoitti kai myös jonkinlaista kuorma-autoilijan työtä ja oli siirtynyt Helsinkiin, mutta kävi kyllä kotonaan. Hän kuului sepän Ennillä normaaliin marja-pussi kortti-porukkaan, kuten myös Anttilan Atte. Kerran olin käymässä Lassen luona ja hän esitteli kravatti valikoimaansa, joka olikin suuri ja sanoi, että voin valita niistä itselleni yhden. No, minä valitsin itselleni mieluisimman. Lasse oli sanonut, että minä valitsin kaikkein huonoimman. En omasta mielestäni. Lassen mielestä oli paras varmaan se, missä oli se alastoman naisen kuva.

Osuus-kaupan kioskilta saattoi katsella, kun Nummisen Manne istui tuntikaudet kuistillaan iltaisin nyppimässä tikkuja housuistaan, jotka olivat olleet jalassa päivällä metsätyössä.

"Orimattilan Niinikosken työväen-yhdistys on Uudenmaan kaikkein vanhimpia yhdistyksiä, olihan sitä ennen perustettu vain Helsingin, Sörnäisten, Mäntsälän ja Hangon työväenyhdistykset. Niinikoskelaiset olivat pääasiassa maatalousväestöä. Kuitenkin paikkakunnalle oli 60-vuotishistoriikin mukaan puuhattu yhdistystä jo vuonna 1898. Maaliskuussa 1899 oli kokoonnuttu keskustelemaan työväen asiasta muurari Hildenin asunnolle, jossa päätettiin perustaa paikkakunnalle työväenyhdistys. .  Yhdistys liittyi aluksi Suomen Ruotsalaiseen Työväenliittoon, ja vuonna 1903 se myös sai säännöilleen vahvistuksen senaatilta.  Puoluetilastossa Niinikosken työväenyhdistys on mainittu jäsenmäärällä 57 vuonna 1906. Seuraavana vuonna tilastossa on perustamis-ajankohdaksi merkitty 15.4.1900 ja Sos.dem. puolueen jäseneksi liittymis ajankohdaksi 1906."

Suomea hallinnoiva hurri-kapitaali kiirehti työväen edelle perustaen työväen-yhdistyksiä omiksi suojelu-yhdistyksikseen, joita se johti ja ohjaili toiminnan vaarattomille toimintamuodoille, kuten näytelmäkerhoihin, pois vaatimus-liikkeistä ja politiikasta.

Jostakin syystä Niinikoski on ollut heidän aktiivisuutensa kohde jo alussa. Puutavara-mies Askolin Koskenkylästä saattoi hyvinkin olla asioitten alulle panija, kun niinikoskelaiset olivat suivaantuneet hänen piiri-asiamieheensä Andersiniin ja päättäneet yhdessä uittaa hänet, ties monennenko kerran. Toisin sanoen sosialistiset vaikutteet alkoivat saavuttaa jo Suomea ja kapitaalin asema alkoi käymään tukalammaksi. Sitten tarvittiin avuksi bernsteinilaisia Malmeja ja Ahten Yrjöjä.

Näin poliittinen työväen-liike ja ay-liike eivät ole olleet milloinkaan Suomessa työväen hallinnassa ja eivät ole tänäänkään.

http://www.markusreed.julkaisee.fi/144

"Kansalaissodassa Niinikosken työväenyhdistys menetti kuolleina 16 jäsentään. Loput miespuoliset jäsenet joutuivat vankileirille. Kaksi jäsentä sai elinkautisen tuomion, loput yhteensä 79 vuotta vankeutta.  Kun toiminta uudelleen aloitettiin 21.6.1919, oli valittava uudet toimihenkilöt, koska kaikki aikaisemmat olivat menehtyneet.

Sodassa Niinikosken työväenyhdistys antoi jälleen omat uhrinsa, sillä kahdeksan jäsentä menetettiin kaatuneina.

Laajennuksen jälkeen toiminta oli vilkasta, jopa siinä määrin, että vuonna 1938 talossa järjestettiin 50 erilaista tilaisuutta. Rakennusvelat saatiin myös maksetuiksi vuonna 1939 pidettyihin 40-vuotisjuhliin mennessä.

Vuonna 1981 Niinikosken työväentalo myytiin.

Vuonna 1986 yhdistys purkaantui, jolloin sen varat runsaat 9000 markkaa luovutettiin Orimattilan sos.dem. työväenyhdistykselle."

Tietysti rahat piti luovuttaa porvareille, sillä hehän olivat yhdistyksen perustaneet ja sitä johtaneet. Olisi rahat voinut käyttää myös hurri-kagaalin valtio-kaappaajien 1918 järjestämässä taistelussa kaatuneitten ja myöhemmin samojen fasistien ryöstö-sodissa kaatuneitten tovereitten hautojen kukittamiseen ja hoitoon, niin pitkälle kuin raha olisi riittänyt.

Oliko tuo 9.000 markkaa työväentalon myyntihinta viisi vuotta aikaisemmin? Paljonko oli mahdollisesti myyntihinnasta ehditty kuluttaa ja mihin? Dokumentit esiin.

Lainaukset ovat työväentaloja käsittelevästä kirjasta.

Vuodesta 1980 lähtien teollisuuskapitalismi on ollut taantuva voima ja työväenyhdistyksiä olisi pitänyt perustaa lisää, eikä purkaa. Samalla vanhat yhdistykset olisi pitänyt taistella riippumattomiksi, jollaisia edustavat Lahden "Tie Sosialismiin" - Julistuksen taakse ryhmittyneet.

Hollolan hevosmies kertoi olevansa alkiolainen, "jotta köyhän asia ei unohtuisi", päästyään sosiaaliministeriksi. Santeri Alkio eli Aleksander Filander perusti maalaisliiton estämään maaseudun köyhiä saamasta sosialistisia vaikutteita eli ajamasta omia asioitaan. Hurri-juutalainen hänkin, kuten Mannerheimit ja monet muut "sankarit".

Valkoista terroria edustava juutalainen Putin arvosti tehdyt murhatyöt korkealle, kun hän laski kukkia toiselle juutalaiselle Tampereen murhapaikan patsaalla kolme vuotta sitten.

Sovitusti ei siis Niinikoskenkaan työväen-yhdistyksen bernsteinilais-demari johto saanut mitään aikaan ja kommunistithan olikin tapettu porvareitten aseellisen valtio-kaappauksen yhteydessä 1918, luoden työväelle lupaamansa "lujan järjestysvallan" ja perustuslaissa 1/6-diktatuurin.

Katsoimme nyt uudelleen Charles Chaplinin kanssa NYKYAIKA tänään ja totesimme, että mikään ei ole muuttunut, orjuus on vain kehittynyt. Teollisuus-kapitalismi on orjuuden kehittynein muoto.                                          

http://www.youtube.com/user/Markusreed1

Tämä Karl Marxin toteamus on toteutunut, jonka porvaristo kiirehti nimeämään "Kurjistumis-teoriaksi" ja väittää edelleen, että se ei pidä paikkaansa.

"Samassa määrässä kuin pääoma kasautuu, täytyy työläisen aseman, olipa hänen palkkansa millainen hyvänsä, korkea tai alhainen, huonontua. Se laki vihdoin, joka alati pitää suhteellisen liikaväestön eli teollisuuden vara-armeijan kasautumisen laajuutta ja voimaa vastaavana, kahlehtii työläisen lujemmin pääomaan kuin Hephaistoksen kiilat kahlehtivat Prometheuksen kallioon. Se edellyttää pääoman kasautumista vastaavaa kurjuuden kasautumista.

Rikkauden kasautuminen toiseen kohtioon on siis samalla kurjuuden, työrasituksen, orjuuden, tietämättömyyden, raaistumisen ja siveellisen alentumisen kasaantumista päinvastaiseen kohtioon, s.o. siihen luokkaan, joka tuottaa omia tuotteitaan pääomana."

Marx ei näköjään halunnut mennä pikkutarkaksi. Tietämättömyys, raaistuminen ja siveellinen alentuminen kokoontuvat kyllä myös siihen toiseen kohtioon, mutta ylenpalttisen yltäkylläisyyden seurauksena.


http://www.markusreed.julkaisee.fi/104

Kasaari-juutalaisen eliitin kapitaali loi kapitalismin kauppiaanpääomasta, halliten nyt Rothschildien Lontoon pankki-talon ja New Yorkin Massonin kasaari-pankkiireitten ryppään kautta maailmantaloutta ja muita kansoja. Me olemme "valittu kansa", he keksivät julistaa.

Heidät on suistettava jalustaltaan, ennen heidän suunnittelemaansa "Uutta maailmanjärjestystä", johon siirtyminen aloitettiin vuonna 2008.

Valtaa kumottaessa on se aloitettava sieltä missä sitä on eniten, huipulta, jotka "kyykyttävät" kaikkia muita.

niinikosken_tyovaentalo_1.jpg

niinikosken_tyovaentalo.jpg

Se rakennetaan vielä uudelleen ja porvarit "lahjoittavat" siihen materiaalit.

Siihen asiaan ei heiltä pyydetä edes pelokasta puumerkkiä, kuten Amanda Merivirta pakotettiin laittamaan Merivirran mökin laittomaan kauppakirjaan. Mökki on edelleen Onni Merivirran jakamattoman kuolinpesän ja tontin se voi lunastaa maanmittauksen hinnalla. Laittomasti "ostetun" mökin palauttaminenkin on mahdollista.

Sen "lahjoituksen" he tekevät ilomielin, jos työväki suostuu auttamaan heitä jäämään eloon ja käynnistämään tuotannon uudelleen, heidän jäljiltään pysähtyneenä.

"Uskossa on hyvä elää", sanoi lapamato ja uskoon turvaavat myös porvarit. Kuka luottaa mihinkin, kuka rahan voimaan, kuka kapitalismin ikuisuuteen, kuka Messiaan toiseen tulemiseen. Porvarit jankkaavat itsepintaisesti jotakin muuta, vaikka totuus on silmien edessä.



viime_tapaamisesta_55_vuotta.jpg


pekka_siiskonen.jpg

Palatessani Lahtisen Veikolta, tapasin pihapuuhissaan Siiskosen Pekan. Istuin koulussa hänen siskonsa Annikin vieressä neljä vuotta. Pekan olin nähnyt urheilu-kentällä viimeksi 55 vuotta aikaisemmin. Minulle kehittyi nopeasti visio ja lupasin tehdä hänestä video-elokuvan vielä tänä kesänä, kun ensin opiskelen asioita riittävästi. On minulla hyvä Espanjassa talvet asuva opettaja. Siis pari matkaa pitäisi vielä tänä kesänä näissä asioissa tehdä Niinikoskelle.

erkki_jaakkola.jpg

Tapasin myös Erkki Jaakkolan, jonka kuorma-auton lavalla Malakias Laine vietiin viimeiselle matkalleen kirkolle uudenvuoden yönä 1950/-51. En olekaan häntä lähempää paljon sen jälkeen nähnyt. Hän oli jo 50-luvulla salaoja-yrittäjä. Silloin päästiin vasta lopullisesti Suomessa irti vanhasta historiallisesta sarka-jaosta. Salaoja-koneet olivat 50-luvulla Niinikosken teillä normaalia arkipäivää.

Hän on vanhan sähkömies Alku Jaakkolan poika, joka sattui käymään meillä samana päivänä, kun yöllä Malakias kuoli. Alku oli kaikkien tuntema, kun hän luki sähkömittarit kylällä. Hänellä oli oikein suuri ja jarrulla varustettu potkukelkka.

Erkki kertoi nuorempana matkustelleensa muutaman isännän porukalla, jossa kai Haaralan Reino oli mukana. Hän kertoi käyneensä jopa Nepalissa asti.

50-luvulla Erkki ajeli ensin mustalla BMW:llä ja sitten viinin punaisella Ford Customilla. Villikkalan taksi Heiniöllä oli isompi musta Customline, kunnes vaihtoi vihreään Dodgeen, jolla ajoi pahan kolarin moottoripyöräilijän kanssa lähellä Renkomäkeä. Saman tien hän taisi lopettaa taksi-autoilijan työn.


murton_mokki.jpg

Jaakkolan Erkin paikkaa eli silloista Jaakkolan Jussin paikkaa vastapäätä on pieni Murton mökki. Hän oli TVH:n töissä kuorma-auton mukana vieressä asuneen Laakson kanssa. Laakso asui vieressä mäen harjanteen takana. Laakso oli jalastaan invalidi ja ajoi polkupyörällä vain toisella jalalla polkien. Hän oli tehnyt polkimeen rautalangasta lenkin, jotta saattoi nostaa poljinta ajaessaan. Laakson kasvattitytär Tuula lähti Amerikkaan. Hän olikin varmaan viimeinen Merivirtojen jälkeen sinne Niinikoskelta muuttaneista.

leo_rintala.jpg

Tuolla kaukana pellon takana, lähellä Järvelän taloa on silloisen kylän erään persoonan, Leo Rintalan kotipaikka. Hän taisi asua siellä, mitä kotona oli, saunakamarissa. Hän jostakin syystä oli oppinut kuleksimaan kylillä ja Suvannon Niilon talo taisi olla hänen yksi vakio olinpaikkansa. Leo valitti, että sielläkin on ruokana aina vaan kananmunia. Leo kulki paperi-kassi kädessä pitkin harppauksin. Hän oli innostunut vakio-veikkauksesta. Muutahan ei siihen aikaan vielä ollutkaan. Hänellä oli hyvin sellainen vedättävä puhe-tyyli.

Leo oli 1958 minun kanssani kerran yötä, kun äitini meni yksin käymään Lahdessa. Leo tutki vain koko illan viikon Englannin-liigan jalkapallo-otteluita, jotka olivat veikkauksen kohteina. Leoa pidettiin kai jollakin tavoin jälkeen jääneenä, mutta kun tällaisiin ihmisiin pääsi tutustumaan lähemmin, niin huomasi, että he saattoivatkin olla arvostelijoitaan fiksumpia, niin Leokin. Oli niitä muitakin yhtä mielenkiintoisia ihmisiä, Ahten Olga oli parhaita ja myös Rantakarin Helmeri.

Rintalasta autotallille päin asui bernsteinilais-demari Paavo Malm, jonka piti mennä Kuivannon työväen-yhdistykseen, kun Niinikoskella alkoi tulla liian tunnetuksi ja äänet jäi saamatta. Heistä edelleen autotallille päin asui Köylisen Elli, joka kertoi lauantaisin silittävänsä myös paperi-rahansa.

Muuten sillä Järvelän isännällä oli sivuvaunullinen Saksalainen Syndab moottoripyörä, joka teki kerran topin ja kukaan ei löytänyt siitä vikaa. Taisi käydä lopulta niin, että isäntä lupasi sen sille omaksi, joka laittaa sen käyntiin.

jaakkolan_lenkki.jpg

Lapsuuteni aikaan aikuisemmat ihmiset usein kävelivät ystäviensä kanssa ilta-lenkkinään Jaakkolan lenkin. Mentäessä autotallilta Jaakkolaan päin, on oikealla Nokkalan pellolla rapakivinen "pöytä". Se näyttää joka kierroksella yhtä mielenkiintoiselta.

Kas kun ei kukaan sitä ole nostanut kuorma-autonsa lavalle ja vienyt piha-koristeeksi.

Pidempänä lenkkinä käveltiin Kärkelän kierros.

nakyma_jaakkolan_tielta.jpg

Näkymä Jaakkolan tieltä Laineen mäelle. 50-luvulla mökki ja sauna olivat hyvin näkyvissä, nyt ei näy mitään. Näkyy vain se keskellä kylää oleva kapea metsikkö-vyöhyke, joka ulottuu kuvan vasemmasta reunasta, urheilu-kentältä oikeaan reunaan, Erottajalle ja peittää kaiken. Vasemmalla näkyy Mattilan kaupan suuren varaston punainen pääty, jonka vasemmalla puolella on jyrkkä kallio ja sen alla sorakuoppa metsän siimeksessä. Sieltä oli otettu soraa ehkä sata vuotta sitten. Lapsuudessani se oli jo täysin sammaloitunut. Mattilan vanha sauna oli ennen tuon nykyisen tasolla tien vieressä ja sen kohdalla oli kilometri-tolppa, joka kertoi matkaa kirkolle olevan 12 kilometriä. Oikealla näkyy Haaralan saunan pääty.

Pelastin kerran 80-luvulla tuon kaiken kuvassa näkyvän. Oli kevät ja uusi ruoho ei ollut ehtinyt vielä kasvaa, vaan edellis-kesän kuiva ruoho oli maassa. Katselin jonkin aikaa, mikä Haaralassa palaa, kun tuli hyvin savua. Menin lopulta tontin rajan yli Haaralan puolelle ja lähellä rajaa olikin Reino työn touhussa.

Hänellä oli siinä lähellä jokin metalli-pönttö, jossa hän poltti talous-jätteitään. Hän oli jättänyt tulet vartioimatta ja se oli levinnyt ruohikkoon. Yli 20 metrin palo-rintama oli tuulen voimasta lähestymässä Laineen ja Aarnion pusikistoja.

Reino oli pienen lapsen tavoin kapsuttelemassa haravalla kuivia heiniä pikku alueelta palorintaman edestä. Onneksi hänellä oli maassa myös talikko. Sieppasin sen ja pyyhin sillä lappeellaan poikittain muutamalla vedolla tulet sammuksiin. Reino oli sanaton. Oli kai niin järkyttynyt.

Olisiko pitänyt vain kohentaa tulia. Se olisi muutaman minuutin kuluttua, pusikkoihin päästyään, ollut hetkessä urheilukentällä ja ehkä Laurilan mäessä asti. Mikään ei olisi pelastanut mäkeä. Tuulen suunta oli sopiva. Edellisestä Kerholan mäen palosta olikin kulunut jo 130 vuotta. Silloin meni kolme taloa, mutta onneksi valtio korvasi Ruoskalan ruoskijoille. Silloin syntyi myös Iso-Sorrila. Tässä tapauksessa se olisi saattanut loppua. Reinon loppu se olisi joka tapauksessa ollut. Äitini kutsui hänet kahville ja hän rauhoittui järkytyksestään. Pitää kuitenkin huomioida, että Reino oli silloin lähes yhtä vanha kuin minä olen nyt.

Tekussa Upinniemen palonsammutus-kurssit eivät olleet menneet hukkaan. Jotkut saattavat olla pahoillaan.

helsinkilaisen_talli.jpg

Tuolla nimellä tuo porvoolais-firma on aina tunnettu Niinikoskella, kaksi autoa ja kaksi kuljettajaa. Kuljettajat kävivät Alestalossa syömässä. Anttilan Jussi pilkkoi heille valmiiksi uunipuut ja kuljettajat toivat Jussille vienerin palkaksi. Pääsin minäkin kerran lapsena käymään Helsingissä ja Korkeasaaressa. Myöhemmin autoihin tuli rahastaja. Autot olivat alussa piikki-nokkaisia, mutta muuttuivat myöhemmin nokattomiksi. Muistan vielä niiden hurri-kuljettajien nimetkin.

Kun aloin käydä koulua kirkolla, maksoi meno aamulla Lehdon Arvon autossa kolmea kymppiä körötellen kolmekymmentä penniä ja helsinkiläisen rahastaja-poika otti paluusta, kai säälistä, kaksikymmentä viisi penniä.

Anttilan Jussi asui autotallin vieressä Järvelän tien toisella puolulla olleessa Nokkalan mökissä siskonsa Annelin ja vanhempiensa Arvin ja Ailin kanssa. Aili hoiti Nokkalan karjaa ja siten tämä asunto. Arvilla oli paja talon ja autotallin välissä, mutta näin vain kerran Haaralan Yrjön kengittävän hänellä hevosta. Arvi leikkasi minulta hiukset käsikoneella monta kertaa. Arvi peri pienen maapaikan myöhemmin Riihiojalta ja he muuttivat sinne.

Jussi teki kerran minulle herne-pyssyn. Kävimme yhdessä sen kenenkään tietämättä yläkoulun vinnin käsityö-luokassa tekemässä. Siinä oli kolme osaa, itse pyssy reikineen, reiässä kulkeva pitkä työnnin ja paksusta kumirenkaasta leikattu lenksu, joka liikutti työnnintä. Laukaisu tapahtui peukaloa nostaen, jolloin pieneen pykälään lukittu viritys laukesi. Olikohan se Mäkisen Tuomo, joka antoi minulle ensimmäiset ritukat.

kolmen_talon_maki.jpg

Tätä mäkeä kutsuttiin Sepänmäeksi.

Nokkalan talo, jolle Malakias Laine joutui tekemään veropäivä-töitä mökin alla olevasta lähes paljaasta kalliosta. Nokkalan Pekka vei minut kerran kotiinsa ja esitteli jopa oman kamarinsa minulle. Alestalossa kävin useammin Eeroa katsomassa. Laurila jäi minulle täysin tuntemattomaksi paikaksi.

Nokkalan navetta tien laidasta ja hevostalli mäen harjanteelta vasemmalta ovat jo hävitetyt.

Kerran alle koulu-ikäisenä olin potkukelkan kanssa tiellä ja Nurmen Aarne meni heinäkuorman kanssa ohitse. Ajattelin ottaa ilmaisen kyydin ja sain vauhdissa sovitettua itseni istumaan potkukelkkaan ja jostakin kai kiinni, mutta sitten tapahtui sellainen juttu, että potkukelkka juuttui kiinni johonkin reen jalaksiin ja katsoin parhaaksi hypätä pois kyydistä. Elin Natalia käveli sitten Laurilaan, jonka heiniä Aarne ajoi ja löysi Aarnen ja kelkan.

Toinen mieleen jäänyt juttu sattui Toukolan eli nykyisen kyläkaupan hevos-puomilla. Nokkalan Pekka oli vuorollaan noista kolmesta talosta viemässä maitoa meijeriin ja tyhjät tonkat olivat rattailla. Pekka ei malttanut mennä heti kotiin, vaan jäi Toukolaan istumaan ja pilsneriä kittaamaan. Minä odotin hevosen kärryillä, samoin odotti hevonen. Aikamme odotettuamme, päätti hevonen, jota ei oltu sidottu kiinni, että ei, kyllä nuo tonkat pitää viedä, kun siellä jo odotetaan niitä kolmessa talossa ja lähti rauhallisesti kävelemään kotiin päin. Minun ei auttanut kuin ottaa ohjaat käsiini ja antaa mennä. Taisi olla äitini, joka tuli tielle ihmettelemään menoa, mutta minun oli vaan jatkettava hevosen mukana. Hevonen kurvasi suoraan koti-pihaansa, missa tuli heti Nokkalan vanha emäntä hermona huitomaan niin, että hevonen pelästyi ja lähti vauhdilla takaisin tielle, mutta ymmärsi mennä itse Alestalon porista sisään navetan eteen, missä he jo odottivatkin omia tonkiaan ja saivatkin ne. Sitten meidän hevosen kanssa piti lähteä viemään Laurilan tonkia ja pääsimme melkein tielle, kun Nakkilan auto tuli ja Pekka nousi siitä ulos. Ei Pekka ollut meidän touhuistamme moksiskaan. Hevonen vaan kyllästyi ja otti isännyyden, kun asiat piti hoitaa. Itse olin silloin vielä niin nuori, että ei minusta ollut vielä hevosmieheksi ja ei ollut kokemustakaan, mutta en minä hevostakaan voinut yksin jättää. Ehkä siitä syystä Pekka ei hevosta kiinni sitonutkaan, jos tiesi jo vanhastaan, että hevonen osaa yksinkin hoitaa työnsä.

Laurilan Eero isäntä jäi mieleen, kun hän ajeli kovaa vauhtia tiellä ohitse punaisella, isolla ja korkealla Farmall-traktorillaan ja samoin mustalla Rover henkilö-autolla.

laurilan_rover.jpg

Laurilan Eeron Rover.

nokkalan_pekka.jpg

Nokkalan Pekka joskus sota-aikana Mattilan vanhan saunan luona. Saunan päädyn kohdalla oli kivinen kilometri-tolppa, jossa luku 12 kertoi matkasta kirkolle. Muistan vieläkin hyvin tämän Pekan polkupyörän.

Tuo Mattilan vanha sauna on painunut hyvin mieleeni ja sen edessä ollut kaivo, sekä se, miten kerrottiin Mattilan Arvon viedyn täisenä sinne kylpemään, hänen palattua fasistisen hurri-kagaalin organisoimilta "heimo-sotien" karjalan metsien ryöstö-retkiltä Venäjän Karjalasta, josta heidän retkikuntansa lyötiin verissä päin takaisin, kunnes tilanne vuonna 1922 rauhoittui ja hurri-kapitaali pakotettiin luopumaan Karjalan metsien ryöstö-haaveistaan ilmaisena raaka-aine varastona, siis kahdeksikymmeneksi vuodeksi, kunnes sama peli aloitettiin uudelleen Aatun kanssa ja pikkuporvarilliset musta-paidat olivat taas hurri-kapitaalin ketterinä juoksu-poikina ja -tyttöinä.

Samat valistivat, että köyhät kaatuvat sodassa vain siksi, kun ovat niin tyhmiä, että eivät osaa maastoutua. Toinen vaihtoehto tietysti näillä köyhillä olisi ollut mahdollinen kuolemantuomio sotilaskarkuruudesta, valansa pettäen, johon heidät oli pakotettu.

mattilan_kaivo.jpg

Mattilan vanhan saunan edessä ollut kaivo oli tätä mallia.

ronimuksen_pekan_koti.jpg

Kävin jokusen kerran täällä Pekan kotona Laurilan taloa vastapäätä. Pekan isä Viljo hyytyi eräs kaunis kesä-aamu polkupyörineen meijerin mäkeen. Hän sai kai jonkinlaisen halvauksen.

Jäi mieleen, kun olimme aloittaneet koulun heti Helsingin olympialaisten jälkeen ja kun lapset haluavat usein ottaa ihailemiensa ihmisten roolin, sanoi Pekka välitunnille meille muille, että "katsokaa, minä olen Zatopek" ja otti pienen pyrähdys-kierroksen.

Tuosta Ronimuksen pihan läpi oikaisten ja mentäessä Petäjän Heikillle päin, tuli vastaan vasemmalla oikein kauniissa lehti-puu metsikössä eläkkeellä olleen opettajan mökki. Sanottiin hänen olleen Malmin Selman siskon. Hän oli toiminut opettajana jollakin toisella paikkakunnalla ja muuti eläkkeelle jäätyään Niinikoskelle.

Ronimuksesta Villikkalaan päin, mäen alla, oli Nurmen Aarnen ja Pekan koti. Asui siellä tietysti muitakin. Kävin siellä joskus. Kesäisin Pekka nukkui aitassa ja siellä tutkin kerran hänen lehtiään ja muuta luettavaa.

Pekka ehti kuolla, ennen kuin minä ehdin kasvaa, jotta olisin voinut rökittää hänet. Hän oli ainut Niinikoskella, joka sillä tavoin kiusasi minua, eikä silloinkaan yksin, vaan jos hänen matkassaan oli Anttilan Jussi, niin silloin se alkoi. Kerran Kerholan pihassa olleella tivoli-teltalla juttu meni jo niin pahaksi, että vannoin sen itselleni tekeväni.

 

opettajattaren_koti.jpg

Malmin Selman sisko toimi opettajana jossakin muualla ja muutti eläkepäivikseen Niinikoskelle tähän kauniiseen taloon Petäjän Heikin tien varrella.

vanha_kilometri-tolppa.jpg

Jostakin on siirretty Laurilan navetan luokse vanha kilometri-tolppa muistoksi vanhoilta ajoilta. Nämä tolpat oli asetettu kulmittain eli särmä tietä vasten. Kahdelle sivulle oli valkealle pohjalle mustalla maalattu kuljettu kilometri-määrä lähtöpisteestä.

Tämän pysähdyspaikan vasemmalla puolella asui ennen Nurmen Aarne perheineen pienessä, punaisessa mökissä. Kun jatkaa tien ylitse ja suuntaa marjomäkeen johtavaa tietä kohti, tulee vastaan Aarnen veljen, Kallen koti ja sen jälkeen mäessä vasemmalla tiessä kiini oleva sauna ja oikealla montussa oleva kaivo. Tämä ympäristö oli ennen mielestäni yhtä satumainen kuin Peltosen tädin pihapiiri Hiitelän tienristeyksen jälkeen.

Aarnen tytär Leena asuu siellä kuulemma nykyisin. Muistan hyvin hänen mustan polkupyöränsä ja värilliset levykkeet takapyörän sivuilla estämässä hameen helmoja menemästä pinnojen väliin.

Leena itse oli tumma ja silmiin pistävän tyylikkään näköinen nuori nainen. Ilmankos Jaakkolan Erkkikin oli häneen ihastunut.

yrjo_ahteen_koti.jpg

Yrjö Ahde oli touhukas mies. Hän kävi työssä Pakaan sahalla, johti työväen-yhdistystä, oli koulun johtokunnassa, touhusi sotaleskeksi jääneelle Laineen Tyynelle talkootyönä mökin kosken partaalle jne.

Yrjön kuoltua, hänen vaimonsa Olga ei enää viihtynyt yksin kotona, vaan alkoi juosta kylillä. Olga lähti aamulla johonkin Vaukkarin perukoille (Hiitelän tietä) kyläilemään ja alkoi sitten sieltä hitaasti valua kotiin päin, poiketen sopivasti valikoiden mökkeihin kahvittelemaan ja rupattelemaan. Meidän kohdalle hän ehti sopivasti niin, että oli jo lähes nukkumaan käyminen käsillä, kun pääsi kotiin asti. Hän oli mestari suunnittelemaan päivittäiset kyläpaikkansa, ettei satu liian usein samaan paikkaan. Hänen avullaan ihmiset sitten tiesivätkin, mitä kylällä tapahtui. Ei kyllä häntä voinut mitenkään juorukellona pitää ja hän ei koskaan puhunut kenestäkään ilkeämielisesti. Itsekin pidin Olgan poikkeamisia mieluisina ja aina piti olla leivottuna pitkoa yllättävien vierailujen varalle.

Olga osasi ommella ja hän teki minulle ainakin yhdet housut, golffarit. Siihen aikaan golf-housut ja -sukat olivat muodissa. Minut teki iki-onnelliseksi alle kymmen-vuotiaana se, kun sain ensimmäiset farkkuni. Ne olivat vihreät ja messinki niitein kuvioidut. Olin ehtinyt katsella jo sen verran Villin-lännen sarjakuva-lehtiä, että uskoin ne farkut jalassa olevani itsekin sieltä Villistä-lännestä. Seuraavat farkut olivat mustat. Perinteiseksi muodostuneet farkut olivat tulossa Suomeen vasta hiukan myöhemmin.

Kun mainitsin tuon Pakaan sahan, niin sen tukki-autot olivat jokapäiväinen näky ja sieltä tuotiin meillekin joskus sahaus-jätettä eli rimoja polttopuiksi. Useat niinikoskelaiset kävivät siellä työssä sen viisi kilometriä polkupyörällä sotkien.

He, Olga ja Yrjö olivat kansanedustaja Matti Ahteen isovanhemmat.

Leikin kerran Matin kanssa pienenä siinä pihalla kuralätäköissä, kun isä oli tuonut Matin käymään mummolassa. Sen jälkeen hänen kuralätäkkönsä ovat olleet muualla.

petajan_heikin_koti.jpg

Petäjän Heikki oli 50-luvulla sahuri ja hän veti Fordsonilla perässään sahauslaitteitaan. Kävin kerran heillä Markkua katsomassa.

heikin_fordson_major.jpg

Heikin Fordson Major.

laurilan_nuoremman_pojan_koti.jpg

Hän on minua niin paljon nuorempi, että en tuntenut häntä aikaisemmin. Tutustuin häneen noin 12 vuotta aikaisemmin.

Olin silloin työssä Loviisan Valkossa suunnittelemassa Rauma-Repolassa lastulevy-tehdasta Egyptiin. Jo perjantaina Lahteen ajaessani alkoi auton startti renata. Olin suunnitellut lähtöä mökille ja mennä samalla tervehtimään Haaralan Reinoa, jolla matkalla sitten näinkin hänet viimeisen kerran.

Ostin jo Orimattilassa kaksi isoa pulloa hyvää viskiä ja lähdin sitten Lahdesta Niinikoskelle.

Ajattelin, että Laurilan pojat varmaan ymmärtävät jotain starteista ja menin tapaamaan tätä nuorempaa veljestä. Hän kauppasi minulle heti käyttöön vanhaa Opelia, jonka ostinkin, kun minun piti olla maanantaiaamuna Valkossa. Se maalattiin myöhemmin Pietarissa ja siitä tuli uutta vastaavan näköinen. Kävin sillä Venäjällä lukuisat kerrat. Vanha autoni jäi hänelle remonttiin ja hän sai korjatuksi sen startin.

Kävin sitten illalla rupattelemassa Reinon kanssa ja olimme molemmat varmaan hyvin juovuksissa, kun en edes muista, miten olin tullut mökille takaisin, heräsin aamulla mökiltä, omasta sängystä. Kävin vielä seuraavana aamuna tarjoamassa Reinolle krapula-ryyppyä, mutta ei halunnnut ensin ottaa. Minä otin kyllä ja sitten sanoi Reinokin lopulta, että anna minullekin. Kummallakaan kerralla hän ei kysynyt, haluatko kahvia, mikä Suomessa on aina tapa tehdä vieraitten tullessa.

Viina kelpasi minulle vielä siihen aikaan, vaikka nykyisen vaimoni ilmestyessä kuvioihin olin 11 vuotta, että en ottanut pisaraakaan. Hän sai minut luopumaan siitä ja ei minulla olisi ollut sellaiselle aikaakaan. Nyt olen ajatellut, että ei se minua enää tällä iällä pahenna, jos otan vähän kuukauden kahden välein. Ei se pahentanut runoilija Leinoa eikä Pentti Saarikoskeakaan. Vaikka Saarikoski oleili välillä Heinäveden luostarissa, ei varmaankaan viinan takia, vaan reppu alkoi olla henkisesti muuten tyhjennetty. Minulle ei niin ole käynyt, päinvastoin. "Heikot sortuu elon tiellä, jätkä sen kun porskuttaa."

Myöhemmin tätini Saara soitti Reinolle jossakin asiassa ja Reino oli sanonut, että voisin minäkin tulla käymään, mutta se jäi käymättä. Sitä asiaa olen pahoitellut.

Miksi Reino ei pyytänyt Lahtisen Veikkoa seurakseen. Olihan Veikko sentään sota-kaveri. Hän kertoi, että Toksova näkyi jo. Siitä olisi ollut enää parikymmentä kilometriä Leningradiin. Massoni oli kuitenkin määrännyt jo ennakolta sodan lopettamisen rajat toisaalle. Ensin piti tehdä Aatun kanssa puolentoista miljoonan siviilin joukko-murha.

Siinä onkin Rainion tyttärellä, sotahistorioitsijalla ja muillakin porvareilla pähkäilemistä, miksi sota ei ollutkaan kuudessa viikossa ohitse, kuten Aatu ennakkoon ilmoitti. Siksi, kun Massoni ei ollut suunnitellut sitä kuusiviikkoiseksi, vaan paljon pidemmäksi.

Aatu oli populisti ja saksalaiset tiesivät sen. Siksi he eivät odottaneetkaan, että osa hänen puheistaan olikin totta, elintilan laajentaminen itään oli sitä ja se maksoi 12 miljoonan saksalaisen hengen. Sen lisäksi ne miljoonat, jotka länsi-liittoutuneet tarkoituksella miehityksen jälkeen näännyttivät hengiltä.

Kyseessä oli Massonin suuret bisnes-juhlat ja samalla annettiin Stalinille ja muille mahdollisuus tapattaa pois liika-väestöään nurisemasta. Massoni oli rahoittanut molemmat osapuolet sodan aloittamiseksi ja laatinut sille käsikirjoituksen.

Stalin sanoi 1931 ekonomistien kokouksessa, että meillä on kymmenen vuotta aikaa teollistamis-ohjelmien läpi viemiselle. Tällä hän ei tarkoittanut teollisuuden rakentamista kansalaisten elintason kohottamiseksi, vaan varustelu-teollisuutta. Hän ei tainnut erehtyä päivääkään. Miksi olisi, kun Massonin laatima sodan käsikirjoitus oli jo silloin hänen pöydällään.

Samojen juutalais-pankkiireitten salaperäisistä Hitlerin puolueen ja hänen armeijoittensa rahoituksista voi lukea muualla. He olivat valinneet Aatun Saksan tulevaksi johtajaksi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, olihan hän Rothschild itsekin. Tosin piian kanssa tehty, mutta kuitenkin.

Tämän jälkeen aloitettiin vuosikymmenet jatkunut Massonin suuri bisnes-juhla, kylmä sota, juutalais-Kissingerin keksimine kauhun tasapainoineen. Täydessä sovussa, kuinkas muuten.

Kaikki tuo mahdollisti myös Kekkosen neuvosto-ajan Suomessa kansan verorahojen kuppaamisineen ja se jatkuu vielä toistaiseksi kiihtyneenä, kun kauppa ja teollisuuskin haluavat osansa.

Sen sodan kulun tunti tunnilta voi helposti kelata vuosikymmenet pyöritetyn värikkään "Kansa taisteli, miehet kertovat"-lehden vuosikerroista, mutta ketä se auttaa ja millä tavoin.

Sitä vastoin, kuka voi ennakkoon kertoa samat asiat tällaisten pienien maalaiskylien taistelusta hengissä säilymisestä. Päätoimittaja on kertonut ne asiat tämän lehden monilla sivuilla.

Sepä ei porvareita kiinnosta, kun heillä on käsitys, että kapitalismi ja maataloustuki ovat säädetyt ikuisiksi. Ehkä näin olisi, jos se olisi mahdollista, vaan kun ei ole.

Marx kirjoitti: "Ulosmittaajat ulosmitataan." Näinhän läpi historian on tapahtunut.

"Maa ja tavara eivät ole rikkautta, vaan valta vieraan työn ylitse on sitä." Maalaiskylissä harvalla on enää valtaa vieraan työn ylitse. Maankin arvo riippuu enää hiuskarvan varassa. Yksi poliittinen päätös katkaisee sen.

Suurelta osin maailmaa omavaraisuus ruuan tuottamiseksi on menetetty ja sen palauttaminen kapitalismin talouden lakien puitteissa on mahdotonta. Kapitalismin talouden lait yleensäkin ovat olleet toimimattomat jo kauan. Nyt odotetaan yleismaailmallista yleisen maksuvälineen menettämistä Massonin ohjauksessa. Se tarkoittaa heidän uutta maailmanjärjestystä, miljardien joukko-tuhoa.

"Silloin kaikki kansat haluavat turvata heidän kapitaaliinsa." Näin he sanoivat jo sata vuotta sitten.

Silloin jokainen jyväjussikin huutaa: "Me haluamme elää, me haluamme kolhoosin."

Sitä ei kuitenkaan heille anneta.

nakyma_alikylaan.jpg

Näkymä Erottajalta Alikylään. Kaikki on metsittynyt. 50-luvulla koulu-rakennukset näkyivät tähän ja samoin Rantakarin ja Elorannan päärakennukset.

rantakarin_talo.jpg

Menemme nyt koulun ohitse Hiitelän tien risteyksen suuntaan ja käännymme siitä vanhan Vaukkarin suuntaan.

Tämä on Rantakarin talo. Paikka on nyt Tapolan kyläyhteisön käytössä ja sinne on rakennettu paljon uutta, päärakennustakin on lyhennetty entisestä.

Siihen aikaan vanhemmat ihmiset nimittivät Rahtakarin taloa Pietiläksi.

Hevoseton maalaistalo, lehmiä kyllä oli. Katselin kerran erittäin nuorena Rantakarin taka-pihalla, miten katto-päreitä höylätään. Jäännös-kalikka jäi kolmioksi. Pölkyt haettiin silloin jostakin Marjomäen suunnalta, ettei vaan Kemppiseltä. Muistan istuneeni rattailla sillä matkalla. Sieltä saattoivat tulla meidän mökin uudet katto-päreet.

Rantakarin Lauri polkupyörineen oli varmaan kylän tunnetuin persoona. En kai milloinkaan nähnytkään hänen kävelevän maantiellä. Vaikka pyörän takakumi oli rikki, niin Lauri vaan polki ja mihin hän polki, siitä seuraavassa. Hän oli kai jotenkin invalidisoitunut ja työn tekemisestä ei enää tullut mitään, vaan emäntä huolehti talon töistä, mutta ei Laurikaan toimeton ollut.

Kun Mattilan kauppa aamulla avautui, ajoi Lauri kumiterä-saappaissaan ja vanha puvun takki päällään ostoksille, jotka olivat säännöllisesti aina samat, "yhden juon tässä ja kaksi otan mukaan". Sitten hän istahti kaupan pitkälle penkille, sytytti holkki-tupakan ja alkoi maistella pilsneriään. Kun tuli jutut turistua ja pullo meni tyhjäksi, niin hän lähti kotiinsa juomaan niitä takin sivutaskuihin työntämiään kahta putelia. Tätä hän jatkoi koko päivän, kauppaa välillä vaihtaen, mutta ehti hän aina Mattilassakin käydä ainakin kolme kertaa päivässä, viimeisin kerta usein sulkemis-ajan jälkeen sisäkautta. Oliko hänellä kotona jotakin kovempaakin ainetta, en tiedä, en nähnyt häntä milloinkaan oikein juovuksissa. Siitä oli tullut outo tapa, jota oli orjallisesti noudatettava. Kesällä hän kävi toisinaan Osuus-kaupan kioskilla samalla asialla, mutta jostakin syystä toisinaan hän näkyi ajavan kioskin ohitse illalla Mattilaan. Tätä peliä jatkui kesät talvet. Lauri ei kai milloinkaan riisunut kumiterä-saappaitaan ja kerran alkoivat hänen jalkansa märkimään. Lauri jatkoi aamutossuissa. Yleislakon aikana 1956 pääsi sitten pilsneri loppumaan Mattilan kaupasta, limonadi maistui yhtä hyvältä Laurille Mattilan penkillä. Rantakareilla oli minua nuorempi poika, jonka luona kävin kerrran kyläilemässä, mutta hänestä ei tullut kuitenkaan talon pitäjää.

Laurin joku sukulaismies, Helmeri asui joen rannalla olevan saunan kamarissa. Hänet oli katsottu jotenkin kyvyttömäksi vastaamaan asioistaan ja Mattilan kauppias oli määrätty hänelle holhoojaksi. Se olikin helppoa, kun holhooja saattoi antaa hyllystä Helmerille kaiken sen tavaran, mitä hän tarvitsi, topan India piippu-tupakkaa ja tölkin soodaa närästykseen. Helmeri sai ilmeisesti ruuan talosta. Helmeri oli metsänomistaja, osuus Rantakarin metsiin. Kauppa-reisuillaan Helmeri harppoi pitkin askelin ja kädet olivat selän takana. Kerran olin Suomisella Vesan luona ja Helmeri tuli ovesta sisään. Hän asettui istumaan sohvalle keittiöön ja alkoi laulamaan meille kaiken maailman vanhoja lauluja. Ei hänen muistissaan ainakaan mitään vikaa ollut, kun muisti niin hyvin sanat. Sanoivat, että hän oli lukenut raamatunkin useita kertoja lävitse. Helmerikin saattoi olla vain väärin ymmärretty suuruus, joka ei pystynyt pitämään puoliaan.

Rantakaria vastapäätä oli tyhjillään ollut Elorannan talo. Molemmat päärakennukset tiessä kiinni. Samalla tasolla, kauempana tiestä, pienen männikön laidassa oli Elorannan riihi. Olisi ollut hienoa, kun Tapolan väki olisi ymmärtänyt valokuvata rantatöyrään maisemat ja rakennukset, ennen kuin lähti purkamaan ja muuttamaan ja arkistoinut kyläläisten yhteiseen arkistoon.

Kerran Suomisella ollessani meiltä Vesan kanssa pääsi karsinasta iso karju karkuun. Siinä oli Suomisilla työtä löytää se ja saada karsinaan takaisin. Pojat Raimo ja Vesa asuivat kesäisin talon vinnissä. Katselin siellä kerran Raimon lukuharrastuksia. Kun nuoremmilla oli vielä sarjakuva-lehdet, oli Raimo vanhempana siirtynyt jo Lännen-sarjoihin, Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuihin, Jerry Cottoniin ja oli niitä kai joitakin muitakin, normaalit seikkailu-kirjat päälle. Suomisen Raimo oli hyvä kalastaja ja ravustaja. Molempia sai joesta hyvin, kunnes joki 50-luvulla koskesta ylös päin perattiin.

rantakarin_laurin_pihapiiria.jpg


lauri_rantakari.jpg

Lauri Rantakari. Fiksun näköinen mies nuorena. Muistan, kun Lauri osuuskaupan kioskin luukulla rupatellessaan totesi, että "Jeesus oli ensimmäinen kommunisti".

tyyne_laineen_mokki.jpg

Tähän kosken partaalle Yrjö Ahde, muu kylän talkooväki ja puutavaran lahjoittajat pystyttivät Erkki Laineen sotaleskelle, Tyynelle oman kodin kylän maalle. Erkiltä jäi kaksi poikaa, Keijo ja Eero, myöhemmin Tyyne sai vielä kolmannen pojan, Jarmon.

Pienenä kävin usein heillä ja kosken alusta oli mielenkiintoinen paikka. Toisaalta siinä pestiin pyykkiä ja me pojat kalastimme kivikaloja tuoreen heinänkorren silmukan avulla. Joki oli silloin keskeinen asia. Tyynen pojat olivat Suomisen Raimon kanssa yhteisissä rapu-porukoissa ja olen itsekin uistimella pyydystänyt sieltä kymmeniä haukia.

Tyynellä oli jo 50-luvun alussa radio. Muistan, kun pojat varoittelivat radion uutisoimana mahdollisesta Venäjältä tulevasta "punaisesta pilvestä" Neuvosto-liiton ensimmäisen ydinkokeen seurauksena. Olin silloin alle viiden.

Myöhemmin Tyyne oli koulun keittäjänä. Toinen elinkeino monilla Niinikosken naisilla oli kutoa Lahteen Villa-keskukselle kuviollisia villasormikkaita.

Mäki tiessä tällä kohdin on Andersinin mäki. He pitivät joskus kahvilaa mäen päällä vasemmalla. Hiihtomäkenä tärkeä siinä vieressä oli Myrskyn mäki, josta laskettiin joen yli. Kun koulujen välisten, Niinikosken, Riihiojan ja Pakaan hiihtokilpailujen ohjelmaan tuli pujottelu, pidettiin ensimmäiset kilpailut Myrskyn mäessä. Sain ensimmäisen palkinnon, mutta olin kyllä joka ilta siellä yksin harjoittelemassakin. Toinen iso hiihtomäki oli Kerholan takaa urheilu-kentälle laskien. Molemmissa mäissä oli myös pieni lumesta tehty hyppyri, vaikka en minä sitä harrastanut, sai sitä sukset poikki vähemmälläkin.

Tien toisella puolella on myös kylän maata, mikä on eri asia kuin kunnan maa. Mitä nykyinen laki sanoo kylän maasta? Jos joku porvari alkaa vinkua, että kokous vaan pystyyn sen myymiseksi. Yhteismaiden ryöstöllähän he toteuttivat pääomien alkuperäisen kasautumisenkin kapitalistisen tuotantotavan alussa. Nämä pienet maa-pläntit ovat historiallisia jäänteitä niiltä ajoilta.

Sepän Enni, Laineen Tyyne, urheilu-kenttä ja Anttilan Jussi autotallin luona muodosti sen alueen, jonka sisällä Niinikoskella tuli pääasiassa elettyä. Se alue on tässä tullut käytyä läpi.

pelkosen_huvila.jpg

Sahanisännöitsijän poika, sahakurssin käynyt Aarne Pelkonen, myöhemmin vuorineuvos, avioitui Mattilan Arvon siskon kanssa ja rakennutti Laineen Tyynen mökin yläpuolelle, toiselle puolelle tietä mäelle suuren huvilan, jonka pihassa oli kaunis leikki-mökki.

Siinä huvilassa asuivat kouluaikanani kolmannen ja neljännen luokan opettajat. Alakoulun Mäkinen ja yläkoulun Saarimäki asuivat koululla. Ensin opettaja oli minun aikanani Airi Mäkelä, jota Haaralan Reino riiusteli salaa. Vanha isäntä Yrjö ei kai antanut pojan mennä naimisiin ja ehkä myöhemmin Reino ei itse uskaltanut.Voihan tietysti olla niinkin, että Airi ymmärsi elävänsä opettajan palkalla leveämmin.

Olin kerran talvella iltapimeässä lähistöllä yhden kaverin kanssa, kun Reino nopeasti pujahti ja juoksi mäen polkua ylös, jotta kukaan ei vaan näkisi. Ei siinä mitään, tiesivät sen kaikki muutenkin. Airi muuti Niinikoskelta Virenojalle opettajaksi ja Reino joutui käymään siellä asti.

Airin jälkeen opettajaksi tuli Inkeri Hyvönen, jonka luona kävin kotona neljännen luokan keväällä, äitini kehoituksesta, pyytämässä häneltä suositusta kirkonkylän oppikouluun pyrkimiseksi. Kemppisen Raili asui aluksi kirkolla työssä käyden Inkerin kanssa, kun Inkeri ilmeisesti vähän pelkäsi asua siellä yksin. Raili lähti kuitenkin myöhemmin Lahteen työhön, ollen kai koko ikänsä toria vastapäätä olevassa Oululaisen kahvilassa työssä.

Jossakin vaiheessa huvilassa asui myös Nokkalan vanha emäntä, joka oli pakotettu muuttamaan pois kotoaan, kun hän haki Pekan holhouksen alle Pekan alkoholismin takia. Pekka oli äidilleen niin ilkeä, että ei talvella toimittanut tälle polttopuita, kuten olisi pitänyt, josta emäntä kävi meilläkin kertomassa. Haaralan Reino oli Pekan holhooja. Pekka vapautui tästä holhouksesta, kun hän solmi avioliiton. Kyllä Villikkalan taksi-autoilija Heiniö saikin monet kyyti-rahat Pekan kyyditsemisistä. Ei tietysti sellaista menoa pitkään kestä suurikaan talo. Niihin aikoihin taisi tauti olla Nokkalan mäellä hiukan tarttuvaa.

hiitelan_tienhaara.jpg

Niin, missä ne puut nyt ovat. Ennen ne olivat tien oikealla puolella. Iskivätkö maisema-tuholaiset jälleen. Vaihtoivatko teollisuus-osakkeisiin. Ennen se oli Rantakarin maata, en tiedä kenen nykyisin.

Ne puut oli istutettu ennen tuholaisten syntymää ja olisi toivonut niiden saavan elää heidän jälkeensäkin.

Mikäli tuon määräsi joku viranomainen tehtäväksi, luulisi kyläläisillä olevan asiaa eduskunnan oikeusasiamiehelle. Vaikkakin se porvareitten meikki-firma on kyllä ihan tyhjä laitos.

Tuossa niille poliittisille veijareille:

http://www.youtube.com/watch?v=gMm7Ld8q9uU&feature=related

Juuri he ovat täällä liikaa.

Kuvaajan kohdalla oikealla oli metsän laidassa pellon takana keltainen korkea muuntaja-rakennus, jonka hoitaminen oli annettu sepän, Wikstenin Laurin tehtäväksi. Kun tuli sähkökatkos, meni Lauri muuntajalle katsomaan, mikä oli vialla. Sähkömies Jaakkolan Alkulla oli liian pitkä matka muuntajalle ja vanha mies ei olisi jaksanut rämpiä lumihangessa.

liljan_keijon_koti.jpg

Liljan Keijon koti. Keijo voitti aina oman sarjansa Kerholan hiihtokilpailuissa. Muistan, kun urheilu-kentän kesäjuhlien pussi-juoksussa Keijo esitti omaperäisimmän juoksutyylin.

seppalan_tila.jpg

Seppälän tila, mikä taisi siirtyä presidentti Kekkoselle suorastaan "aseveli"-hintaan.

Lintusen Esteri taisi huolehtia Seppälän väen muonittamisesta koko elämänsä. Maisteri ajoi kuulemma päivällä kirkolta myllyltään syömään. Talossa asunut vanha herra tarvitsi tietysti aamu- ja ilta-palan sen lisäksi.

Pihassa on Kekkosen savusauna. Saunoiko hän siellä kansatieteilijä Kustaa Vilkunan ja muun vakio porukkansa kanssa?

Vilkuna oli Urho Kekkosen tukija ja häntä on jopa luonnehdittu Kekkosen "harmaaksi eminenssiksi".

tabe_slioor.jpg

Kekkosesta puhuttaessa, kuka muistaa vielä Taben? Herrojen kesken kilpailtu typykkä. Tai kauppaneuvos Kaiharin rouvan? Kekkonen oli urheilu-mies, parhaasta päästä, ja riskin ottaja. Paranikohan hänen kylkensä Kaiharin puukotuksesta?

sylvi.jpg

Häpeäksi tuolle Sylville koko kasanoova.

pakaan_saha2.jpg

Vanhaa Pakaan sahaa. Tämä on kuulunut alun perin tälle talolle. Monet niinikoskelaiset kävivät siellä töissä.

Tuo saha päätyi lopulta Koskiselle, jonka kerrottiin olleen alun perin metsätyömiehen. Hän kuulemma oli jo kapinassa valkoisten hurttien teloittajien edessä, mutta Vuorinen oli pelastanut hänet. Vuorinen asui 50-luvulla Seppälän rakennuksessa, lähellä jokea, joka näkyi Laineen mökin ikkunasta.

Tällä kohdin vasemmalla oli 50-luvulla pieni autotalli, missä oli Koskisen pojan kilpa-auto. Olin kai jotakin 12-vuotias, kun suunnittelimme Niemisen kaupassa käydessämme Laineen Martin ja Hilkan poikien kanssa lähtemistä sillä huristelemaan. Sellaisesta ilosta olisi ottanut vaikka pienen selkäsaunan.

tukkiauto.jpg

50-luvun alun tukki-autoja. Takimmaisia pyöriä yhdisti veto-autoon vain ketju ja tyhjänä ajettaessa taka-akseli oli nostettu ylös veto-auton perään.

Tällainen suistui kerran ojaan lumihankeen Tapolan mäessä, ennen Erottajaa. Ohjaamo meni kasaan, mutta kuljettaja taisi selvitä säikähdyksellä.

museovirasto.jpg

Johonkin tuonne Museoviraston arkistojen uumeniin on piilotettu Kekkosen ja Maalaisliiton vuosikymmenien kähminnät. Kuka ne sieltä löytää? Ei kukaan, näin he uskovat. Ne ovat täällä yhtä varmassa tallessa kuin Ruotsissa, minne hurri-kagaali on aikaisemmat rötös-dokumenttinsa toimittanut.

Opettaja Kiviniemi oikaisi minua, tässä kohdin on virhe. Kekkosen arkisto onkin Seppälän talon päärakennuksessa ja sitä hoitaa eri organisaatio. Se on avoinna kuulemma keskiviikkoisin. Silti minua kiinnostaisi enemmmän museoviraston jutut.

Kysyin samalla samassa yteydessä, kuinka monelle niinikoskelaiselle tämä Museovirasto on antanut työtä. Ei kuulemma kenellekään.

Kysyin samalla, kuinka monelle Tapolan kyläyhteisö on antanut työtä. Asiat tunteva henkilö sanoi, että kahdelle. Se on kuitenkin aika minimaalista oikeuttaakseen puhumaan joka yhteydessä kuin Tapolan kyläyhteisö olisi tärkein osa Niinikoskea. Sehän elää omaa elämäänsä ja Niinikoski omaansa. Jokin saksalais-firma eksyi Niinikoskelle, kun keväälä 1918 jokin harhaluoti tavoitti Niemisen, eikä se tarvitse niinikoskelaisia, "asiakkaina", työväkenä, tavaran toimittajina tai muullakaan tavoin. Mikäli niinikoskelaisilla ei ole muuta tapaa kertoa olemassaolostaan kuin että heillä on Tapolan kyläyhteisö, niin pahalta näyttää.

Mikäli haluja riittää, niin talkootyöllä saa ihmeitä aikaan. Voisi kunnostaa ja entisöidä urheilukentän ja järjestää siellä vanhan ajan kesäjuhlia, rakentaa vaikka kylän maalle kosken partaalle Wikstenin Laurin pajan uudelleen. Sen ympärille voi kerätä riihien takaa vanhat hevosvetoiset työvälineet, kunnostaa ne ja aivan hevosella katselijoille näyttäen eli koota vanhan agraari-ajan museon, jota voisi markkinoida nähtäväksi kautta Suomen. Sen kävijöitä palvelemaan koulun kylä-kahvilan jne. Sen lisäksi voisi tietysti kertoa, että Niinikoski on Suomen talkoohenkisin kylä.

Kyllä EU:lta voi edellisiinkin asioihin hakea avustusta.

Jyväjussit sanovat edelliseen tietenkin, että me omistamme Niinikosken ja emme me tarvitse mitään sellaista. Me tarvitsemme vain kaksi putkea, sellaisen joka tuo ja sellaisen joka vie. Pakotetaan köyhätkin maksamaan, niin pääsemme heistä lopultakin eroon, kun lähtevät ja maataloustuki turvaa meille lopun ikää oleilut Espanjassa ja Lapin majoilllamme. Ilmankos kaupunkilais-metsänomistajatkin kävelevät punainen Kekkos-paita päällä rinta rottingilla. Ennen juuri ne köyhät eivät saaneet lähteä, se oli estetty lailla. Onneksi ei ollut enää vuonna 1959 tai olisin joutunut Haaralan rengiksi.

Miksi jonkun pienen kylän pitäisi päästä parrasvaloihin, vaikka Päätoimittajan siivellä sinne pääseekin helposti. Monet kaverini ympäri maailman ovat lukeneet tämän jutun ja kysyvät, mitä joku pieni kylä antaa heille, joka voi tarjota vain eriarvoisuuden. Kyläläisten osuus kylän kouluunkin pohjautuu eriarvoisuuteen. Mikään ei ole muuttunut 50 vuodessa.

postimies_lilja.jpg

Kiviniemen lähellä on postimies Veikko Liljan koti. Hän polki pyörällä Mattilan postista kirkolle, postin vieden ja takaisin sanoma-lehtien kanssa, 28 kilometriä päivässä, kesät talvet.

Mattilan Arvo jakoi lehdet heti niiden tultua puolen päivän maissa, nimellä huutaen täpötäydessä kaupassa. Loput hän laittoi tiskille vaakan viereen, mistä ne sai käydä hakemassa myöhemmin.

Samalla väki teki tietysti myös kauppa-ostoksensa. Siihen aikaan olivat ensin Mäkisen Salme ja hänen jälkeensä Salon Helvi myymälä-apulaisina Mattilan kaupassa, Arvon apuna.

Kun opin lukemaan, tutkin päivittäin Etelä-Suomen sanomat tarkasti. Mieleen painuvaksi jäi lähes viikottain toistunut uutinen, että jälleen maanjäristys Lapinjärvellä. Sitten, kun se loppui, niin lopui.

Muistan myös hyvin, kun luin uutisen, että Lahden rautateollisuuden johtaja Pauli Mustakallio oli törmännyt lentokentälle mennessään sivutieltä tulleen sora-auton kylkeen ja kuollut. En tietenkään vielä silloin tiennyt viettäväni myöhemmin vuosia hänen firmassaan. Mieleen ovat jääneet sen ajan lehti-uutisista myös Ranskan Indo-Kiinan sodan fiaskot ja vapaustaistelijat Algerian Ahmed Ben Bella ja Kenian Jomo Keniatta, maumau-mies, "Palava keihäs".

Maailma muuttui aivan toiseksi lokakuun 4. päivä 1957. Silloin venäläiset lähettivät ensimmäisen sputnikin. Sen jälkeen pitkään kuului kaikialla "Alla venäläisen kuun"-laulu, joka oli sodan aikaan kiellettyjen listalla.

Ja kyllä porvareita harmitti. Orimattilan kirkonkylän yksityisen natsi-koulun yksikään opettaja ei lausunut tapauksesta sanaakaan.

mosse.jpg

Postimies Lilja osti lopulta tällaisen Moskvitshin.

jussilan_talo.jpg

Sodassa kaatuneen Laineen Erkin ja Tyynen nuorempi poika Eero avioitui jo nuorena miehenä Jussilan Mamin kanssa. En ole nähnyt heitä vuosikymmeniin. Soitin jokin aika sitten heille, mutta kun en kertonut Niinikoskelle tuloni ajankohtaa, en sattunut nytkään heitä tapaamaan.

PS. Tämä mainittu Laineen Erkin poika soitti tämän lehden Päätoimittajalle 27.8. 2011 klo 9:20 ja sanoi, että me ei oikein tykätä, että meidän kuvia esiintyy siellä. Uhkasi oikeudella, jos ei poistu. Ks. kuva-galleria. Siellä on korjaus.

Lisättäköön, että soitin heille ensimmäisen matkani jälkeen, mutta talon rouva ei antanut puhelinta isännälle. Oli kuulemma kiire ylioppilasjuhliin. Ei ollut kiire, kun rouva uteli sitä aikaisemmin tietoja Päätoimittajasta.

Kysyin soittajalta, "mitä siellä on pelottavaa tai loukkaavaa"?

Mitään selkeää vastausta ei tullut. Vain, että me ei tykätä.

Koko tästä kulttuuriteosta monet porvarit eivät tykkää, se on poliittinen kannanotto. Miten lie soittajan kohdalla.

Sanoin soittajalle, että sinä puhut lehden Päätoimittajalle ja julkisen sanan neuvosto ratkaisee, onko jokin sopivaa, vai ei.

Vastaus oli, että "ole mikä tykkäät". Talon rouva seisoi oletettavasti vieressä, kun oli hänen puhelin. Muuta kautta en ole soittajaa tavoittanutkaan.

Ensimmmäisen soiton tervetuloa toivotukset muuttuivat siis uhkailuiksi oikeudella.  "Perhe on pahin."

Oliko Laineen suvun paljastuminen juutalaiseksi suvuksi vihamieliseksi katsottavan soiton syy?

Mikäli oli, on se selvästikin anti-semitistinen hyökkäys ja ankarasti laissa kielletty.

Päätoimittaja ei olisi saanut kertoa Laineitten olevan juutalainen suku tai ei olisi saanut koskaan kertoa Eeron kuuluvan Laineen sukuun. Tämä viimeinen halutaan nyt poistaa.

Jäi epäselväksi, vaadittiinko myös Laineen Erkin kuvan poistamista Laineen sukuun liittyen.

Paras vitsi vuosikymmeniin. Joku uhkaa Päätoimittajaa oikeudella. Päätoimittaja heittää taisteluhansikkaan takaisin ja vaatii nokka-pokkaa.

SUVUN KUNNIAN PUOLESTA!

On kyllä ymmärrettävää, että monetkaan eivät halua esiintyä köyhän mökin pennun lehden sivuilla, joka kaiken huipuksi puhuu kapitalismin lopusta.

Voin kylläkin vakuuttaa, että en nauti latiakaan sosiaali-rahaa. Miten lie muiden laita. Eräs pummi-sakki kuluttaa puolet EU:n budjetista, joka on kerätty työläisten vero-rahoista.

Tämä on ollut tähän mennessä ensimmäinen negatiivinen kannanotto Niinikoskelta Kulttuuritekoa kohtaan.

En olisi näitä asioita halunnut ja kehdannut koskaan kertoa muille ihmisille, mutta he pakottivat minut siihen oikein vihamielisellä hyökkäyksellä. Sama koskee sankari-hautausmaata. Häpeä.

liljan_martin_koti.jpg

Jo nuorena poikana tapaturmaisesti kuolleen luokkatoverini Liljan Martin koti. Kävin hänen luonaan muutaman kerran. Nyt täällä asuu hänen vanhempi veljensä Erkki.

Martti voitti aina hiihtokilpailut, joihin osallistui. Samoin omassa sarjassaan hänen vanhempi veljensä Keijo.

liljan_niilon_koti.jpg

Näköetäisyydellä edellisestä paikasta on Liljan Niilon koti. Niilo oli kylän kirvesmies, joka teki kaikki rakennus-remontit. Hän osti mootoripyörän samoihin aikoihin Postimies Veikko Liljan kanssa. Niilo tuli tunnetuksi siitä, että hän ajoi pyörällään ilman käsiä. Pitkävartiset ketun-nahka haskat käsissä hän piti käsiään ristissä rinnuksilla ja näytti kyläläisille ihmettä.

Moottoripyöristä puhuttaessa joku Karstilan poika ajeli kaupassa siten, että koira istui aina bensiini-tankin päällä. Mieleen jäi myös joku artjärveläinen, joka ajoi talvella pyörällä, jossa oli sukset sivuillaan ja hänellä oli töttörö kasvojen suojana viimalta päässä. Samoin muistan, kun joku Laurilan vävy ajeli polkupyörään asennetulla apumoottorilla. Ylitalon pojalla oli punainen Jawa ja Kukkolan Viljon pojallakin oli moottoripyörä, kuten myös Järvelän isännällä oli sivuvaunullinen Syndab, joka ikävästi ja arvotuksellisesti lopetti käymisen

Henkilö-autojakaan ei siihen aikaan vielä kaikilla talollisilla ollut. Muistan, kun Aurasen Urho vei meidät kirkonkylän natsi-koulua käyneet ensimmäisenä talvenani koulun joulu-juhliin Popedallaan. Suomen jo sotaa edeltäneeltä fasismi-ajalta nimensä saaneet "Kosola" ajoi Mersulla ja "Vähä-Kosola" ajoi Waushallilla. Kylän sodan aikainen suojeluskunta-kiho, joka ukkomies oli hulluna tätini Saara Laineen perään, ajoi Skodalla.

Saaralla olisi ollut kissan päivät Niinikoskella, niin moni varakas poikamieskin oli hänestä kiinnostunut. Hän oli myös sota-leski. Hänen miehensä Saarinen kaatui sodassa. Tytär Maija asui luonamme Laineen mökissä, kunnnes lähti koulun käytyään Lahteen työhön. Saara tyytyi köyhään Toppisen Pekkaan, jonka kanssa muutaman vuoden Niinikoskella asuttuaan he muutivat Lahteen.

Nakkilan Kalle ajeli harmaalla Peugeotilla ja Laurilan isäntä mustalla Roverilla. Mattilan kauppias osti ensin ison vihreän Ford paketti-auton, jonka vaihtoi myöhemmin harmaaseen pienempään Volvoon. Siinä ne ovat jo eri yhteyksissä tulleetkin kylän autot luetelluiksi.

Kun tässä kulkuneuvoista alettiin puhumaan, niin siihen aikaan yleinen riesa oli polkupyörän kumin puhkeaminen. Talvella lapsilla oli normaali liikkumis-väline sukset ja vanhemmalla väellä potku-kelkka. Teitä ei vielä hiekotettu vaivaksi asti, mutta henkilöautojakin kesärenkaineen näki kyllä vähemmän. Nastoja alettiin hitaasti niihin aikoihin kehittelemään ja Keinäset olivat siinä työssä tunnetut. Lumiketjut, jopa polkupyörässä,  olivat silloin vielä käytössä.

tie_artjarvelle.jpg

Liljan kohdalta lähtee tie Artjärvelle. Sinne metsään on työnnetty monia Karjalan siirtolaisia raivaamaan itselleen uudet asuinsijat ja pellot. Koulumatkaa heillä oli kolme kilometriä ja Koskelaisen Tuula kertoi, että heillä koululaisilla oli vuorot jakaa kulmakunnan posti Mattilasta ensin hakien. Siinä tulikin reilusti lisää koulumatkaa.

Olisi postimies voinut viedä ne postit kotinsa luokse posti-laatikkoon, jos joku olisi halunnut auttaa koululaisia ja pystyttänyt sellaisen. Olisi säästynyt Mattilan reisulta.

Laineen mökin ikkunasta oli näkymä tuon metsän laidassa olevaan tienmutkaan.

aurasen_talo.jpg

Aurasen Urho vei vuonna 1956 syksyllä kylän kirkolla oppikoulua käyneet lapset Popedallaan  kuusijuhlaan.

popeda.jpg

Aurasen Urhon Popeda oli vaalean vihreä.

lilja_ja_viitanen.jpg

Edessä on Liljan Irmelin koti. Taustalla oikealla Viitanen, joka oli Vehkasaaren Kalevin koti.

vanha_lato.jpg

Tämän Kiviniemen kohdalla olevan, maisemallisesti miellyttävän näköisen, vanhan ladon säilyttäminen on ollut kulttuuriteko. Kuinkahan moni poika menneinä vuosina on iltamyöhällä tyttönsä kanssa poikennut sinne.

Ikävä, etteivät kyläläiset ymmärtäneet aikanaan porukalla säilyttää Wikstenin Laurin pajaa. Olisihan ollut samalla mallina, kun ne rakennetaan pian uudelleen. Samoin nyt kannattaa katsella vanhojen riihien takaa valmiiksi esille tuleville kylä-sepille malliksi vanhojen hevos-vetoisten työkalujen jäljellä olevat jäänteet.

tie_kylille.jpg

Lähden nyt hitaasti pois kylältä kohti Orimattilan kirkonkylää.

Tästä Toukolan mutkasta vauhtia ottaen, Haaralan ohi Erottajalle sinne aina lähdin, kun pari viimeistä vuotta polkupyörällä sotkin tällaista mutkaista soratietä syksyin keväin 12 kilometriä kirkolle kouluun. Silloin se tuntui minusta jotenkin ahdistavalta ja turhauttavalta työltä. Totesin parissa viikossa, mikä Erkkojen yksityisessä natsi-koulussa oli pelin henki ja en enää motivoitunut asialle. Jo ensimmäinen Ansa Aarnion ruotsinkielen kokeen arvostelu kertoi sen pelin hengen minulle. "Tyhjätaskujen tie pitää pysähdyttää tänne. Heidät pitää viekkaasti ja tehokkaasti henkisesti nujertaa."

Ei se vahinko ollut. Ei minulla kuitenkaan olisi ollut taloudellista mahdollisuutta, ei ainakaan Niinikoskella asuen, lähteä vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan ammattiin. Olin saanut päähäni ja teinkin sen. Paikkasin ne asiat moninkertaisesti myöhemmin.


lehdon_auto.jpg

Talvis aikaan ajoimme aamulla kirkolle Lehdon Arvon uudemmalla tylppänokkaisella autolla. Joskus oli paluu tällä vanhalla autolla, jonka ala-osan väri oli punaruskea. Tällä köröteltiin yleensä kolmea kymppiä. Jääkeleillä aamuisin tunsi, miten auto liukui tiellä sivuttain.

helsinkilainen.jpg

Paluu kirkolta tapahtui usein tällaisella helsinkiläisellä. Vieras rahastaja-poika otti matkasta vain 25 penniä, kun Lehto velotti 30 penniä.

Niinikoskelta pääsi Lahteen myös Lotilan valkealla autolla. Jossakin vaiheessa sininen Viljasen auto teki Lahdesta päivällä kierroksen Niinikosken ja Pakaan kautta takaisin Lahteen.

Muistan, miten varsinkin lauantaina Lahdesta paluu autojen perässä roikkui koukuissa niin paljon polkupyöriä, että päällimmäiset olivat makuu asennossa.

heilautus_erottajalle.jpg

Tuossa Tapolan pihapiirissä, tien toisella puolella oli siihen aikaan pitkä, punaiseksi maalattu karja-katos. Haaralan mäessä vasemmalla, tuon punaisen rakennuksen tasolla oli Tapolan jokin ulko-rakennus. Olisiko ollut vanha riihi. Haaralan harmaa riihi oli oikealla puolella tietä, hiukan navetasta kerholaan päin, 30 metrin etäisyydellä tiestä. Se paloin yhtenä yönä.

sikalan_viepa.jpg

Olemme nyt Puhelinkeskuksen jälkeisellä seuraavalla suoralla, suunnilleen vanhan meijerin sikalan kohdalla. Edessä virtaa tien alitse viepä, johon sikalasta valui sian liete-lantaa ja siitä jokeen haisemaan. Tilanne parani, kun joki perattiin 50-luvulla ja virtaus parani. Samalla loppui myös kalastaminen.

Seuraavalla mäentöyräällä oli vasemmalla Teräväisen keltainen mökki, jonka Soinisen Seppo osti myöhemmin. Oikealla puolella oli Pälli. Oikealla, Pällistä tänne päin, oli harmaa mäkki, jossa joku Lehdon Arvon sukulainen asui. Löfgrenit muutivat samaan mökkiin Aarniolta, ennen kuin saivat ostaa Toukolan kaupan asumuksekseen. He palasivat takaisin naapuriksi.

Jos en aikaisemmin maininnut, niin sanotaan nyt, että Wikstenin Enni oli Aarniolta kotoisin ja ymmärtääkseni puhelinkeskus olisi ollut heillä jo siinä. Siinä naapurissa Aarniolla asuessa, äitini oli jo lapsena tutustunut saman ikäseen Ennin poikaan, Aarnion Aarneen, joka aikuisena, jo pappana jäi lastenvaunuja työntäessään tiellä keskuksen luona auton alle ja menetti näin henkensä. Linja-auton kuljettajana Aarne sanoi aina, että "ei tarvitse huolehtia, onhan siellä mies ratissa". Sillä kertaa ei ollut.

karstilan_paja.jpg

Wikstenin Laurin jälkeen syntynyt Karstilan paja.

suvannon_talo.jpg

Suvannon Niilon talo vasemmalla ja puimala oikealla. Muistan hänellä olleen vihreän Zetor-traktorin. Niilon oman kertoman mukaan, poliisit epäilivät häntä kerran viinan myynnistä ja tulivat katsastelemaan paikkoja. Eivät huomanneet marjapensaan juurella seisonutta pulloa. Niin tarkkaa touhu oli siihen aikaan. Taisi olla virkaintoinen Vierusen Kalle kirkolta, joka kai Kerholassakin joskus kävi iltamissa valvomassa. Niilo nousi joskus aamulla Lehdon Arvon linja-autoon salkkuineen, mutta ei hän niin harvoilla kerroilla mitään myytäväksi hakenut. Taisi juoda itse.

Tämän Suvannon talon osti Kärkelän maanvuokraaja myöhemmin.

Niilo osti omakotitalon Saloselta, pelto-aukeaman toiselta puolelta. Taisi olla Salonen sen kananmunan tuottajan nimi, jonka tyttären kanssa Löfgrenin Olavi meni naimisiin. Lehdon aamu-auto toimitti usein hänen kananmuna-laatikkonsa kaupunkiin.

rajamaen_pirut.jpg

Kun metsätaival alkaa, on tämä Rajamäki. Tässä on katsottu Niinikosken suuntaan.

Ennen vanhaan ajettiin Lahden välikin yleisesti polkupyörällä. Ajamaan pääsi viikonlopun alkaessa lähtemään usein työn jälkeen iltamyöhällä tai yöllä. Näitä pelotellakseen kai jotkut keksivät alkaa puhua, että Rajamäessä on piruja. Alettiin yleisesti puhumaan "Rajamäen piruista".

mustansillan_maki.jpg

Mustansillan mäki Pyörähtelässä. Jälleen Niinikoskelle päin katsottuna. Tässä mäessä joutui pyörää taluttamaan soratiellä.

lettojarven_maki.jpg

Jyrkin mäki kirkolle päin ajettaessa oli Pyörähtelän jälkeen tämän Lettojärven mäki. Siinä joutui myös työntämään pyörän ylös.

lahella_kakelaa.jpg

Tässä ollaankin jo lähellä Käkelää ja voitto lähellä, jos niin voi sanoa. Silloin lapsena se tuntui aina voitolta.

kakelan_tieta.jpg

Menemme tätä vanhaa ja mutkaista Käkelän tietä Verran huovan ohitse. Tehdäänköhän siellä vielä viltti-tossuja? En kyllä tiedä, tehtiinkö niitä silloinkaan, kun ajelin tästä ohitse koululaisena. Siinä se vaan oli vasemmalla, valkoinen talo.

kakelan_osuus-kauppa.jpg

Siinä se sitten on, minulle jossakin vaiheessa tärkeäksi muodostunut Lahden osuus-kauppa Käkelässä. Sain nimittäin muutaman kerran luvan ostaa pyörällä ajaen säästyneillä linja-auto rahoilla koulusta päästyäni tuosta kaupasta vienerin.

Tässä mutkassa Niinikoskelle ajaessaan Lehdon Arvo ajoi kerran kunnan eläinlääkäri vihteän triumphin nokkaan ja jäähdytinkin valui tyhjäksi. Vauhtia oli ehkä viisi kilometriä tunnissa, mutta kun ei ehtinyt jarruttaa, niin ei ehtinyt. Poliisit tulivat mittoineen ja papereineen ja piirsivät piirroksen tapahtuneesta senttimetrin tarkkuudella. Kun kuvat oli tehty, pääsimme lähtemään.

Nyt tämä tie on suljettu tässä mutkassa. Seuraava mutka oli se, jossa postimies, Liljan Veikko ajoi kolarin moottori-pyörällään. Pitää palata isolle tielle.

lofgrenin_suora.jpg

Olemme nyt "Loviisan pässin" radalla, josta alkaa "Löfgrenin suora", johtaen suorana vanhan villatehtaan risteykseen. Rudolf Löfgren oli Niinikoskelta täällä työnjohtajana, kun tietä rakennettiin.

keskikoulu.jpg

Pari valoisaa asiaa tapahtui. Kuten jo aikaisemmin kerroin, opetti rehtori Kauno Sara suomen kielessä sen possessiivisuffiksin.

Toinen asia oli se, kun välitunnilla kerran Pennalan Yrjölän talon leuhka isännänalku, joka oli pari luokkaa ylempänä ja huomattavasti isompi minua, alkoi tapansa mukaan lehkimaan niin, että paini-otteluhan siitä tuli. Porukkaa alkoi kerääntyä ympärille ja viidesluokkalaisetkin tulivat kysymään, että kuka siellä on alimmaisena? AI YRJÖLÄ!

Siihen loppuivatkin sitten Yrjölän isännöinnit.

Jos joku jyväjussin pentu sanoo, että ei se koulu sellainen ollut, niin vastaan, että ei jyväjussin pentuna hänen tarvinut sitä sellaisena kokeakaan. Oppilaista tuo Yrjölä oli poikkeustapaus, mutta tietyt opettajat tiesivät hyvin, mitä silloinen yhteiskunta ja heidän urakehityksensä heiltä odotti.

vanha_pappila.jpg

Koulusta puoli kilometriä Käkelään päin oli meijeriä vastapäätä vanha pappila, missä piti käydä ruotsin kielen, uskonnon ja kaunokirjoitus-tunneilla.

oppilaiden_karsinointia2.jpg

Silloisessa luokka-yhteiskunnassa, yksityisenä oppilaitoksena, joka oli perustettu paikkakunnan kultapossukerhon pennuille, ensimmäinen ja lukuvuoden tärkein työ oli rehtorilla tehdä koulun johtokunnalle, pankinjohtajille ja muille kansakunnan tilaa valvoville napa-vaikuttajille selvitys tästä oppilaitten taustojen urkinnasta.

Silloisten opettajien taustojen selvitys tässä rinnalla olisi mielenkiintoista luettavaa. Blogissaan: Muistelmia Orimattilasta Käkelässä asunut ja pitkän iän saavuttanut voimistelun-opettaja Olavi Linturi kävi silloisia opettajia taustoineen lävitse, mutta se oli vain pinnan raapaisemista. Monet heistä edustivat merkittäviä porvaris-sukuja ympäri Suomen, niin Linturi itsekin, joiden pääasiallinen tehtävä ei tietenkään siinä laitoksessa ollut potkupallon potkimisen opettaminen, vaan luokka-yhteiskunnan vakaana pysymisen valvominen.

Arvoisa uskonnon opettaja Orimattilan yksityisessä natsi-koulussa, rouva Segerman jätti kerran uskonnon Oopiumista vähemmän välittävän köyhän mökin pennun pariksi tunniksi koulun jälkeen opettelemaan ulkoa muutamaa virren säettä. Ei edes kysynyt, ”millä sinä aiot kotiisi päästä”? Sotkin polkupyörällä sen 12 kilometriä. Kunnia hänenkin muistolleen.

Kauno Sara oli hyvä rehtori, mutta ne juonikkaat natsit pitivät häntä pilkkanaan. Hän opetti meille suomen-kieltä ja puhui possessiivisuffiksista. Siitä lähtien minä olen sen tiennyt. Samoin hän opetti, että "räkänokastakin mies tulee, mutta ei tyhjän naurajasta".

lisaa_opettajia2.jpg

Tämä on kai vain esikuntaa, pankinjohtaja Murton tiukassa valvonnassa. Sieltä löytyvät ne juonikkaimmat. Rehtori Sara vasemmalla ei selvästikään halua kuulua joukkoon. Tämä on 11 vuotta aikaisemmin. Keskellä seisova Siivola oli jo vapaaehtoisesti ehtinyt siirtyä pois maailmasta.

Kerran, olisiko ollut vuonna 1957, kävin kysymässä tuon Murton pankissa, voinko muuttaa markoiksi jostakin saamani pienen ruplamääräisen setelin. Virkailija kutsui tuon pankinjohtajan paikalle ja hän hymyssä suin selitti, että rupla ei ole Suomessa vaihdettava valuutta, sillä on vain kaupallinen kurssi.

sputnik_i.jpg

Tämä Sputnik I vetäisi natsit mietteliäiksi. Yksikään heistä ei lausunut oppitunneillaan siitä sanaakaan.

 

shell.jpg

Kun koulupäivä päättyi, kävelivät linja-autolla kotiinsa matkustavat oppilaat keskustaan, Toukolan kauppaa vastapäätä olevalle Shellille, joka toimi myös matkahuoltona ja asettivat salkkunsa kuvassa tuon puoleisen katon kannatinpylvään ympärille ja lähtivät viettämään aikaa, kuka minnekin. Pisimmillään sai odottaa kolme tuntia linja-auton tuloa. Taustalla näkyy joen partaalla Martta Kuhan eli "kurttamahan" pieni kioski.

Niihin aikoihin vaikutti kirkolla "Suppulaksi" mainittu ensimmäinen näkemäni oikea "lättähattu".

erkon_patsas.jpg

Nyt olemme päässeet joen toiselle puolelle ja sen natsismin lähteelle. Tämä on kai jonkinlainen Erkkojen suvun muistelu-tolppa. Se on vain yksi pieni esimerkki koko maan kyseenalaistettavasta, kirjoitetusta historiasta. Hehän väittävät syntyneensä Orimattilassa, jossakin Eerikkalan talossa, missä lie. Tämä vanhempi veljeksistä sepitti laulujen sanoja ja nuorempi  veljeksistä oli järjestelemässä niiden ihmisten tappamista, joista lauluissa laulettiin.

Eero Erkolla oli monta rautaa tulessa. Hän kuului juutalaisen hurri-kagaalin johto-ryhmään, joka organisoi aseellisen valtio-kaappauksen Suomessa 1918, muka "vieraita voimia" vastaan taistellen. Alistettuja suomalaisia vastaan he taistelivat. Hän kuului myös työväen-liikkeen johto-elimiin ja edusti porvaristoa valtiopäivillä. Hän oli myös heimoveli-sotien eli Karjalan metsien ensimmäisten kaappausyritys-sotien merkittäviä järjestelijöitä. Monet saavat kiittää häntäkin omasta paikastaan sankari-hautausmaalla. Sellaiseksi he sitä paikkaa nimittävät. Yleis-silmäys osoittaa suuren osan olevan 17-vuotiaita lapsia, jotka viekkain puhein oli sinne houkuteltu. Se kirkon maan lounais-kulmasta erotettu hautausmaa oli kai vain monttu, johon siellä olijat yksinkertaisesti pakotettiin. Valtio-kaappaajat antoivat heille vain yhden vaihtoehdon. J.H. Erkon tavoin, he runoilivat historian-kirjoitukseensa ne asiat aivan toisin. Heillä oli kielessä aivan muuta kuin mitä oli mielessä.

kagaali2.jpg

Sen hetkinen hurri-kapitaalin valtaa suojelevan fasisti-koplan johtoryhmä.

Kagaali edustaa Suomea kaikin tavoin hallinnoivia Sursill-sukuja.

Sursill-suvun rönsyjen nimet on 1800-luvulla "suomennettu".


Amerikassa oleillessaan, muka tsaarin karkotusta paossa, Eero narraili suomalaisia työläisiä siellä Amerikan kaikuja lehdessään, että tsaari sortaa Suomea ja sai aikaan keräyksen Suomen hyväksi. Se olikin hyvä pesämuna Helsingin sanomien hankkimiseen Erkkojen omistukseen. Nimi on vain väärä, Helsingin sanomat. Oikeus toteutuisi, jos nimi olisi Työkansan sanomat.

Tämä tuttavallinen sävy Eerosta johtuu siitä, että hänkin oli köyhälistön ja työväen asialla. Vuoden 1905 Suur-lakon aikaan hän istui vielä työväen neuvottelu-kunnassa työväkeä edustamassa, muiden porvareitten rinnalla.

Nyt joku porvari voi saada päähänsä, että "tuo ukko pitää viedä oikeuteen, kun puhuu paskaa meidän kaikkien kunnioittamista valkoisen raha-vallan perustus-laissa 1/6-diktatuurin ja Suomea hallinnoivien hurri-juutalaisten Sursill-sukujen vallan esitaistelijoista".

Se on kuitenkin tarpeetonta, aikaa ja omaisuuksia säästävää, olla lähtemättä taistelemaan globaalin ja vaikutusvaltaisen lehden Päätoimittajaa vastaan, jolla on kaikki lain antama lähdesuoja ja oikeus mielipiteen ilmaisuun oman median kautta. Se ei ole siis ainoastaan Sursill-sukujen yksinoikeus, vaikka suuremman oikeudella hallitsevatkin kaikkia valta-medioita.

Eivät sitä Erkotkaan uskalla tehdä.

Siinä voi käydä, kuten kävi äskettäin sille entiselle opettaja-poloselle, joka lähti oikeuden kautta hakemaan ylityö-saataviaan Kiljavan bernsteinilais porvari-opistolta. Hänelle työnnettiin tietenkin, kielteisen päätöksen lisäksi, 700.000 euron oikeudenkäynti-kulut maksettavaksi.

Olisivat antaneet mieluimmin vaikka 150 vuotta linnaa. Niin Amerikassa ainakin olisi menetelty.

Toisaalta Massoni ei siedä marttyyreja. He ovat pahotelleet jo                  Che Guevarankin tappamista, pitäen sitä suurena poliittisena virheenä.

Minä olisin saattanut olla vaikkapa tämä nuori poika, mutta asiat menivät kuitenkin aivan toisin.

http://www.youtube.com/watch?v=jVzs1uvumgE


valimerkki_red_harlequin_i.jpg

 

karjalankatu_1966.jpg


ii-jakso.jpg


ei_ikuinen.jpg

Aikakaan ei ole ikuinen



imatran_sahko-linja.jpg

Ensimmäisellä pelto-aukeamalla kirkolta tultaessa on oikealla Jantusen talo. Sodan aikana venäläiset yrittivät katkaista Imatralta Helsinkiin johtavaa sähkö-linjaa ja pudottivat kaksi lento-pommia oikealla näkyvän kallion taakse.

ketosen_talo.jpg

Ketosen talo. En tuntenut heitä paremmin.

ahkon_veikon_koti.jpg

Ahkon Veikon koti. Kävin kerran koululaisena hänen kotonaan ja Veikko kertoi sora-äänellään, että hänen kaksi setäänsä oli Ranskan muukalais-legioonassa.

Tuosta heti kääntyy tie oikealle Huovisen Olavin ja Kylliäisen Keijon kotiin. Siellä en ole käynyt.

suvannon_niilon_tilukset.jpg

Nyt tulee vastaan taas Suvannon Niilon puimala. Näin kerran koulumatkalla kirkolla polkien Niilon kyntävän tuolla pellolla vihreällä Zetorillaan. Kävi hän toisinaan meilläkin. Hän olikin ainoa talollinen Nokkalan Pekan lisäksi, joka oli käynyt Laineen mökissä.

Voi sen asian hyvinkin tässä jo kertoa, kun siihen ei sisälly kovin ihmeellistä juttua. Niilo ja äitini olivat nuoruuden ystäviä ja tapailivat aina Lahteen muuttoomme asti.  Mikäli Niilolla olisi ollut avioehto, olisin minä nyt mahdollisesti Suvannon talon isäntä. Onnekseni niin ei kuitenkaan käynyt, sillä olisin silloin vaipunut merkityksettömään porvarilliseen olemassaoloon. Ei siinä Niilossa mitään vikaa ollut, rehti mies, joka monen muun lailla oli tehnyt elämässään yhden suuren mokan, nainut väärän naisen.

Niilon isä eleli vanhuutensa saman Lainan kanssa, joka oli Laineen Valton ystävä, ennen Valton sairastumista.

Niin, se Nokkalan Pekka poikkesi kerran kahville. Laineen ja Nokkalan lapset olivat leikki-tovereita, mutta kun ihmiset tulevat aikuisiksi, astuvat luokka-rajat heti voimaan.

Porvarithan eivät tunne luokka-yhteiskuntaa, vaan puhuvat moniarvoisuudesta, aivan kuin ihmisellä voisi olla monta arvoa.

salosen_talo.jpg

Pelto-aukeaman jälkeen on mäellä oikealla Salosen omakoti-talo, jonka Suvannon Niilo osti vanhuuden päivikseen. Salosella oli kanala ja hän tuotti kananmunia kaupunkiin lähetettäväksi. Olen joskus lapsena käynyt, ehkä Elin Natalian kanssa tämänkin talon piha-piirissä.

Löfgrenin Olavi solmi avioliiton Salosten kauniin tyttären, Annen kanssa. He muuttivat Helsinkiin. Muistan, miten Olavi Aarniolla asuessaan veti kireät saapashousut ja jatsarit jalkaansa ja lähti johonkin Jymy-linnaan tansseihin. Niillä reisuilla hän varmaan Annen tapasi.

Näin kerran Olavin, kun Löfgrenit asuivat jo vanhassa Toukolan kaupassa, paikkaamassa jotakin vanhaa polkupyörän rengasta, mutta hänkin oli jo nenä pystyssä, kun hänestä oli tullut helsinkiläinen. Näin myöhemmällä iällä hänen punaisen volkkarinsa seisovan kesällä heidän talon päässä, mutta en enää mennyt. Jos tievahdin kakarat sairastuvat ylpeyteen, saavat puolestani olla, samoin muut.

suojeluskunta-kihon_koti.jpg

Seuraavaksi tulee vastaan oikealla kylän sota-aikaisen suojeluskunta-kihon koti, jonka hän oli rakennuttanut taloaan vastapäätä vanhuuden asunnokseen. Hän siis kantoi nimeä ”Vispiläparta” ja oli aivan hulluna Laineen Saaran perään. Miten lie, olikohan hänellä avioehto. Oli tai ei, Saara ei hänestä piitannut, vaikka ukko luuli hänen silloisen asemansa häntä auttavan ruoka-säännöstelyn valvojana ja mökkiläisten vahtijana, voiko heihin luottaa, että ovat valmiit heittämään henkensä heidän omaisuuksiensa, valeittensa ja ryöstöretkiensä puolesta.

karkelan_lenkki.jpg

Käännymme nyt räätäli Hilpisen kohdalta Kärkelään johtavalle tielle, josta ennen kääntyivät myös sunnuntai-lenkkeilijät, jotka Jaakkolan lenkin sijaan halusivat tehdä pidemmän kierroksen eli kävellä Kärkelän lenkin.

vuorisen_tyynen_koti.jpg

Tässä mökissä asui Vuorisen Tyyne.

vanha_lato.jpg

Vastaan tulee vanha lato, jotka alkavatkin käymään jo harvinaisiksi, kun kylällä ei ole enää lehmiäkään, joiden ruoka-varastoja nämä olivat.

Seuraava talo vasemmalla on Koivisto, mutta heidän vanha punainen päärakennuksensa on vaihtunut jo uuteen.

anttilan_aten_talo.jpg

Tutustuin Anttilan Atteen, kun sepän Enni kutsui hänet usein mukaan marja-pussi peli-porukkaan illalla tai sunnuntaina. Se oli Ennin harvoja huveja, kun hän oli sidottu vuorokauden läpeensä puhelin-keskuksen hoitamiseen. Enni oli hyvin seurallinen ja humoristinen ihminen, jonka seurassa ihmiset viihtyivät. Seppä, Lauri osallistui myös usein peliin ja käveli välillä ympäri tupaa, nykien koukussa pitämäänsä oikeaa kättään. Hänellä oli siinä jonkinlainen hermovika.

Atella oli kolme lasta, Seija, Ritva ja Jorma. Laaksosen Pertti on avioliitossa Ritvan kanssa.

tie_kissankoukkuun.jpg

Tästä Anttilan Aten navetan kulmalta kurvasin usein kuumana kesä-päivänä polkupyörällä Rainion talon suuntaan ”Kissankoukkuun” uimaan. Kävin siellä yksin lukemattomat kerrat eli aina, kun helle kävi sietämättömäksi.

rainion_talo.jpg

Tuolla kaukana näkyy Rainion talo. Sen piha-piirin jälkeen oli lehmien takia suuri portti, jonka jälkeen oikealla oli harmaa mökki, joka oli Lehtisen Taunon ja Keijon koti. Siitä hiukan eteenpäin ja vasemmalle piikkilanka-aidan alitse ja lepikiston vierestä pellon laitaa alas joen penkalle. Joessa olikin siinä kohdin mutka ja siitä kai nimi tälle molemmin puolin jokea muodostuneelle uimapaikalle. Tie jatkui joen yli ja yhtyi Mäkelän talon luota alkavaan Ruokolan tiehen.

karkelan_silta.jpg

Edessä on Ali-joki ja Kärkelän silta. Yli-joki virtaa Järvelän takana.  Tuolta hiukan oikealle sain sen suuren hauen vonkaleen, jonka Anttilan Atte olisi tuossa sillalla ostanut viidellä markalla, mutta en myynyt. Sen kokoinen hauki oli jo iso tapaus. Taustalla on Kärkelän Santerin talo.

Niistä hauista vielä puhuttaessa, sain ensimmäiset haukeni alajuoksulta Laineen mökin kohdalta, kun Saarisen Maija toi minulle Lahdesta ensimmäisen Profesor-mallisen uistimen. Sain silloin kaksi haukea ja kun Nummisen Jouko sattui olemaan mukana, annoin hänelle toisen niistä.

Nopeasti siirryin pieneen nopeasti pyörivään lusikka-malliseen uistimeen, kun näin sellaisen yleisenä mallina muilla pojilla.

Tuohon suureen haukeen sisältyy sellainen tarina, että tuosta sillasta oikealle sata metriä, näin eräänä päivänä Anttilan puolella uistinta vetäen, kun kävi kova mulaus Kärkelän puoleisella rannalla, kun samaan aikaan joku poika oli sillä rannalla samassa työssä.

Parin päivän kuluttua olin taas kylässä sepän Ennillä ja hän antoi minulle muutaman markan. Menin Lahden osuus-kauppaan ja ostin aivan toisen mallisen uistimen. Mielessä oli koko ajan se suuri mulaus.

Sepän Enni oli ainoa ihminen kylällä, joka muisti minua joskus pienellä lahjalla. Oliko hän oikeasti hyväsydäminen, vai oliko se lopulta osa äitini palkkaa, kun hän tuurasi Enniä puhelin-keskuksessa vapaapäivinä. Sitä en tiedä.

Menin tämän uuden uistimen kanssa samaan paikkaan Kärkelän puolelle ja se oli heti kiinni uistimessa. Vedin ylös rauhallisesti, kuten aina, mutta se putosi rannalle, parin metrin päähän vedestä. Se oli niin pelottavan näköinen, että en uskaltanut pureman pelosta käydä siihen käsiksi, vaan työnsin puukon sen suusta sisään ja kiduksesta ulos ja edelleen maahan pystyyn. Näin sidoin sen paikalleen, kun kävin nopeasti pellon laidasta katkaisemassa totutun kaksihaaraisen vitsan lepikosta, jonka pujotin normaalisti kiduksesta sisään ja suusta ulos. Nyt oli turvallista pitää sitä aloillaan ja antaa sille päähän armoniskut. Perattaessa siltä löytyi kaksi pienempää haukea mahasta.

Lopuksi huomasin, että se oli pudonnut rannalle, ennen aikojaan, kun uistimen koukut olivat irronneet sen painosta.

Lyhyen aikaa kesästä olivat nuo hauet tärkeä lisä köyhän mökin ruokapöydässä. Olin joella usein, kun äiti oli yksin marjastamassa.

En vielä silloin ymmärtänyt sitä meidän köyhyyttä, kuten nyt. Mielestäni sain kuitenkin elää paljon rikkaampaa elämää kuin suurin osa jyväjussien pennuista, joita en tavannut missään muualla harrastuksissa kuin hädin tuskin muutamia joskus illalla urheilukentällä.

Enimmäkseen aikuiset olivat seuranani, kuten Lahtisen ja Haaralan miehet. Olemme jopa Yrjön kanssa kahdestaan tehneet monia puuhia, hevosen kengitys-matkoja ja sirkkelin sahan terän teroitus-matkoja myöten, Pakaan sahalle. Sahan reisulle Yrjö valjastutti meille oikein kirkko-rattaat. Olin silloin reilusti alle koulu-ikäinen ja ei meillä kotona tiedetty, missä minä liikun ja kenen kanssa. Saattoi olla viimeinen kerta, kun niillä rattailla ajettiin.

Nyt tulee mieleen, että Yrjö saattoi ajatella minun tietävän jotakin hänen puuhistaan keväällä vuonna 1918 Lahden Jalkarannassa, että Elin Natalia olisi kertonut. Aivan kuin hän olisi jossakin vaiheessa yrittänyt sietää ja liehitelläkin minua, vaikkakaan juutalainen ei anna milloinkaan paljostaankaan koskaan mitään toiselle. Sain häneltä ainoastaan kerran maistaa pienen lusikallisen hunajaa, kun olimme ensin yhdessä hakeneet separaattorin lainaksi Vaukkarilta.

Ruoskalan maista Haaralan tilan muodostanut Absalom Aataminpoika Herra oli Yrjön vaari ja ehdottomasti juutalainen. Me olimme sitä Yrjön kanssa molemmat.

Kun sanoin, että annoin toisen hauen Nummisen Joukolle ja jatkoin, että juutalainen ei anna milloinkaan toiselle mitään, puhuin rikkaista juutalaisista. Porvari kuin porvari, ei mitään eroa. Kirjanoppineita ja farisealaisia.

Sanotaan, että kasaarit ovat äärimmäisen kostonhimoisia. Se Merivirran mökin purattaminen olisi pitänyt ehtiä päästä sille Haaralan Yrjölle kostamaan. Siltä olisi voinut jäädä vaikka munat mankelin väliin. Vaikka kääntyisi se haudassaan muutenkin, kun tietäisi.

joki_muuttui_heinikoksi.jpg

Kulttuuri-tuholaiset tekivät tämänkin. Ennen kuin joki perattiin 50-luvun puolen välin tienoissa, oli se tälläkin kohtaa leveä, missä vedettiin ahkerasti uistinta. Nyt on vain heinikko jäljellä. Joki olisi pitänyt ruopata vain niiltä kohdin, missä oikeat pullonkaulat olivat. Veden pinta tälläkin kohdin oli aivan riittävän alhaalla. Menneinä aikoina on tässäkin uitettu Askolinin tukkeja, kun hän oli vaihtanut asema-miehen työnsä Lahden rautatie-asemalla puutavara-mieheksi. Maalaisliitto ja valtion firma tulivat nopeasti 50-luvulla jyväjussien avuksi suurine hullu-Jusseineen, ilman ainuttakaan ajatusta päänupissa. Pellon ojat ne olisi pitänyt kuntoon laittaa.

karkelan_vanhusten_talo.jpg

Tätä Kärkelän vanhusten taloa ihailin jo lapsena. Pidin sitä Niinikosken tyylikkäimpänä rakennuksena.

makelan_heimon_talo.jpg

Mäkelän Heimon talo, johon Nokkalan Pekan sisko tuli emännäksi. Oikealla olevan kuusikon sisällä oli harmaa mökki, jossa karja-piika asui. Yhden talven oli koulussa yksi poika, joka asui siellä. Kävin kerran hänen kotonaan.

Heimon isä sanoi Malmin Sulosta, joka istui valtuustossa demareita edustamassa, että ”kyllä me yksi suutari elätetään”. Näillä elättäjillä hän tarkoitti jyväjusseja, joiden vero-asioista se bernsteinilainen piti huolen ja vielä kaupan päälle sanoi isännille, että ”ei niille ojan kaivuusta tarvitse niin paljon maksaa, minunkin veljeni kaivaa halvemmalla”.

Kaikenlaisia suutarinsällejä.

leik-kallio.jpg

Tultaessa Kärkelän tienristeyksestä Riihiojan tietä Erottajan suuntaan, näkyy mäen kumpareelta, jonka kohdalla oli ennen Kärkelän riihi, tämä korkea kallio oikealla, mistä ennen näkyi selvästi Orimattilan kirkon torni. Tuosta kallion nimestä olen hiukan epävarma.

roineen_matin_koti.jpg

Hänen nimensä ja ulkonäkönsä kävivät tutuiksi, mutta en paremmin tuntenut.

laaksosen_kaukon_koti.jpg

Roinetta vastapäätä on Laaksosen Kaukon koti. Hän oli minua vanhempi ja siitä syystä olimme vähemmän tekemisissä.

roineen_vikin_koti.jpg

Roineen Vikki oli kylän maalari-mestari. Hän kävi maalaamassa meidänkin mökin tuvan katon, kun siihen laitettiin uusi peite insuliitti-neliöistä. Sitä ennen oli Liljan Niilo vanhemman poikansa kanssa siirtänyt katon kannatus-vasat katon alapuolelta katon yläpuolelle. Muistan vielä, miten pienessäkin mökissä oli Elin Natalian aikana leipävarras katossa roikkumassa.

roineen_vikin_talo.jpg

Sama talo uudelleen, eri kulmasta. Tämäkin talo pitäisi museoida. Talous-osa ja asunto ovat rakennetut yhteen, kuten Merivirran mökissä. Niin oli kai siinä alkuperäisessä muodossa ja samoin tässä Roineen Matin uudessa versiossa.

Täysin kulttuuri-historiallisia asioita ymmärtämättömät ihmiset on monin paikoin päästetty turmelemaan kylän maisemaan kuuluneita asioita, purattamaan arvokkaita rakennuksia, jotka ovat kuuluneet Niinikoskeen.

Maisemasta yleensäkin voi sanoa, että sitä ei enää ole. Joka suuntaan katsoessa ei voi tunnistaa paikkoja, katse törmää vain johonkin pusikkoon. Tarvittaisiin muutaman päivän talkoot harvennus-sahoineen vanhan Niinikosken tuomiseksi jälleen takaisin, mutta asiantuntijoiden, eikä tumpeloitten ohjaamana. Asiantuntijoilla tulee olla omakohtainen muisti-kuva vanhasta kylän maisemasta.

peltosen_tadin_koti.jpg

Roineen Vikin mutkasta lähtevän, tuon samanlaisen ruohikkoisen tien päässä oli Peltosen tädin satumainen elin-ympäristö. llmankos hän eli 104-vuotiaaksi. Seppälän metsä ympärillä oli myös kuin sadusta, koskemattomana.

Laaksosen Kaukon kodin ja Peltosen Hannan kodin välillä, hiukan kauempana tiestä oli Risulan vanha, harmaa mökki, missä Laineen Martti ja Hilkka asuivat lapsineen, ennen kuin saivat rakennettua mökin Riihiojalle. Heillä oli kolme lasta, Erkki, Kari ja Eila.

pisin_sade_erottajalta.jpg

Tästä maalari-mestari Vikin mutkasta on pisin näkö-yhteys Erottajalle. Kun tämän kilometrin säteen pyöräyttää ympäri, niin siinä se Niinikoski pääosin sitten onkin.

lintusen_esterin_mokki.jpg

Ennen Hiitelän tienhaaraa on metsässä mäellä Lintusen Esterin mökki. Hän rakennutti uuden mökin. Vanha oli yhden huoneen harmaa hirsi-rakennus, jonka takaseinällä olevassa sängyssä Esterin sokea äiti Hilma makasi. Hilma jäi kapinasta leskeksi. Esterin sisko ja veli asuivat Helsingissä. Esteri oli koko elämänsä Seppälän sisä-palvelijana. Hän oli hyvä ystävä äitini kanssa.

tie_hiitelaan.jpg

Tuosta risteyksestä oikealle käännyttäessä pääsee Vehkalaan, missä asui luokka-kaverini Laaksosen Keijo. Samoin tätä kautta ajetaan nykyään Niinikosken viimeiselle lypsykarja-tilalle, Marjomäen perukoilla olevalle Kinnusen tilalle.

Tuon kallion takana asuivat Suomisen Vesa ja Raimo.

Suomisen Tyyne kasvatti pellavaa ja louskutti sitä saunan eteisessä. Sieltä saattoivat olla nekin kehrätyt langat kotoisin, mistä äitini kutoi pellava-kangasta ja teki siitä pyyhkeitä. Aluksi ne olivat hiukan karkeita, mutta ajan myötä pehmenivät sopiviksi. Niin kai oli tehty sadat vuodet.

andersinin_kahvila.jpg

Andersinin vaarallinen mutka. 50-luvulla oli vielä suoraan edessä Andersinin punainen mökki, jossa he olivat joskus pitäneet kahvilaa. Se onkin saattanut silloin menestyä paremmin kuin koulun kahvila nykyisin.

Onko tuo heidän nimensä oikein kirjoitettu, sitä en tiedä, kun olen kuullut sen lapsena murteellisesti sanottuna. Mistä ja miksi kaikki Andersinit ja Sjöströmit ovat kylälle joskus tulleet. Kylä pahanen, missä kenelläkään ei ole ollut liikkumavaraa eteen eikä taakse. Olisi vaan Merivirran Onnikin lähtenyt itsekin jo silloin Amerikkaan.

Selvisikin, että Andersin oli puutavara-mies Askolinin piiri-asiamies.

jaakkolan_tie.jpg

Takaisin vielä Jaakkolan tielle. Nuo ovat kai yli viiteenkymmeneen vuoteen vähiten muuttuneet, tuo männikkö ja tuo pöytämäinen rapakivi.

Muuten tuossa vasemmalla olevalla Nokkalan pellolla kerran se sama Nokkalan liian viisas hevonen lennätti minua harava-koneen päällä niin, että hyvä kun ehdin polkea haravia ylös. Taisin olla alle kymmenen vuotta. Pekka varmaan tiesi, mitä tapahtuu. Kai halusi huvitella. Pekka sanoi katselleensa pihastaan, kun minä kokeilin kentällä sitä tunnin juoksua. Olisi tullut mukaan. Siinä olisi pahemmat viinan höyryt häipynyt.

jaakkolan_navetta.jpg

Jaakkolan navettaan on laitettu uusi katto. Se aiotaan siis säilyttää, miksi. Mitä se odottaa?

Muistan, miten lapsena ollen tuossa vasemmalla mäessä asui yksi Myrskyn veljeksistä, myöhemmin nimensä Mannertieksi muuttanut Risto perheineen. Kävin siellä, kun heillä oli itseäni hiukan nuorempi poika. Se oli aikaa, jolloin asunnot olivat kortilla. Muistan myös, miten Ristolla oli siihen aikaan harvinainen tatuointi kämmenensä selkämyksessä. Taisi olla risti, sydän ja ankkuri. Hänen vaimonsa taisi olla Jaakkolan suvusta.

ison-metsan_tie.jpg

Tuota tietä poljimme polkupyörillä Isolle-metsälle mustikkaan. Äitini poimi mustikka aikana joka päivä 13 litran korin täyteen. Sen jälkeen odotti kotona marjojen puhdistus. Marja-laatikoita lähti tiuhaan linja-autolla Lahden torille myyntiin.

Lahden osuus-kaupan kioskin pito häiritsi tätä työtä parina kesänä ja äitini jätti sen. Tulot jäivät pieniksi muutaman kalja-pullon myynnistä illassa. Kaikki lisä piti yrittää, jopa jäätelön tuonti linja-autolla viikonlopuksi Lahdesta ja jäät jäähdytykseen piti hakea meijeriltä. Saihan siinä itse juoda juomalasista sulaa jäätelöä sunnuntaina.

tiehiekan-tie.jpg

Täältä Mäkisen Helvin uuden talon takaa sorakuopalta haimme Rastaan, Murton ja Laakson kanssa tiehiekkaa. Miehet tekivät lapioilla kuormaa ja minä katselin. Pieni Ford kuorma-auto tuli pian täyteen. Kuorma siroteltiin Löfgrenin määräämään paikkaan. Silloin se Ford näytti minusta kyllä suurelta.

makisen_helvin_talo.jpg

Näin suurenmoiseen taloon Mäkisen Helvi, Salme, Pertti ja Tuomo muuttivat siitä vanhasta hirsi-mökistä Kerholan kaivo-polun varrelta. Kävin kerran Tuomoa katsomassa ja näinkin hänet silloin viimeisen kerran.

jaakkolan_alkun_koti.jpg

Jaakkolan Alku oli kaikkien tuntema Kymenlaakson sähkön sähkömies ja mittarin-lukija. Toisella puolella tietä asuivat Peltosen pojat.

ylitalon_talo.jpg

Muistan vain, että Ylitalon pojalla oli punainen Jawa moottori-pyörä. Tietysti muistan myös Tellervon.

tupaselan_talo.jpg

Ylitalon luota katsoen, Tupaselan talo häämöttää tuolla kaukana. Ennen se näkyi paremmin Laineen mäelle ja samoin siinä puolessa välissä Järvelästä Jaakkolaan johtavan tien varressa ollut Ahokkaan Iitan punainen mökki, jota myöhemmin kutsuttiin Kujalan mökiksi.

Tuossa Yli-joessa, sillan vasemmalla puolella, oli myös uimapaikka, missä kävin muutaman kerran.

Tupaselan takana on Malinin talo. Malinin Martta ja Elin Natalia olivat hyviä ystäviä. Kävimme siellä monta kertaa jalkaisin, ennen minun kouluun menoani. Vanhasta tuttavuudesta johtuen, Malinin Mikko antoi puutavaran äidilleni ja Virtasen Eikalle puoli ilmaiseksi, kun he rakensivat uutta saunaa.

jaakkolan_kallen_koti.jpg

Jaakkolan talosta Erottajalle päin on tämä Jaakkolan Kallen koti.

Tämän talon yläpuolella, toisella puolella tietä oli satumetsän keskellä kaunis valkoinen Lehtisen Olgan mökki. Hänkin eli 102-vuotiaaksi.

jaakkolan_jussin_talo.jpg

Seuraava talo on Jaakkolan Jussin talo, jossa Jaakkolan Erkki asuu nykyään. Kävimme kerran koulu-luokan kanssa tutustumassa Jussin aittaan ja Jussi näytti eräässä hirressä olevia salaperäisiä veistettyjä merkintöjä.

nummisen_perheen_koti.jpg

Tälläkin perheellä oli kova elämä. Ensin kaksos-pojat joutuivat käymään samoissa polvi-housuissa koulua kesät talvet ja sitten Meeri pakotettiin lypsämään Haaralan lehmät yksin, kun aikaisemmin oli kaksi piikaa. Joku voi sanoa, että ei kukaan pakottanut. Se on tyhjää jaarittelua.

Laaksosen Pertti kertoi heidän asuneen tässä Tapolan mökissä seitsemän vuotta, ennen hänen koulu-ikää, kunnes hänen isänsä sai rakennettua uuden talon saamalleen rintamamies-tontille.

Tässä tien toisella puolella oli ennen Waldenin hylätty mökki.

tapolan_puimala.jpg

Muistan hyvin, miten me Anttilan Jussin kanssa menimme tuonne Nummisen mökin takana olevaan Tapolan puimalaan, kun ensin olimme salaa käyneet tekemässä minulle hernepyssyn koulun yläkerran käsityö-luokassa. Katselimme ulos tuosta ikkunasta tielle. Se oli kai jotakin seikkailua herne-pyssyt taskussa.

laaksosen_pertin_koti.jpg

Laaksosen perhe asui täällä, lapsista Pertti siskonsa ja pienemmän veljensä kanssa, joka asuu täällä nykyäänkin. Pertti asuu kirkolla. Kasvillisuus on rehevöitynyt niistä ajoista.

Rajalan Lassen koti on ylhäällä vasemmalla.

Tästä sata metriä eteenpäin oli Virtasen Martan mökki. Hän hoiti sikalan sikoja.

siiskosen_perheen_koti.jpg

Siiskosen Pekka on asunut jo kauan täällä vanhan työväentalon takana, Lahtisen Veikolle johtavan tien varressa. Hänen kauniin talonsa pihassa on huvimaja, missä hänellä on hyvät musiikki-laitteet, joilla viihdyttää siellä kesällä itseään.

kommentaattori.jpg

Edellisen matkani yhteydessä kysyin Pekalta, suostuuko hän poliittiseksi kommentaattoriksi kansainvälisiin filmeihini ja hän sanoi kyllä.

Tulin nyt tekemään tarvittavan työn eli ottamaan sarjan video-otoksia, joita käytetään muun erilaisen materiaalin jälki-kommentointiin, esittäen ympäri maailmaa.

Me teemme nyt Pekan kanssa yhdessä kovan luokan poliittista satiiria. Me emme ota vain kantaa asioihin, vaan saamme aikaan myös liikettä.

Kysyin vielä kerran Pekalta, tuleeko hän mukaan asiaan. Pekka sanoi, että ”minä en pelkää piruakaan”.

”Hyvä on, katsotaan, kun Mossad koputtaa ovelle.”

Tein tarvittavan työn ja nyt on työstää materiaalia parin vuoden käyttöön, erilaisiin yhteyksiin.

Pekasta tulee kansainvälinen kuuluisuus. Naiset erityisesti, ympäri maailman, tulevat pommittamaan minua kysymyksin hänen sähköposti-osoitteestaan ja kysymyksellä, ”onko Suomessa lisää tällaisia, saako sinne tulla tapaamaan Pekkaa”? Sen asian jätän Pekan päänsäryksi.

Me olemme kansainvälisiä journalisteja, joille Massonin kansainväliset kasaari-pankkiiritkaan eivät mahda enää mitään. David Rockefeller sanoikin jokin aika sitten, että heiltä oli suuri virhe päästää internet yleiseen käyttöön. He ovat mokansa jo tehneet. Heidät suistetaan alas jalustaltaan ja maailman ihmiset ottavat heiltä maapallon haltuunsa. Sen, mitä on vielä jäljellä.

http://www.youtube.com/user/Markusreed1#p/a/u/0/tzH8i0zypWM

Kalle jää ehkä meidän jälkeemme. Kalle onkin viisaampi, eikä tapa lajitovereitaan, eikä leuhki sotilas-arvoillaan.

http://www.youtube.com/user/Markusreed1#p/a/u/0/AZDhpgDQ-YM

tie_ahten_osmolle.jpg

Viimeinen sovittu tapaaminen oli Ahten Osmon kanssa. Tie hänen vanhaan koti-paikkaansa erkanee tästä ennen Nakkilan taloa.

nakkilan_kallen_talo.jpg

Muistan Kallen hyvin 50-luvulta, kun hän yhtenä harvoista auton omistajista ajeli harmaalla Peugeotilla. Kotiin päin ajaessaan hän usein pysähtyi Mattilan kaupalle.

Siihen aikaan ei tietenkään kenelläkään työväestä ollut autoa, oli vain joillakin tilallisista ja heidän pojallaan, kuten Jaakkolan Erkillä oli ensin musta BMW ja sitten viinin punainen Ford Custom. Oli Erkillä jo vuonna 1950 kuorma-auto, jolla hän kuljetti lavalla jopa tanssi-porukoita ja kuten kerroin, vei hän myös uudenvuoden yönä 1950/51 Malakias Laineen kirstussa kirkolle. Kävimme sillä kuorma-autolla jonakin joulu-aamuna myös joulu-kirkossa.

Hartolan hurri-juutalaisen (Johanson) elämä oli päättynyt Orimattilan Niinikoskella. Taustoistaan hän ei koskaan kertonut, mutta olen ne äskettäin selvittänyt Hartolasta. Hänen isänsä ja äitinsä taustat löytyivät vanhoilta ruotsin-kielisiltä mikro-filmeiltä, mutta ne löytyivät. Löytyi myös yhden kuukauden katkos, ennen Orimattilaan muuttamista 18-vuotiaana. Silloin hän viekkaasti kävi suomentamassa nimensä Johanson jossakin tuntemattomassa paikassa ja ilmestyi taas esiin uudella nimellä. Hänen isänsä oli Hartolassa Matts Johanson.

Tulin tulokseen, että ei ehkä hurrius niinkään, vaan juutalaisuus oli se, mitä hän halusi toimillaan peittää. Asiat mitä ilmeisemmin viittaavat hänenkin kohdallaan juutalaiseen syntyperään ja sama koskee Onni Sjöström / Merivirtaa, yhtä vakuuttavasti.

Tietysti Elin Natalia tiesi sekä itsensä että Malakiaan juutalaisuuden, mutta tiesivätkö muut, lapsista korkeintaan äitini ja Saara.

peugeot.jpg

Nakkilan Kallen Peugeot.

Nakkilan Kallen talo on ollut joskus alkuperäinen Kanta-Laurilan talo.

osmon_koti.jpg

Siellä Osmo Ahde jo odottaakin pihalla. Hän muutti kymmenen vuotta sitten vaimonsa kanssa takaisin Niinikoskelle Lahdesta, jossa hän ehti tehdä 40 vuoden työuran Asko huonekalussa. Hän lupasi lainaksi muutaman sukuunsa liittyvän valokuvan, jotka esitän kuva-galleriassa. Molemmat asiat olivat kulttuuri-tekoja.

Hänen isänsä oli Uule Ahde, Yrjö Ahteen yksi veli, Kalle Ahde, joka asui hiukan lähempänä Nakkilaa, oli toinen ja Helsingissä asunut Väinö kolmas. Heidän syntymä-kotinsa oli lähellä Kalle Ahteen kotia, joka on jo ränsistynyt asumattomuuden takia.

Uulella oli kolme poikaa, Osmo, Reijo ja Asser ja tytär Ensi. Muistan, kun olin alle koulu-ikäisenä Asserin häissä Kerholassa.

osmo_ja_vaimo_pirkko.jpg

He ovat tehneet kulttuuriteon molemmat, muuttamalla työuran jälkeen maalle takaisin.

http://www.youtube.com/user/Markusreed1#p/a/u/0/zz2qtWSEybo

Tapaaminen ja Juhannus, hyvä yhdistelmä.

tervehdys_kylakauppiaalle.jpg

Aikaisemmin kylän janoisilla oli tapana istuskella tuolla vasemmalla varaston laiturin portailla ja tyhjentää kaljapullonsa. Nyt kauppias on pystyttänyt terassin oikealle. Muistan kuin eilisen päivän, kun tämän talon ensimmäisiä nauloja iskettiin runko-parruihin.

Vielä hyvästit kyläkauppias Salme Jussilalle ja matka kohti kirkonkylää.

sepan_enni.jpg

Pysähdyn vielä tässä Wikstenin Ennin puhelinkeskuksen luona siinä toivossa, että hänen tyttären tytär Anja sattuisi olemaan paikalla. Anjan näin viimeksi lapsena palattaessa linja-autolla Lahdesta. Hän oli tulossa äitinsä kanssa mummolaan.

Postilaatikoista päätellen täällä asuu neljät ihmiset ja varaa lisäämiselle on myös jätetty.

puhelinkeskuksen_ovi.jpg

Ketään ei ole paikalla. Otan kuvan muistoksi. Tuossa vasemmalla olevassa keittiössä, missä puhelinkeskus oli, olen viettänyt monet päivät, kun äitini tuurasi Enniä hänen vapaa-päivinään.

Sepän paja ja koko pajan mäki ovat hävinneet. Niiden mukana hävisi kokonainen aika-kausi.

Rahalla on taivaallinen voima tuhota arvokkaita asioita. Tuskin puhelin-keskuskaan kauan säilyy.  Tuhoamatonta vanhaa on enää koulu ja meijeri, mutta koulunkin kyläläiset myyvät varmaan poltto-puiksi, jos saavat sopivan hinnan. On tehty ryhmä-päätöksiä arvokkaiden rakennusten hävittämiseksi unohtaen, että porukassa tyhmyys tiivistyy. Kerholan remonttia kehuttiin, mutta ei sanottu, että EU maksoi. Eivät nuo tietenkään kyläläisten ole, mutta sitten kun on, niin harmittaa kaikki menetetty vanha.

Niinikoski on juureton, juurettomien ihmisten kylä. Niinikoskelaiset ovat pian vähemmistöä. Miten voisi muulla tavoin ollakaan, kun monien viimeinen elinkeino on omistamiseen pohjautuva maatalous-tuki, joka sekin loppuu pian. Muut ovat jo lähteneet ja uudet tuntemattomat ihmiset ovat tulleet tilalle, mutta vain käymään.

laurin_paja.jpg

Wikstenin Laurin paja muistutti tätä pajaa. Ovi oli vaan leveä ja tuossa sivuseinässä oli ikkuna.

viimeinen_yosija.jpg

Tämä on Soinisen Sepon auto-talli, missä perillä oli Nummisen Sepolla jonkinlainen asunto. Siellä sanoi Vehkasaaren Kalevi nukkuneensa viimeisen yönsä Niinikoskella, kun hän lähti armeijaan Hämeenlinnaan. Hän ei enää palannut, vaan jäi Hämeenlinnaan asumaan ja löysi sieltä vaimon.

kukkolan_paulin_talo.jpg

Kukkolan Pauli oli 50-luvulla Tapolassa maanvuokraajana. Hänen edeltäjällään Ruokolan Anssilla oli punainen traktori. Millainen Paulilla oli, sitä en muista. Oli hänellä kuitenkin kaunis tytär, Ritva.

myrskyn_inton_koti.jpg

Into asui monessa paikassa, ennen kuin rakensi tämän talon. Perhe asui Villikkalan puolellakin, jossa kävin heillä kylässä, kun hänellä oli minua hiukan nuorempi poika. Samoin he asuivat Laineen mökkiä vastapäätä, vanhan Toukolan kaupan ja Merivirran mökin välissä olleessa Haaralan ”Nikun” mökissä, jossa aikaisemmin asui Haaralan karjakko Siviä, joka hoiti karjaa Löfgrenin rouvan kanssa. Eräs kaunis kesä-sunnuntai aamu tuo mökki kuitenkin paloi, kun perhe oli vierailulla vaimon kotipaikassa.

etappiaija.jpg

Yksi Niinikosken 50-luvun ”kuuluisuuksista” vielä puuttuu, nimittäin ”Etappiäijä”.

Lähdettäessä Karstilan luota oikealle, on pellon takana oikealla metsän laidassa Aallon paikka ja kyseinen henkilö asui siellä Aallon perheen kanssa.

Se pieni mies oli kai joskus puhunut etapista ja nopeasti joku ilkikurinen kyläläinen oli ristinyt hänet ”Etappiäijäksi”.

Elinkeinonaan hän valmisti räjäytys-mattoja. Hän leikkasi suurten autojen renkaista kulutus-pinnat irti ja suoristi ne, punoen ne vaijereilla yhteen matoksi. Niillä peitettiin räjäytys-työmailla räjäytys-kohde, jotta kivet eivät sinkoilisi ympäristöön.

Hän ajeli tumman vihreällä pienellä kuorma-autolla, joka muistutti Kauko Rastaan TVH:n autoa, mutta taisi olla sitäkin pienempi.

karstilan_huvin_koti.jpg

Käännyttäessä Karstilan luona oikealle, edellä mainitulle tielle ja sadan metrin päässä vasemmalle, niin tulemme Karstilan Huvin pihaan.

Kun Suomen työväki pakotettiin 1918 aseellisesti estämään hurri-fasistien aseellista valtio-kaappausta ja loppuvaiheessa taistelemaan myös fasistien maahan kutsumia ulkomaalaisia miehitys-joukkoja vastaan, taisteli kommunisti Huvi Karstila viimeisinä päivinä miehuullisesti punakaartilaisena tykistön luutnantin vakanssilla Lahden Radiomäellä. Hän puolusti suomalaisten oikeutta omaan maahansa, vieraita voimia vastaan.

Hänet vangittiin Lahdessa muiden mukana ja laitettiin kaivamaan hautoja fasistien teloittamille tovereilleen, mutta hän karkasi heidän käsistään kaksikin kertaa ja asusti piilossa Mieliäis-suolla. Sieltä hän kävi öisin kotonaan ja teki talon välttämättömiä töitä yö-aikaan. Häntä metsästäneet, nimeltä tiedetyt kylän fasistit olivat kerran ampuma etäisyydellä, mutta eivät osuneet. Fasisteilla kun on aina ollut mielestään oikeus ampua tasavertaista demokratiaa vaativien perään. Lopulta hänet saatiin kiinni ja fasistit tuomitsivat hänet valtio-kaappauksen vastustamisesta kolmeksi vuodeksi linnaan, väittäen hänen olevan maanpetokseen syyllinen, vaikka asia oli toisin päin.

Hurri-fasistit toivat 1700-luvun Ruotsin lakeja Suomessa sovellettaviksi ja samalla väittivät kaksois-miehitetyn maan olevan itsenäinen valtio. Ainoastaan suomalaiset eivät olleet itsenäisiä, eivätkä ole vieläkään. Perustus-laissa heidän 1/6-diktatuurinsa varmistaa asian. Itsenäisyys-päivääkin vietetään heidän käskystään vääränä päivänä. Oikea päivä on 4.1.

Silloin, 4.1.1918 Neuvosto-Venäjän tärkein poliittinen henkilö, ohitse Leninien ja Trotskien, juutalainen Jakov Sverdlov toimitti Suomeen ainoastaan omalla nimikirjoituksellaan varustetun pöytäkirjan otteen samana päivänä pidetyn Toimeenpanevan keskuskomitean kokouksen pöytäkirjasta, missä kokouksessa oli muiden asioiden ohella tunnustettu Suomen valtiollinen itsenäisyys. Tätä päätöstä odottaneet Saksa, Ranska ja Ruotsi antoivat tunnustuksensa heti tämän jälkeen.

Sillä paperilla, jota porvarit väittävät itsenäisyyden tunnustamiseksi ja jonka Svinhufvud sai käteensä 31.12.1917 Smolnan ulkoeteisessä, sisältäen muutaman Kansankomissaarien neuvoston komissaarin nimen, on vain paskapaperin arvo. Se on vain ehdotus Toimeenpanevalle keskuskomitealle, jonka puheenjohtaja Sverdlov oli.

Hurri-juutalaisten kagaali sai siis Suomelleen itsenäisyyden Venäjän juutalaisen Jakov Sverdlovin kädestä. Kyseisen prosessin käynnistämisessä oli hurri-kagaalille antanut jo apuaan porvarillisen väliaikaisen hallituksen juutalainen pääministeri Aleksandr Kerenski, hajottaen hurri-kagaalin pyynnöstä Suomen eduskunnan vuonna 1917.

Siitä tapauksesta mainitsee muistelmissaan Svinhufvud, että "silloin erkanivat punainen ja valkoinen tie". Se oli hurri-kagaalin tarkoituskin. Jo aiemmin toteutetun aseellisen varustautumisen jälkeen lopulliseen hurri-juutalaisen kapitaalin valtio-kaappaukseen johtaneet prosessit oli käynnistetty.

Tietenkin hurri-kagaali harhautti suomalaiset pikku-porvarit avukseen.

Niitä prosesseja eli työväen poliittisten saavutusten mitätöintiä oli myös Huvi Karstila muiden tovereiden rinnalla henkensä uhalla vastustamassa. Ei näkynyt Malmin Suloja eikä Ahten Yrjöjä.                                            Huvi Karstila oli tunnetuin kommunisti Niinikoskella vuoden 1918 jälkeen.

siiskosen_matin_koti_myohemmin.jpg

Tätä Pekan nuorempaa veljeä en muista Niinikosken ajoilta tarkemmin. Hän oli minua sen verran nuorempi.

Haluan kuitenkin tässä yhteydessä vielä näyttää kuvan hänen siskostaan Annikista, jonka vieressä istuin neljä vuotta Niinikosken koulussa, kaunis tyttö. Kuva on koulukuvasta keväältä vuosi 1954.

Soitin äskettäin Annikille 55-vuoden jälkeen. Hän oli halvautunut. Tämä elämä ei ole meille aina kovin armelias.

annikki.jpg

Tällainen ihastuttava tyttö oli Siiskosen Annikki keväällä vuonna 1954. Me olimme kai kaikki fasistien ryöstö-sodan satoa. Toivotan hänelle hyvää vointia ja pitkää elämää.

liljan_tuomon_koti.jpg

Tuomo on Martin veli ja minua sen verran nuorempi, että en tavannut silloin häntä varmaan Niinikoskella. Nyt lähes sata prosenttisesti Niinikoski täyttyy ihmisistä, joita en ole milloinkaan nähnyt. Osa heistä on niinikoskelaisia, loput muualta tulleita ”mummon mökin” ostaneita, joita kukaan ei tunne.

Ennen kaikki kyläläiset ainakin tunsivat toisensa, vaikka kaikki eivät välttämättä halunneet olla kaikkien tuttavia. Eivät näköjään tänäänkään. Talollinen on talollinen, mutta ne ajat ovat jo auttamattomasti ohitse. Alkaa uusi maailmanjärjestys, kuten kasari-pankkiirit sanovat.

orimattilan_osuus-meijeri.jpg

Hups, olemmekin jo kirkolla, Käkelänkujalla, missä on Orimattilan vanha meijeri. Vastapäätä tietä on natsi-koulun etä-piste, missä Ansa Aarnio ja Ellen Segerman tekivät tunnollisesti Orimattilan kultapossulaisilta saamaansa tehtävää mökkiläisten pentujen höykyyttämiseksi ja luulon karistamiseksi pois haaveista päästä pois reaalitodellisuudesta, fasismista.

http://www.youtube.com/watch?v=ya5rcBuwpDY


valimerkki_red_harlequin_i.jpg

 

markus_rasanen.jpg


 

iii_-_jakso.jpg


 

menetetty_maailma.jpg

http://www.youtube.com/watch?v=FfT1ZoDVLb0


KAKSI SUUR-TILAA, KEKKOSEN JA HÄNEN KAVEREITTENSA, JUUTALAISEN HURRI-KAGAALIN UNELMA. NEKIN ULOSMITATAAN MYÖHEMMIN. ALKAA HEIDÄN UUSI MAAILMANJÄRJESTYS. UUSI NYKYAIKA-TÄNÄÄN NÄYTTÄYTYY, ORJUUDEN VIELÄ HIRVITTÄVÄMPI MUOTO, JOS SITÄ EI ESTETÄ. SIIS VALTIOKAPITALISMI GLOBAALINA SIINÄ MUODOSSA, JONKA KOEKENTTÄNÄ OLI HEIDÄN NEW YORKIN MASSONIN NEUVOSTO-LIITTONSA, HEIDÄN LUOTTO-MIEHENSÄ JUUTALAISEN STALININ JOHTAMANA. KUKA SÄILYTTÄÄ NYKYISEN ASEMANSA TAI SAA PAREMMAN. EI YKSIKÄÄN EI-JUUTALAINEN.

HEIDÄN KASAARI-ELIITTINSÄ PROPAGANDA ANTISEMITISMISTÄ JA KUUSI MILJOONAA-USKONNOSTA PITÄÄ LOPETTAA.

SEEMILÄISYYDELLÄ TARKOITETAAN KIELIRYHMÄÄ, JOHON KUULUU MYÖS ARABIALAISIA KANSOJA. ITSE HE OLIVAT ALUN PERIN TURKKILAINEN PAIMENTOLAIS-HEIMO. SIKSI TÄNÄÄNKIN TURKILLA JA ISRAELILLA ON PUOLUSTUS-SOPIMUS.

KUUDESTA MILJOONASTA TAPETUSTA JUUTALAISESTA HE PROPAGOIVAT JO ENSIMMÄISEN MAAILMAN-SODAN AIKAAN.

JO 500 VUOTTA SITTEN MARTIN LUTHER SANOI, ETTÄ HEIDÄN SYNAGOGANSA PITÄÄ HAUDATA MAAN SISÄÄN.

VAIN YKSI PIENI KYLÄ TUHANSIEN JOUKOSSA. JUURI NÄIN HE OVAT AINA SYNNYTTÄNEET PIENISTÄ PUROISTA ITSELLEEN UUDEN SUUREN VIRRAN. NUO KAKSI EIVÄT YMMÄRTÄNEET, MITÄ HE OLIVAT KOKONAISKAPITALISTILLE TEKEMÄSSÄ. HE OLIVAT RUNNOMASSA KASAAN KUIN HANURIN SEN ELINKAAREN. KAPITALISMI UHRATTIIN ITSEKKYYDEN ALTTARILLE, NIIN MAALLA KUIN KAUPUNGEISSA.

TÄMÄ LAPSUUDEN AIKAINEN KOTIKYLÄNI ON EDUSTAMASSA TÄSSÄ TUHANSIA JA TAAS TUHANSIA MUITA JA NIIDEN KEHITYS ENNAKOI SITÄ, MITÄ KERROIN. MYÖS PAKOLAISTULVA ULOS, TÄSSÄ MUODOSSA LOPPUNSA KYNNYKSELLÄ OLEVISTA TEOLLISUUSKESKUKSISTA ON JO ALKANUT.


lehtireklaami_36.jpg

Täällä he esittäytyvät, erään lehteni vanhan numeron kannessa.

talmud.jpg

Vasemmalla on heidän pyhä kirjansa. Oikealla on Päätoimittajan arvoteoria tutkimus.

Populistit ovat tarjonneet aikaisemmin kaksoismoralistisia teoksia vaihtoehdoksi Talmudille, Raamatusta Taisteluni-kirjaan, päästäkseen käsiksi heidän bisneksiinsä, niitten ylimmäksi valvojaksi. Nyt Päätoimittaja tarjoaa yksinkertaisesti totuutta heidän ylivoimaisesta, kaiken muun orjuuttavasta globaalista finanssi-bisneksestään, jotta kasaari-juutalainen eliitti saataisiin kukistetuksi. Siinä menevät heidän kapitaalinsa luomat pienemmät riistäjät samalla kertaa.

henry_ford.jpg

Haluatteko porvarit, että Räsänen laulaa teille ja teistä "Uuden Kalevalan". Te olette jo siellä.

TOINEN TIE

http://www.markusreed.julkaisee.fi/91


MUISTILOKEROISTA SIROAA ESIIN VIELÄ HAJANAISIA ASIOITA SIITÄ 50-LUVUN MAAILMASTA. NE ON LOPULTA HARAVOITU TÄHÄN JAKSOON. Kolmas matka.


karstilan_eskon_koti.jpg

Esko Karstila jatkoi siis kyläsepän työtä Wikstenin Laurin jälkeen. Työn luonne ehti muuttua, kun maatalous ehti muuttua hevos-vetoisesta traktori-vetoiseksi. En tavannut häntä koskaan, mutta olen ollut kyllä hänen kanssaan puhelinkeskustelussa. Hän kertoi olleensa nuorena metsätöissä ja myöhemmin Lahdessa Fennia-vanerilla pajatöissä. Pajatyössä Niinikoskella hän tuli varmaan kaikkien tuntemaksi.

 

huvi_karstilan_koti.jpg

Oli tilaisuus katsoa myös Huvi Karstilan kotia lähempää. Hänestä olen kertonut laajemmin toisaalla, liittyen vuoden 1918 tapahtumiin.

 

riihi.jpg

Kerrottiin, että kylän fasistit yllättivät Huvi Karstila kotoaan vuonna 1918 ja toivat riiheen, mistä hän pääsi kuitenkin niiltä tumpeloilta pakenemaan, saaden luotiryöpyn peräänsä.

Ne luodit tarkoittivat juuri sitä aseellisen valtio-kaappauksen tehneen hurri-kagaalin lupausta "lujasta järjestysvallasta" Suomen työläisille. Se lupaus on edelleenkin voimassa.

Tämä riihi hänen kotinsa lähellä saattaa olla sama riihi.

peltosen_tadin_koti.jpg

Tätä 104-vuotiaaksi eläneen Peltosen tädin mökkiä en saanut mielestäni. Lähetin nuoremman avustajani ottamaan siitä kuvan.

peltosen_hannan_koti.jpg

Tämä peltosten koti oli 50-luvulla valkoinen ja siromman näköinen jylhän metsän reunassa. Kävin siellä kylässä Elin Natalian kanssa. Sisällä huonekaluissa oli valkoinen myös hallitseva väri. Olin myös huutokaupassa Hannan miehen kuoltua. Myöhemmin kuljimme toisinaan tästä ohitse mustikkaan äitini kanssa.

puu-ukot.jpg

Halusin verestää vielä muistia ja käydä katsomassa Seppälän eli Kekkosen tilan pihassa olevaa Kekkosen savusaunaa, jonka olin nähnyt jo ajat sitten. Siellä jaksoivat edelleen samat ukot istua politikoimassa.

 

seppalan_paarakennus.jpg

Seppälän päärakennus, missä on myös Kekkosen arkisto.

laaksosen_keijon_koti.jpg

Hiukan Hiitelään päin ja oikealla, niin vastaan tulee luokkatoverini Laaksosen Keijon koti. Keijo lähti pois tästä maailmasta jo nuorella iällä tapaturman seurauksena.

niinikoski_14.8.2011_044.jpg

Tuolla Vehkalan peltojen takana kävimme usein marjassa. Siellä oli myös kalliolla kolmiomittaustorni.

reinon_konesuoja.jpg

Katsomme vielä kerran tätä Haaralan Reinon aittaa ja konesuojaa. Heti sen oikealla puolella on Aarnion raja. Aarnion, mistä Wikstenin Enni oli kotoisin.

aarnion_portti.jpg

Tässä Haaralan rajalla oli 50-luvulla Aarnion iso, autolla ajettava portti. Tontin äärilaidassa, Laineen rajan tuntumassa, oli neljä rakennusta. Vasemmalta oikealle luetellen päärakennus, piha-rakennus, puuliiteri ja sauna. Puita silloin ei tontin keskellä kasvanut. Nyt tontti on muuttunut suurelta osin metsäksi. Tässä portilla katselimme eräs kesä-aamu Löfgrenin Rudolfin kanssa Haaralan riihen savuavia raunioita tien toisella puolella.


aitini_ja_aarnion_aarne_aarniolla.jpg

Aarnion päärakennus. Siinä oli kamari ja keittiö. Toisesta päädystä johti ovi yhden huoneen asuntoon, jonka ikkunasta näki Laineen mökin vanhalle saunalle.

 

niinikoski_14.8.2011_071.jpg

Aarnion portilta katsoen näkymä Marjomäkeen on näyttänyt aina tällaiselta.

Kuinkahan monta Lahtisen Veikon ikää on tarvittu nälkäpalkkalaisten työvuosia tuonkin aukean valloittamiseksi metsältä.

Friedrich Engels sanoi sataviisikymmentä vuotta sitten, että "ilman orjuutta nykyaikaisen Euroopan ymmärtäminen olisi mahdotonta".

Mennään katsomaan lähemmin.

 

niinikoski_14.8.2011_085.jpg

Siellä se on koko Marjomäki. Ainoastaan kaksi Haaralan latoa puuttuu.

niinikoski_14.8.2011_0862.jpg

Porvareitten kosmetiikkaa.

niinikoski_14.8.2011_087.jpg

Maataloustuella ja pullamössöllä kasvatettujen taidonnäyte. 50-luvulla niin loistava urheilukenttä totaalisesti tuhottuna.

alestalon_puimala.jpg

Urheilukentästä eteenpäin, heti vasemmalla näkyy Alestalon vanha puimala. Sielläkin on käyty, kai Eeron kanssa, tirkistelemässä vain ulos seinälautojen raoista. Ei siihen sen kummempaa syytä tarvittu.

alestalon_leon_veli.jpg

Puimalasta hiukan eteenpäin asui Alestalon Leon veli.

lotilan_auto.jpg

Kuten aikaisemmin kerroin, olin ehkä kymmen-vuotiaana eräs aamu Marjomäentiellä tällä kohtaa ja näin Lotilan linja-auton ajavan Ahten Yrjön talon luona Lahteen. Päätin katsoa, kumpi on aikaisemmin Toukolan vanhan kaupan nurkalla. Minä tietenkin juosten.

horisontti.jpg

Ei muuta kuin siitä vaan pistelemään tuonne horisonttiin mäelle.

niinikoski_14.8.2011_083.jpg

Olin samaan aikaan linja-auton kanssa tuolla kaupan nurkalla. Aivan sama, kenen kanssa kilpaili, vaikka sitten linja-auton kanssa.

Kuinkahan moni nykyisistä maataloustuki-kodin pullamössöistä viitsisi ryhtyä moiseen leikkiin.

Kyllä he pystyvät räiskimään tuolla joen uomassa olevalla "työväen ampuma-radalla" ja tyhjentämään kotihipoissa vanhempiensa viinakaappeja, vanhempien ollessa ulkomailla räiskimässä ja soittelemaaan häirintä-soittoja kello yksi yöllä, mutta siihen ne kyvyt loppuvat.

tanaan.jpg

Huvittavuuden lisäämiseksi katsomme, miksi maataloustukea tarvitaan.

maataloustuki.jpg

Jokainen sana valetta.

He ovat jo hävittäneet työvälineensäkin, kun ei tarvitse. Lannoite-tehtaat ja traktori-tehtaat on myyty ulkomaisille päättäjille.

Suomalaiset syövät lähes maaailman kalleinta ruokaa ja maksavat myös maailman suurimpia maataloustukia.

Kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista, mitään tekemättä, miksi virua täällä pimeässä ja pakkasessa, kun halvemmalla elää vaikka Espanjassa. Ruoka ei maksa puoltakaan, asunnot saa halvalla, viina myös on halpaa, julkinen kuljetus on usein ilmainen ja terveydenhuolto, jopa yksityisellä puolella, osa Suomen hinnoista. Köyhillä ei ole vara lähteä sinne liha-patojen ääreen.

Sodan jälkeen maalaisliittolainen, hurri-kapitaalin asiamies Veikko Vennamo (Fernander) asutti asutushallituksen pääjohtajana tarkoituksella lähes 700.000 ihmistä liian pienille maaplänteille, jotta sieltä oli hetken päästä helppo lähteä heitä ajamaan joukko mitassa, yli miljoona nousevan hurri-kapitaalin teollisuuden halvaksi käyttövoimaksi Etelä-Suomeen ja puoli miljoonaa Ruotsiin, mistä ei annettu mahdollisuutta palata Suomeen edes eläkepäiviksi heidän politiikkaansa sotkemaan. Se maaseudun asuttuna pitämisestä ja muusta roskasta.

Olen elämässäni saanut porvareilta kerran ilmaiseksi, Ahten Yrjön tukemana, yhdet työläisten veroissaan maksamat hiihto-monot ja niistä olen ylen kiitollinen.

Se yksikin äijä tuli kerran juovuksissa rötköttämään meidän mökin takaseinään maassa nojaten ja levittelemään rahapussistaan minulle, lapselle, Snelmannin kuvia kuudensadan tuhannen edestä, kun oli myynyt perunoita. Äitini ei päästänyt sitä isäntää sisään, kun oli niin juovuksissa. Lanttiakaan siltäkään porvarilta ei koskaan herunut. Jos maksoi joskus natsi-koulun järjettömiä lukukausi-maksujani, niin olisi ollut parempi, että olisi jättänyt senkin tekemättä. Olisi mieluimmin pitänyt sanansa. Koska porvariin on voinut uskoa.

lehtireklaami_85.jpg

Tämä voisi esittää aivan hyvin myös porvareitten kapitalistista Suomea.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Maataloustuki



kemppinen.jpg

Kemppiselle mennään tuonne oikealla. Paikka on metsän suojassa. Kemppisen Raili oli meidän Maijan ikäinen ja kävi toisinaan kylässä. Minä olen myös käynyt muutaman kerran heillä. Raili asui naapuri talossa Lahdessa.

niinikoski_14.8.2011_105.jpg

Seuraava oikealla on Kopran Yrjön paikka. Kun Yrjö möi tilan pois, ostivat sen jotkut bisnesmiehet, jotka alkoivat keittää viinaa navetassa oikein teollisessa mitassa. Sitä taidettiin ajaa pois oikein tankki-autolla, jonka kyljessä luki Tuottajan maito. Sellaisen näin kerran ajavan sieltä päin.

Kaivosta löytyi myös epämääräisten konkurssi-firmojen kirjanpitoja.

ahten_kallen_paikka.jpg

Vasemmalla näkyy Ahten Kallen paikka, joka asumattomana ja hoitamattomana on jo pahasti kärsinyt. Kalle oli Yrjön ja Uulen veli.

kaijan_riston_koti.jpg

Kaijan Riston koti näkyy vasemmalla kauempana.

siiskosten_koti.jpg

Viimeisin paikka on siiskosten koti, suur-perhe, seitsemän lasta. Uuno Siiskonen kävi maailmalla työssä ja kävi kotona, milloin ehti. Kävin joskus täällä heidän luonaan.

koylisen_elli.jpg

Lähdettäessä helsinkiläisen autotallilta Järvelän tietä, tulee oikealla vastaan Köylisen Ellin pieni talo. Olen joskus käynyt siellä jollakin asialla.


huovila.jpg

Ennen Järvelää on Huovilan talo. Tunsin sieltä vain Rintalan Leon, joka poikkesi välillä meilläkin. Hän asui saunakamarissa. Saunaa ei enää näkynyt.

jarvelan_talo.jpg

Järvelän talo. Olen käynyt joskus tuolla pihassa Ronimuksen Pekan kanssa, kun hänen iso-veli oli nuorena maatöissä Järvelässä. Hän ajoi silloin isolla tynnyrillä lehmänkusta pellolle. Järvelän takana olevalla uimapaikalla opin uimaan.

Katselin yhdystietä Jaakkolaan, mutta se näytti hiukan huono kuntoiselta. Etsin nimittäin Ahokkaan Iitan ja Kujalan Hilman punaista mökkiä, mutta en nähnyt. Joko se on purettu tai sitten sekin on hautautunut pusikoihin.

niinikoski_14.8.2011_133.jpg

Katsomme nyt Lehtisen Olgan mökkiä Jaakkolan Kallen mökin yläpuolella. Olga eli 102-vuotiaaksi. 50-luvulla mökki oli valkoinen. Satumainen ympäristö.

niinikoski_14.8.2011_134.jpg

Edellisen mökin vieressä on tämä Laakson mökki. Laakso oli lapiomiehenä TVH:n autossa.

niinikoski_14.8.2011_135.jpg

Laakson pihasta on suora yhteys työkaverin Murton pihaan.

etolan_talo.jpg

Olemme nyt Jaakkolasta lähtevällä Paimisojan-tiellä, joka johtaa Isolle-metsälle. Ensimmäisen pelto-aukean takana näkyy Poutasen talo ja sen takana on Etola. Tämä tie tuli hyvin tutuksi minulle marja-reisujen ansiosta.

Siellä ennen kävivät miehetkin metsätöissä justeereineen. Työ oli niin rankkaa, että sanoivat joidenkin työskennelleen keskellä talvea ilman pusakkaa ja paitaa.

Tämän suoran puolessa välissä oli oikealla Laitisen Vilhon mökki, jonka pihaan oli jollekin siskolle tehty siro leikki-mökkimäinen pieni talo. Nyt paikat olivat niin metsittyneet, että en saanut kuvaa.

Tästä pellon kulmasta lähti metsän läpi oikopolku, josta pääsi Lahtisen Veikon pihaan ja siitä Erottajalle. Katsoin kerran senkin.

liikkanen.jpg

Seuraavassa metsän reunassa näkyy Liikkasen mökki. Siitä erkanee tie oikealle, missä on myös asumuksia, mutta en ole siellä käynyt.

virtanen.jpg

Liikkasen mökin vieressä on muurari Kalle Virtasen mökki.

niinikoski_14.8.2011_143.jpg

Metsän keskellä, Imatran voiman sähkölinjan vieressä on Rantasen Heikin mökki.

Pidemmällä eli Paimelan Paavon luona maisemat olivat muuttuneet täysin tuntemattomiksi, metsäautoteiden ansiosta.

koski.jpg

Katsomme vielä kerran tämän kosken.

heilautus_kylakaupalle.jpg

Ei muuta kuin heilautus kyläkaupalle ja suunta kirkolle. 


natsi-koulu_tanaan.jpg

Tämä Suomea hallinnoivan suuren hurri-kapitaalin koulu on vieläkin Käkelän kujalla. Nyt se on yhteiskunnan harteilla.

matrikkeli.jpg

Joskus 90-luvulla toimitettiin matrikkeli tuon Orimattilan kultapossu-kerholaisten pennuille tarkoitetun opinahjon entisistä oppilaista. Monikaan tuntemistani ei kuitenkaan ollut halunnut toimittaa tietoja itsestään. Minä toimitin, kun kysyttiin, vaikka olin siellä heidän koulussaan vain kaksi ja puoli vuotta. Tämä on kopio matrikkelista.

Oliko tämä natsi-koulu perustettu 1923 Orimattilan yhteislyseon nimellä hurri-juutalaisten Erkkojen aloitteesta. Hyvin todennäköistä. Sen tehtävä oli tietenkin kasvattaa Orimattilan ja muidenkin pitäjien jyväjussin pentuja hurri-juutalaisen natsismin hengessä.

Kaikki jäljet heistä on yleisessä tiedossa hävitetty, juutalaiseen tapaan. Wikipediakin aloittaa tarinan viekkaalla puolustus-lauseella. Erkko on suomalainen nimi. Siitä ei ole epäilystäkään. Fennomaani Lauri Kivekäshän ehdotti jo 1800-luvulla heille, että pitää naamioitua suomalaiseksi ja "suomentaa" Sursill-sukujen nimet. Ne tunnistaa kuitenkin, vaikka silmät ummessa, mitta-tilaus keksintöinä.

Jäljet Wikipediassa ja muualla erkoista päättyvät "lehtimies" Eero Erkkoon ja vanhempaan veljeen J.H. Erkkoon.

Minulla oli tilaisuus keskustella 23.8. 2011 asiassa minua paljon auttaneen suku-tutkijan kanssa ja hän kertoi selvittäneensä näiden erkkojen juuria ja luetteli taloja Lahden suuntaan edeten. Viimeisin taisi olla Simolan Mäkelä. Samalla hän mainitsi olevansa itsekin jotakin sukua Erkoille.

Totesin, että silloinhan sinäkin olet juutalainen.

Hän lähti heti porvarilliseen tapaan hyökkäykseen todeten, että heidän juutalaisuuttaan ei ole missään todistettu. Jos he eivät keksi muuta, niin he vaativat heti "todistamista", asiassa kuin asiassa.

Sanoin, että onko juutalaisuus sitten jotenkin paha asia, kun hän ei selvästikään myöntäisi olevansa sellainen. Ei ole, hän vastasi.

Hän luetteli monia ei-suomalaisia sukuhaarojaan, mutta juutalaisuus ei häntä jotenkin innostanut.

Keskustelun edetessä hän mainitsi, että Eero Erkon vaimo oli kylläkin juutalainen.

Siinä se todistus tuli. Juutalaisten sääntöjen mukaan ei voi solmia avioliittoa ei-juutalaisen kanssa. Molempien on oltava juutalaisia.

Myös hurri-kagaali, jonka johtoryhmään Eero Erkko kuului, oli hurri-juutalaisen kapitaalin etuja Suomessa puolustavan liittouman julkisempi osa. Kagaali, jonka nimen he itse "salaseuralleen" antoivat, on juutalainen järjestö-muoto ja -nimi.

Näin myös selvästikin juutalaisen Daavid Matinpojan tyttären tyttären tytär, Elin Natalia Laine ei olisi voinut solmia myös yhtä selvästi juutalais-sukua edustavan Malakias Laineen kanssa avioliittoa, jos molemmat eivät olisi olleet juutalaisia.

Tämä Daavid Matinpoika tuli ensin Sorrilaan rengiksi ja esiintyi myöhemmin Laurilan osatalon isäntänä. Oliko hänellä mahdollisesti "ammatiltaan" rahanlainaaja sukulaisia. Hänen tyttärensä Helena Daavidintytär meni naimisiin Pakaan Torilan osatalon pojan, Heikki Juhonpojan kanssa ja oli Elin Natalia Laineen mummo.

Saman säännön mukaan ei Elin Natalia Laineen äiti Vilhelmiina Salen olisi voinut solmia avioliittoa Onni Merivirran kanssa, jos eivät molemmat olisi olleet juutalaisia.

Syntyessään Teriniemen kartanossa aviottomana lapsena, saattoi Onni Sjöström / Merivirta olla yleisen tavan mukaan kartanon isännän tekasema. "Juutalais-pukki" riehui "kaalimaassaan".

Otetaan tähän niistä miehittäjistä linkki:

http://www.markusreed.julkaisee.fi/158


kakelan_kuja.jpg

Katsotaan nyt vielä tämä ”karjapolku”, jota myöden köyhän mökin pentu pakotettiin koulutyön natsi-koulussa päivittäin päättyessä 1.9.1956 lähtien kävelemään keskustan Shellille odottamaan linja-autoa. Muut olivat jo silloin määränneet hänen kohtalonsa. Siitä piti muutama intomielinen fasisti huolen. Ei asiaan vaikuttanut se, oliko hänen hirveän suuren lukukausi-maksunsa maksanut miten ison talon isäntä hyvänsä. Sitä ne nuijat eivät edes tienneet.

martta_kuhan_kioski.jpg

Pysähdymme nyt tähän Käkelän kujan päähän, Shelliä vastapäätä, ”Kurttamahan” kioskille, jonka senkin ovat kai Orimattilan ULA-taksi äijät runnelleet, kun ottivat sen tukikohdakseen aikanaan. Tuo terassi saattaa olla heidän tekosiaan.

Tuolta luukulta juoksi välillä Simolan Olli Kuivannolta ostamaan Martta Kuhalta irto-tupakoita. Itse en vielä silloin polttanut. Olli kertoi armeija-aikana, että hän on opiskelemassa perämieheksi. Hänetkin ne natsit laittoivat nopeasti omaan karsinaansa.

Tähän samaan paikkaan pysähtyi aina myös Arvo Lehdon Piikki-nokka Volvo Lahteen matkatessaan. Arvo kävi Shelliltä eli matkahuollosta katsomassa, onko Lahteen menossa paketteja ja matka jatkui. Silloin mutkaista tietä näkymättömiin.

Sinne Lahteen ja Liipolaan aion minäkin nyt tästä jatkaa.

So long!

 

nuoralla_tanssivat_kuolleet_sielut.jpg


LOPPUKOMMENTTI

Kaksi maailmaa törmäsi kuin tuli ja leimaus, 1950-luku ja 2000-luku.

Maailma on muuttunut humaanimmaksi, demokraattisemmaksi, lojaalimmaksi ja solidaarisemmaksi, uskottelee koko porvarillinen maailma. Luokkaristiriitojen aika on ohitse.

Tätä samaa roskaa porvareitten mediat ovat jyystäneet ja jyränneet jo vuosikymmenet toivossa, että edes osa köyhistä uskoisi asian todella olevan niin.

Osa onkin mennyt lankaan ja heitä voimmekin nyt tässä nimittää ”Kuolleiksi sieluiksi”, joilla taas tehdään kauppaa.

"Ai niinkö", voimme me muut todeta.

50-luvulla koulun porvarillinen johtokunta ei nähnyt, että Nummisen veljeksillä ei ollut talvi-housuja, vaan piti kävellä pakkasilla lyhyissä polvihousuissa. Nimellisesti jakoivat kylläkin monoja ”köyhien pennuille”, jollaisiksi laskivat suuriperheiset jyväjussit.

Kun kuuntelin Siiskosen Pekan kertomusta lapsuudestaan, niin ymmärsin, mitä oli oikea köyhyys. Heillä oli seitsemän lasta, Liljalla oli kuulemma 12. Lisäleivän hankkiminen ruokapöytään koitui Martinkin kohtaloksi, kun raataminen porvareitten metsissä ei riittänyt elantoon.

Mitä ne juonikkaat tarjoilevat tänään köyhille.

He tarjoilevat 8.000-10.000 euron laskua maksettavaksi viemäröinnistä, päästäkseen itse helpommalla haluamansa mukavuuden hankinnassa.

Tätä he tarjoavat pokkana työmarkkinatuen varassa eläville, jotka maksavat jo siitäkin tulostaan veron, joka on suurempi kuin metsänomistajat saavat minimaalisena maksaa metsätuloistaan, joka sekin tulee evää liikauttamatta, luonnon ja nälkäpalkkaisten ansiosta. Köyhillä maksatetaan vero 400 euron kuukausitulosta, jotta valtio voisi maksaa maataloustuen paremmille ihmisille, joiden ei tarvitse nykyisten EU-sääntöjen mukaan enää tehdä edes mitään tukensa vastikkeeksi. Mikäli peltojen kattamisesta asfaltilla saisi lisä-tukea, he tekisivät senkin. Maataloustuki kyllä tulee, vaikka olisivat sen tehneetkin.

Eräs tällainen viemäröinnin kustantajaksi pakotettu sanoi, että ”vievät ne tämän mökin minulta”. Eivät ne siitä piittaa. Ei köyhien asia ole niitä ”alkiolaisia” koskaan liikuttanut.

Heillä on jopa peto-vastaavat, jotta toiset ”pedot” eivät pääsisi samoille apajille, kun he omistavat metsän eläimetkin.

Missä on yhteisvastaava, joka huolehtisi kylän huono-osaisimmista?

Ei sellaista tarvittu 50-luvulla, eikä nytkään.

Pois vaan, muualle, jos ei pysty maksamaan osuutta porvareitten mukavuudenhalun tyydyttämisestä.

Jos joku sanoo sen olevan ympäristönsuojelua, on heidän apurinsa, ääri-oikeistolainen viherpiipertäjä. Lopettakoot lopulta järjettömän, kaiken tuhoavan peltojensa ”yli-lannottamisen”. Eräitten mukavuudenhalun tyydyttäminen ja hyvät urakka-sopimukset kavereille taitavat olla todellinen vimman aihe.

Peltojen salaojien päistähän ne viemärit pitäisi johtaa ongelmajäte-laitokselle Riihimäkeen.

Useilla kylillä riehuva ympäristönsuojelun vimma voi pahimmillaan johtaa siihen, että huomaamatta Orimattilan puhdistuslaitoksen kapasiteetti tulee ylitetyksi. Silloin asia muuttuu, kaiken muun lisäksi, ympäristö-rikokseksi.

Uudet ”fasisti-kiho Hilpi Seppälät” juoksentelevat jo kylällä köyhille uhittelemassa, maksa tai joudut maksamaan vielä enemmän.

Panoksena on nyt mökki, jonka eteen on niitten metsissä ryvötty peräsuoli ulkona, usein seitsemän päivää viikossa. Ne haluavat senkin pois. He tietävät, että ei ole millä maksaa.

Pakottava päätös asiassa on kaikki kohtuuden rajat ylittävä, epädemokraattinen  ja kestämätön.

Kaivojen tyhjentämistä nykyisessä muodossa edelleen tuolla 10.000 eurolla voisi jatkaa 200 vuotta. Kaivon tyhjennys kerran vuoteen maksaa 50 euroa.

"Osuus-kunta", joka pakottaa jäsenekseen ja jäsenet polvilleen, on ennen tuntematon osuuskunta-muoto ja edustaa muutaman diktatuuria. Se on ehkä lainattu Mussolinin Italiasta. Työväki ainakin, kautta historian, on tottunut erilaisiin osuus-kuntiin.

Ei sellaisille ”yhteiskuntavastuusta” piittaamattomille kuulu edes osuutta koulusta, jota kävivät ja jonka johtokunnassa ovat istuneet kahdessa sukupolvessa. Ei myöskään kuulu osuutta kylän maasta, joka sekin on niitten minimaalista veroa maksaneitten metsää myyneitten, joiden metsätiet on rakennettu niitten työmarkkinatuen saajien maksamista verorahoista. Samoista köyhälistön verorahoista heille kustannetaan lomittajat ja sitten he kerskuvat olevansa ”yrittäjiä”.

Tuo edellinen porvarillinen tulkinta "omistamisesta" kertoo, että on palattu yli sadan vuoden takaiseen aikaan, jolloin taisteltiin yleisestä äänioikeudesta ja jolloin kuntavaalien äänet kerrottiin verotiedoilla.

Pian, tuon ansiosta, heidän kylänsä nimetään taas ”Vuoden kyläksi”. Voisiko sanoa, "Italialais-kyläksi". Värikästä, onhan Orimattila juutalais-kaupunki ja Niinikoski kaupunginosa. Pitäähän kaupungissa olla sisä-hyyskät ja viemärit.

Voiko metsittyneeseen kaupunkiin saada maataloustukea?

Orjuus ja riisto on globaalisti pingotettu ääri-rajaansa, elämme jo lopun aikoja.

Seuraava maailma ei enää törmää, vaan pyyhkäisee kaiken edellisen pois tullessaan. Se hetki on jo lyönyt.

Tällaista humanismia, demokratiaa, lojaalisuutta ja solidaarisuutta emme tarvitse.

Saman paljastavat pian myös New Yorkin Massonin kasaari-pankkiirit, jotka ovat olleet jo vuodesta 2008 ajamassa kapitalismia alas.

He sanovat, että ””nuo kaikki ”aatteet” olivat meidän nimellisiä luomuksiamme siksi aikaa, kun me niitä tarvitsimme””.

””Jo sata vuotta sitten, 1906 esivanhempamme sanoivat selkeästi meidän tuhoavan ”aatteiden” avulla ei-juutalaiset.””

Kukaan ei heitä silloinkaan halunnut ymmärtää.

Kaikki ovat ”Kuolleita sieluja”, jotka eivät tunnusta todellisuutta.

                                                         Liipolassa 16.8.2011

                                                             Markus Räsänen



kyseenalaistaja.jpg

MIKÄLI TARVE VAATII, NIIN KYSEENALAISTETAAN LISÄÄ.




valimerkki_red_harlequin_i.jpg

 

Kaikki oikeudet pidätetään.

 

punainen_viiva.jpg




musiikkiteatteri.jpg

http://www.youtube.com/watch?v=apbFVn4mxnk


paatoimittaja_i.jpg

Päätoimittaja

Markus RURIK Räsänen (Merivirta)

050-5876491

KIITÄN KAIKKIA TAPAAMIANI NIINIKOSKELAISIA MYÖTÄMIELISYYDESTÄ JA AVUSTA TÄMÄN KULTTUURITEON TEKEMISESSÄ.

Tapahtui käsittämättömältä vaikuttava asia, aivan kuin kaksi maailmaa olisi törmännyt yhteen. Siirtyminen polvenkorkuisesta partasuu ukoksi tapahtui yhdessä päivässä.

kaksi_maailmaa_tormaa.jpg


punainen_viiva.jpg

Tieto tästä KULTTUURITEOSTA on lähetetty sähköpostitse myös kulttuuri-ministeri Paavo Arhinmäelle. Katsotaan, pitääkö hän tätä KULTTUURITEKONA vaiko liian "vasemmistolaisena", kuten itse pelkäsi olevansa Yrjö Ahteen pojanpoika Matti Ahde viimeksi eduskunta-ehdokkaaksi asettuessaan. Hehheh!

Niille kaikille porvareillehan vasemmistolaisuus merkitsee alkiolaisuutta eli kaikkien köyhien asioiden huomiotta jättämistä.

punainen_viiva.jpg



kuva-galleria.jpg

 

 

niinikosken_mokki_80-luku.jpg

Tällaisena muistan kotimökkini vielä 80-luvulla vanhan Toukolan kaupan mutkasta katsottuna.

mokki.jpg

mokki_ja_sauna.jpg


kuva_torilta.jpg

Kuntavaali-reklaamini 2008 Lahden torilla.

Puolueeseen sitoutumattomana olin silloin Kommunistisen työväenpuolueen ehdokkaana Lahdessa. Nyt hekin pelkäävät jo punaisuuttani ja globaalia lehteäni. Eivät he pitäneet tuosta reklaamistanikaan, mutta minkäs tekivät.

Vaikka en päässyt valtuustoon ja ei se siinä asiassa minua erityisesti kiinnostanutkaan, vaan muut asiat, niin tuntemattomuudesta tulleena jätin kuitenkin 132 vielä vähemmän ääniä saanutta taakseni.

Tällä Amerikkalais-tyylisen kampanjan testaamisella oli kai hiukan vaikutusta. Eivät puolueen kannattajat ainakaan kaikonneet täysin tuntemattoman ehdokkaan takia.

Tuossa keskellä vasemmalla antamaani haasteeseen eli Lahden punaiseen julistukseen, liberaalin kapitalismin pysähdyttämiseksi ja uuden sosiaalisuuden aallon avaamiseksi yhteiskunnassa, ei ainoakaan "vasemmistolainen" ehdokas vastannut. Mitä he pelkäsivät. Ei myöskään tuon reklaamini eteen uskaltanut pysähtyä kuin pikku-pojat. Kaikille tuli kiire muualle. Eivät varmaan ihmiset Stalinin aikaisessa Moskovassakaan olleet niin vauhkoina.

Sen jälkeen kaksi vuotta kestänyt aktiivinen kausi ääri-oikeistolaisen Uusi Suomi-lehden blogeissa kylvöttämässä porvarillisia valtakunnan-poliitikkoja. Yksikään heistä ei uskaltanut osoittaa närkästystään. He pakenivat kirjautumis-vaatimuksen taakse. Samoin teki se juutalais-lehti myöhemmin. Aamulehti pakeni päivässä, samoin Suomen pankin ukot. Esko Seppänen Brysselissä oli yksi huvittavimpia tapauksia ja samoin se Kokoomuksen ikuinen tohtoriksi väittelijä-nainen, Korhola,  samassa paikassa.

Pitkät Ritolat ottivat myös eduskunta-vaalien alla facebookissa kaverikseni erehtyneet porvari-ehdokkaat, dosentti Bäckmanin pastori-kaveria myöten. Kaikki lähtevät heti, kun alkaa puhumaan köyhistä ja heidän asioistaan.

Puhumattakaan Kokoomuksen koulunsa keskeyttäneestä opetus-ministeristä, jonka dosentti Bäckman suorin sanoin nimitti fasistiksi. Nyt sama kovanaama, jonka vierailun takia dokumentti-filmini "RED" reklaami poistettiin lahtelaisen oppilaitoksen seinältä, sai vaativan ministeriön johdettavakseen, johon niillä kyvyillä häntä olisi ollut turha edes esittää.

red-elokuva.jpg

Tämä on se poistettu elokuva-mainos.

Nykyään elokuvaa katsellaan Los Angelesissa-Tel Avivissa-Berliinissä-Moskovassa.

Porvarit pelkäävät jo omaa varjoaankin.

Harkitun suppeana pitämästäni facebookin kaveri-listasta voi katsoa, missä kaikkialla sitä nyt katsotaan.

http://www.facebook.com/profile.php?id=100002019080017

Itse elokuvan voi katsoa tästä:

http://www.youtube.com/watch?v=vV2wGiqss5E&NR=1

Täällä käytiin propaganda-sotaa punaisuudesta eli köyhälistön asian puolustamisesta:

http://www.markusreed.julkaisee.fi/92

Jotkut filmaus-ryhmän jäsenistä sanoivat, että he eivät olisi voineet eläissään uskoa, mitä siellä tapahtuu. He tarkoittivat porvareitten sekopäistä käytöstä, kuin parhaaseen fasisti-aikaan, vuonna 2008. Nyt se on taas tulossa.

paatoimittaja_vaalityossa.jpg

Kaikkialla hurri-kapitaalin lukuun huseeraava ja anti-fasistista komiteaa edustava dosentti Bäckman lähetteli asiamiehiään moneen otteeseen kotiinikin minua käännyttämään, aina Kajaania myöten, mutta sitten he lopettivat toivottoman työnsä. Dosentti Bäckman taitaa nykyään keskittyä Venäjän-juutalaisen fasistisen uus-porvariston pentujen kesäleiri luentoihinsa.

kommentaattori.jpg

http://www.youtube.com/user/Markusreed1#p/u/2/Qt9J9aQlt4g


Thank you Bob.

Tämä tarina on nyt Pekalla paperi-muotoisena 160 sivuisena kirjana. Joilla ei ole internettiä käytössä, voivat lainata kirjaa Pekalta.


80-lukua.jpg

Tässä 80-luvun alkupuolella otetussa kuvassa ovat Löfgrenin Olga, äitini ja Virtasen Eikka.

malmin_helvi.jpg

Tien toisella puolella kasvanut ja Helsingissä asunut Malmin Selman tytär Helvi.

laineen_tyyne.jpg

Vasemmalla Laineen Tyyne, joka toimi pitkään koulun keittäjänä. Virtasen Eikka remontteeraa juuri mökin päätyä.

vanha_sauna_22.jpg

Purkutuomion saanut mökin vanha sauna. Sekin oli ostettu vanhana Nokkalalta. Sellaista oli köyhälistön elämä siihen aikaan. Hyvä, kun jollakin ojankaivuulla puulapio-pelillä, teräs kärki, sai siihen aikaan leipää suurelle perheelle pöytään. Sitten kunnanvaltuustossa istunut bernsteinilais-demari, Malmin Sulo tiedotteli isännille, että ei niille ojankaivuusta tarvitse niin paljon maksaa, kun minunkin veljeni kaivaa siihen ja siihen hintaan. Ilmankon Mäkelä oli sanonut, että "kyllä me yksi suutari jaksetaan elättää", kun malm oli hoitanut hyvin isäntien veroäyrit. Työläiset tiesivät jo oikein hyvin ne bernsteinilaiset, isäntien- ja Pakaan sahan omistajien persettä nuoleksivat "työväenjohtajat". Malmkin meni varmaan valtuustoon porvareitten äänillä.

img085.jpg

Haaralan Reinon uusi talo.

haaralan_reino_ja_virtasen_eikka.jpg

Haaralan Reino vasemmalla ja isäpuoleni Virtasen Eikka.


paluumatkalla.jpg

Haaralan Reino kauppareisulla joskus 70-luvulla.


haaralan_talo.jpg

Haaralan vanha talo löytyi.


jaakkolan_navetan_rakennustyo_1927.jpg

Laaksosen Pertti on löytänyt ryhmä-kuvan Jaakkolan navetan rakentajista vuonna 1927. Hän on myös ystäviensä kanssa tunnistanut kuvasta muutamia kylän miehiä:

"Vasemmalta seisomassa olevia.

Kallen isä, Johan Villehard Virtanen

Kalle Virtanen

Lauri Jaakkola (talon isäntä haalaripukuinen)

Ville Jaakkola (ilman paitaa)

Ulvi Lauri??

Kalle Jaakkola (kädet rinnalla)

Eemeli Varjola (muurari)

Jussi Jaakkola (taustalla valkean hevosen selässä)   Muuten tässä Jaakkolan navetassa oli 34 lypsylehmäpaikkaa.

Haaralan navetta on ja samana vuonna rakennettu. Siinä on alkuaan ollut 45 lypsylehmän parsipaikat. Reinon aikana siihen oli lisätty väliseinä, jolloin siihen tuli käyttöön n: 20 lehmän tilat.  

Vähän- Sorrilan vanhassa kivinavetassa oli 27 lehmän paikat, uudessa oli 16 lehmän ruokinta pöytä.

Nakkilan navetta oli kooltaan todennäköisesti, n: 30 lypsylehmän kokoluokkaa.

Laurilan navetan paikkalukua en tiedä, kaiketi sekin kooltaan noin Nakkilan navetan luokkaa?

Kärkelän navetassa myös 30 lypsylehmälle ruokintapaikat. Anselmin aikana mainitaan v.1927 olleen tämä määrä lypsäviä lehmiä talossa. Uudessa tiilinavetassa, jossa myös tallit, sikala ja nuorenkarjan tilat käytössä.

Seppälässä myös oli suurikokoinen kivinavetta, samaa suuruusluokkaa edellisten kanssa. Nyt se on näitä Kekkosen arkistoja pullollaan. (Tästä navetasta olen ampunut pienoiskiväärillä suurimman rotan mitä olen ikänään nähnyt. Silloin siellä ei enää ollut lehmiä, joitakin kanoja siellä kylläkin käveli. Tuotanto muotona oli varmaan Esterille kotitarvekananmunat talon ruuanlaittoon. Malmin Heikki pudotti tässä rotta jahdissa kanankin, pienoiskivääri antoi sementissä hyvin kimmokkeita. Seppälän Arvo kyllä kehotti meitä niitä metsästämään, eikä siinä nyt joku kanakaan haittaa.)   Olisiko nämä olleet ne kylän suurimmat maidon tuottajat??"


osmo_ahde.jpg

Tämä on Osmon rippikuva.

uule_ahde.jpg

Tässä on Osmon isä Uule Ahde poikiensa kanssa.

reijo_ahde_2.jpg

Hän on Osmon vanhempi veli, Reijo.

yrjo_ahde.jpg

Hän on Uulen veli, Yrjö Ahde.

olga_ahde.jpg

Tässä on Yrjö Ahteen vaimo, Olga Ahde.

 

Pertti Laaksonen on lahjoittanut kulttuuriteolle seuraavat kaksi kuvaa.

Pertti on tehnyt myös ystäviensä kanssa kuvan henkilöiden selvitystyön.

retkikuva_1952.jpg

 Niinikosken työväenyhdistyksen retki 1952 Naantaliin

Valokuvan Niinikosken Työväenyhdistyksen retkeltä Naantaliin 1952 on ottanut Paavo Malmin poika Erkki. Hän kertoi, että kyseessä ei olekaan työväenyhdistyksen, vaan Naiset mukaan toimintaan -ryhmän matka. Tällaisia ryhmiä tai osastoja osuustoimintaliike kuulemma perusti paikkakunnille.

Näin selittyy myös Osuuskaupan pitäjien läsnäolo matkalla.

Kuvan henkilöitä

Ensimmäinen Paavo Malm (yhdistyksen puheenjohtaja), Viljo Ronimus, kolmas Aili Ronimus, laukku kädessä Impi Malm, Kalle Ahde näkyy hiukan näiden välistä, viidentenä tummassa asussa Kirsti Tursas, Impi Peltosen naama näkyy osittain Toinin vasemmalla puolella, takki kädessä Toini Laaksonen, seuraava tummatukkainen Auli Peltonen, Marjatta Lilja koko vaalea asu, Raili Heinonen pieni laukku kädessä vaaleat kengät ja sukat, hänen oikealla puolella isoäitinsä Helmi Suhonen näkyy vain osa kasvoista, Kaisu Salo, Olka os.Laine on Paavo Malmin vaimo, reunimmaisena Tyyne Laine.

Takarivi

Vasemmalta Antti Malm toisena Nurmen Bertan pojista Unto, ja Väinö seuraava vähän piilossa oleva, Kerttu Tupasela tumma jakku, viides Eino Haakana, kuudes, Laimi Haakana osuuskaupanhoitajan vaimo, seuraavana Raili Ahde ( Ahteen Yrjön ja Olgan kasvattitytär Raili Tuominen en tiedä oliko otettu omalle nimelle? hänen 4v. nuorempi sisarensa Oili Tuominen oli kasvattina Toivo ja Signe Lahtisella ), Helena Jaakkola, Elli Ahde vaaleassa asussa, Leena Nurmi, Liisa Malm vaalea asu huivi kaulalla, (tässä Simo Malm hiukan empii hänellä silloin vuoden ikäinen lapsi olisiko matkassa?), äärimmäisenä oikealla Matti Malm lippalakki päässä ja kiikari kaulalla.

salaojaporukka_50-luvulta.jpg

Vuosi 1953.

tyoporukka.jpg

Istumassa vasemmalta lukien, Olli Rajala, (kutsuttiin aina nimellä paksu) Ilmari Rajala, Olavi Laaksonen, seisomassa Kalevi Rajala ja Erkki Jaakkola.

 

huvi_karstila.jpg

sotilas_huvi_karstila.jpg

 

HUVI KARSTILA, NIINIKOSKI. Suomen kansanvaltuuskunnan punaisen kaartin tykistön luutnantti 19. huhtikuuta 1918. Paikka: Lahden Radiomäki.

He, suomalaiset omaa perustuslaki esitystään puolustavat, joutuivat nöyryyttävästi antautumaan maanpetoksellisesti hurri-kagaalin maahan kutsumille ja useasta maasta kootuille vieraan vallan fasistisille miehitys-joukoille. Saksalais-fasistit tulivat etelästä ja virolais-teutastajan fasistit pohjoisesta.

Jo monet kerrat aikaisemmin maanpetoksiin syyllistyneen pelkurimaisen Sursill-juutalaisen, "Murha Kustaan" pakko-otetuista ja lapsi-sotilaista ei näkynyt etulinjassa jälkeäkään. Heidät tuotiin vasta sen jälkeen ampumaan konekivääreillä aseensa luovuttaneita suomalaisia työläisiä, kuten myös Tampereella tapahtui.

lapsisotilas.jpg

Tämäkin harhautettu 14-vuotias helsinkiläinen koulu-poika saa kiittää sitä juonikasta hurri-juutalaista lastensuojelijaa "sankari-rististään".

Mitä hän teetti perheittensä mukana Lahdessa olleille köyhälistön lapsille? He katosivat. Ei heitä löydy murhattujen listoilta, eikä myöskään maanpetoksesta tuomittujen luetteloista. Ei porvareitten kannattanut elättää köyhälistön pentuja työ-ikäisiksi ja vaarallista, jos he olivat ymmärtäneet jotakin tapahtumista.

Sodan aikaan 17-vuotiaat olivat vielä enemmän alaikäisiä kuin nykyään. Se ukko tapatti heitäkin estoitta tuhansia.

Se Suomen marsalkan arvo tulisi mitätöidä, vaikka sitten jäisikin lastensuojelijaksi.

Sitä vastoin Huvi Karstila ansaitsisi ylennyksen.

kasivarsinauha_2.jpg

Tällaista käsivarsinauhaa Huvi Karstilakin kantoi, punainen, työväenluokan väri.

 

No 67

Karstila

saap 25.7.1918

Valtiorikosoikeuden 74 osaston päätös asiassa, jossa virallinen syyttäjä Aarne Alvar Lindholm on vaatinut vangitun Huvi Anselm Karstilan tuomitsemista rangaistukseen valtiopetoksesta sekä yllytyksestä samaan rikokseen ja murhaan.

Julistettu asianosaiselle 18 päivänä heinäkuuta 1918.

Valtiorikosoikeus on tutkinut tämän asian ja katsoo siinä selvitetyksi että Huvi Anselm Karstila, aikoen laittomalla tavalla muuttaa Suomen hallitusmuodon, on tämän aikomuksensa toteuttaakseen myötävaikuttanut  kuluvana vuonna Suomen laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan nostettuun kapinaan toimimalla punaisessa kartissa. Karstilan myöntämällä tavalla, minkävuoksi Valtiorikosoikeus harkitsee oikeaksi, hyljäten syytteen muulta kohdin näyttämättömänä, Rikoslain 11 luvun, 2 ja 6 #:n nojalla tuomita Huvi Anselm Karstilan valtiopetoksesta pidettäväksi kuritushuoneessa kaksitoista vuotta ja menettämään kansalaisluottamuksensa niinikään kahdeksitoista vuodeksi yli vapausrangaistuksen ajan. Julistettiin ilmoittamalla mitä Karstilan tuli vaarinottaa, jos hän tahtoi anoa armoa.

Valtiorikosaoikeuden puolesta J Suhonen, Verner Ahlberg

 


#67

Pöytäkirja, jonka Valtiorikosoikeuden 74 osasto on pitänyt istunnossaan Lahden kaupungissa 18 päivänä heinäkuuta 1918.

Läsnä: Oikeuden puheenjohtaja Hovioikeuden asessori Johannes Suhonen, ja jäsenet Hovioikeuden auskultantti Verner Alfred Ahlberg, kansakoulunopettaja Kössi Lahti, talonomistaja Elis Savio ja vänrikki Verner Hietala.

Saapuvilla: virallisena syyttäjänä ylioppilas Aarne alvar Lindholm, vangittu torpparinpoika Huvi Anselm Karstila Orimattilan pitäjän Niinikosken kylästä.

Syyte:

Huvi Anselm Karstilaa syytetään siitä, että Karstila 31 päivänä tammikuuta 1918 Orimattilan pitäjässä liityttyään niin sanottuun punaiseen kaartiin on myötävaikuttanut kuluvana vuonna Suomen laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan nostettuun kapinaan siten että hän toimien ensin Loviisan- Lahden rintamalla vahtipalveluksessa jonkin aikaa, on sitten toiminut  tykkimiehenä Padasjoen rintamalla ja ottanut osaa siellä käytyihin taisteluihin kunnes oli pakotettu peräytymään Lahden kaupunkiin, jonka luona käytyyn taisteluun syytetty oli myöskin ottanut osaa, kuin myöskin siitä, että Karstila oli yllyttänyt toisia henkilöitä liittymään punaiseen kaartiin ja murhaamaan erinäisiä henkilöitä.

Vastine:

Syytetty kieltää yllyttäneensä toisia henkilöitä liittymään punaiseen kaartiin ja tekemään murhia tahi otaneensa osaa mihinkään omaisuuden ryöstöön. Myöntää toimineensa punaisessa kaartissa muuten syytteessä kerrotuin tavoin.


vapauspassi_11.jpg

vapauspassi_2.jpg

vapauspassi_3.jpg

Huvi karstilan maanpetollisilta valtio-kaappaajilta saama vapauspassi monien asioita vääristelevien kuulustelujen ja julistetun tuomion kärsimisen jälkeen vuonna 1920. Tuo oli kylläkin ehdonalaisuuteen pääsy. Hänen Lahdessa saamansa alkuperäinen tuomio oli 12 vuotta. Ilmoittautuminen nimismiehelläkin loppui nopeasti.

Tuosta viimeisestä sivusta voi hyvinkin päätellä, että toimiminen työväen-yhdistyksessä oli ei-nuhteettomasti elämistä.

Mainittakoon, että itsemurhan tehnyt Orimattilan natsi-koulun opettaja Pekka Siivola esiintyy erään kuulustelupöytäkirjan sivuilla läsnä olleena suojeluskunta päällikkö isänsä kanssa. Kuulusteluissa muka saadut tiedot oli valheellisina toimitettu edelleen pyynnöstä Päämajan tutkintaosaston tuomarille.

Että sellainen natsi-koulu ja opettajakunta. Ukkoa alkoi kai jurppimaan, kun opettaja-muija samassa natsi-koulussa roikkui jokaisen Orimattilan kultapossulais-kerhon vaikuttajan kaulassa ja lopetti itsensä. Kuinkahan monta orimattilalaista työläistä ehti isänsä kanssa nuorempana toimittaa sinne hautausmaan kulmasta erotettuun monttuun teloitettuna.

Ei naista miehen itsemurha häirinnyt. Sen jälkeen vuosikymmenien suhde avioliitossa olleen opettaja-toverin kanssa, jonka otti aina mukaansa, kun halusi lähteä vikittelemään kylän porvareita. Oppilaat antoivat hänelle halpahintaiselta kuulostavan nimen "koivari". Kuva heistä löytyy I-jakson lopusta. Kaikilla niillä oli oma tekopyhä menneisyytensä.

Edellinen rehtori oli narkomaani ja muija uskonnon opettaja, joka jätti köyhän mökin pennun kahdeksi tunniksi koulun jälkeen pänttäämään ulkoa muutamaa virren säettä. Useita, kyllä hän tiesi, että eivät ne kultapossu-kerholaisetkaan osanneet. Sitä Orimattilan ensimmäistä oikeaa lättähattua, "suppulaa" ne käyttivät kaksi vuotta kai jokaisen luokan, vaikka äiti olikin kunnanvirastossa töissä, mutta hän näytti erilaiselta. Kasvattajia kerrakseen. Porvareitten mielestä hyviä. Heillä oli kaikilla ansiokas menneisyys ja puhdasveriset tunnettujen porvaris-sukujen juuret. Joukkoon eksyneiltä, väärää ainesta olevilta opettajilta tilttasi pumppu kesken kaiken heidän maailmassaan. Siksi lukukausimaksukin liikkui pilvissä.

Huvi Karstilan kuulustelu-pöytäkirjoja on luettavissa monia eri paikkakunnilta, mutta otetaan esimerkki Orimattilan suojeluskuntalaisten edellä kerrotusta valheellisesta pöytäkirjasta:

No 187

Pöytäkirja tehty Orimattilan Suojeluskunnan Esikunnassa kesäkuun 29 päivänä vuonna 1918 sen johdosta, että Päämajan tutkintoasiain Tuomari on pyytänyt lausuntoa alempana mainitusta vangista.

Läsnä olivat seuraavat Esikunnan jäsenet: Arvi Järvinen (esik päällikkö), Väinö siivola (suoj. k pääll), Pekka Siivola (tutkintaos pääll.)

Vangin nimi ja ammatti:

Karstila Hans Johanneksenpoika, maatyömies

Missä ja milloin syntynyt:

-

Kotipaikka ja kodin osoite:

Orimattila, Niinikoski

Jos naimaton, millainen toimeentulo:

Naimaton, hyvä toimeentulo

Minkälainen luonteeltaan, kiivas vai rauhallinen, työteliäs vaiko lakkoihin yllyttelijä:

Kiivas, työteliäs, lakkoihin yllyttäjä

Elämäntavat (säännölliset tahi kuljeksivaa elämää):

Säännölliset

Missä ja kenen luona tehnyt työtä kotipaikallaan ja minkälaisen arvostelun hänen työnantajansa yleensä hänestä antavat:

Haaralan talossa, tavallinen työmies, ajoittain töissä (urakoitsija)

Onko kuulunut Työväenyhdistykseen ja mikä asema siinä:

On kuulunut, työväenyhdistyksen rahastonhoitaja, muuten hyvinkin johtava asema kotikylässään

Onko kuulunut punakaartiin ja mikä asema siinä:

29 p tammikuuta 11 p:ään toukok jonkinmoisessa tykistöpäällikkönä (ryssä opettamassa).

Missä ja milloin ollut taisteluissa, missä muissa toimissa ollut, mitä aseita on kantanut ja onko vangin luona sellaisia löydetty:

Valvoi 2-3 viikkoa junassa Loviisa-Lahti ettei kukaan voinut matkustaa passitta. Sittemmin Padasjoella tykkiväessä useissa tappeluissa mm Lahden monipäiväisessä pommituksessa. Aseita kaikki mahdolliset, käsipommejakin (itse tunnustanut).

Onko vanki ottanut osaa aseista riisumiseen ennen sotaa ja sodan aikana ja millä tavalla: ryöstöihin, murhiin, rääkkäyksiin, murhapolttoihin ja kiristyksiin, sosialistien suurlakon aikana viime syksynä ja myöhemmin ja onko vangin luona löydetty ryöstettyä tavaraa:

Ollut Mäntsälässä laajalla ryöstömatkalla (omia kehumisia). Samoin oman tunnustuksensa mukaan Padasjoella Saksalassa isäntä ajettiin pois, lehmät ryöstettiin. Ammuskellut kulkevia junia noin vain sivumennen (myöntänyt). (syytetty moittii ?)

Onko vanki tehnyt mitään muita Esikunnan tiedossa olevia rikoksia nykyisen sodan aikana:

Yllyttänyt toisia tappamaan toiminimi Askolinin piiripäällikköä Hemmi Alestaloa, hänen apulaistaan N Helanderia ja talollisen poikaa E Lintupäätä Niinikosken kylästä. Oli itsekkin mukana. A, H sekä L kaikki pääsivät tiedon saatuaan karkuun.

(syytetty kieltää yllyttäneensä ketään tappamaan).

Onko vanki esiintynyt kiihottajana: Erittäin kiihkeä.

punaiseen kaartiin                           on

vallankumoukseen                           on

laillista hallitusta vastaan on (kieltää)

asevelvollisuutta vastaan on

levittänyt vääriä kulkupuheita sotatoimsta            on

tahi uhkauksia laillisen hallituksen kannattajia vastaan             on

Oheenliitetäänkö valallisia todistuksia ja ovatko todistusten antajat luotettavia:

Oheenliitetyt todisteet ehdottomasti luotettavia

Esikunnan lausunto vangista:

Kylän miehet vaatimalla vaativat vangille ankarinta rangaistusta johon täkäläinen Suojelusvartion Esikunta puolestaan ehdottomasti yhtyy.


Hurri-kapitaalin valtio-kaappaajien pikku-porvarilliset avustajat tekivät tunnollista työtä. Nuo viimeiset rivit tarkoittavat kuolemantuomiota.

Tämä kuulustelupöytäkirja on viekas, alusta lähtien väärennetty ja valheellinen. Kuulustellulle on merkitty väärä nimi ja syntymäaika on varovaisuus syistä jätetty pois. Katso seuraava papintodistus. Molemmissa tapauksissa henkilö on ollut Haaralan töissä tai Haaralan torpparin perheestä, joten tarkoitetaan samaa henkilöä. Vangitun N:o 187 on Huvi Karstilan numero. Ilmeisesti Huvi Karstila ei ole ollut edes itse mukana tässä (kuulustelussa).

Kuulemma Virenojalla ja Montarissa on toisia Karstiloita. Ajettiinko tällä samalla paperilla kuolemantuomiota kahdelle eri Karstilalle?

Otetaan sitten kirkkoherran ties monesko todistus:

Virkatodistus no 246 v 1918

Oikeudessa tutkimista varten Orimattilan seurakunnasta

Tämän evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsen torpparin poika Huvi Anselm Karstila Niinikosken Sorrilasta on syntynyt 23.9.1894, rokotettu, rippikoulun käynyt, H.P. ehtoollisella käynyt ja nautti kansalaisluottamusta,

Todistaa

Orimattila, toukokuun 28 päivänä 1918

  1. F. Hanhinen v.t.kkh

Päämajan tutkintaosaston tuomarin pyytämiin lisätodisteisiin liitettiin vielä todistus Niinikoskelta:

No 187T

Täten saamme pyynnöstä todistaa että Punakaartilainen Huvi Karstila kotoisin Orimattilan Niinikosken kylästä, ei ole tehnyt murhatöitä kylässämme.

Todistetaan

Niinikoski 30 pnä toukokuuta 1918

H Seppälä

Orimattilan Niinikosken Suojeluskunnan päällikkö


Suojeluskuntapäällikkö oli opettaja Hilpi Seppälä.

Selvästikin näillä lisätodisteilla tuomari haki perusteita kuolemantuomiolle ja tutkinta-osaston päällikkö, tuleva natsi-koulun opettaja Pekka Siivolakin teki isänsä kanssa parhaansa. Pelottavia opettajia. Sursill-juutalaiset Erkot olivat heihin ainakin tyytyväisiä.

Huvi Karstila edusti siis suomalaisten oikeuksia puolustanutta virallista Suomen punaista hallitusta, joka taisteli vieraita voimia vastaan. Porvarit väittävät joka käänteessä, että heidän Vaasaan karkuun lähtenyt valtio-kaappaus hallituksensa olisi ollut "laillinen". Miten se olisi voinut sitä olla, kun se oli jo ennen sitä syyllistynyt lukemattomat kerrat maanpetoksiin ja syyllistyy edelleen. Rikollinen hurri-kagaalin mafia on kirjotuttanut kaiken suomalaisten historian, uskokaa vaan heitä ja heidän pikku apureitaan.

Naurettavaksi hurrien suomalaisille kirjoittama historiankirjoitus Suomesta tulee sitä taustaa vasten tarkastellen, että hurrit edustivat miehitysvaltaa yksi Suomessa ja venäläiset miehitysvaltaa kaksi, joka antoi hurreille autonomian eli vapaat kädet suomalaisten riistämisen jatkamisessa. Maassa oli siis kaksois-miehitys, kuten myös vuoden 1918 kevään jälkeen. Ainoa, mitä miehittäjät pelkäsivät, oli suomalainen työväki, jota riistettiin.

Hurrien keksimä vapaus-sota nimi oli siis oikea. Suomalaiset pyrkivät vapautumaan maata miehittäneen ja miehittävän hurri-kapitaalin ikeestä.

Toinen miehittäjä-valta, Venäjä oli juutalaisen Sverdlovin johtaman Toimeenpanevan keskuskomitean päätöksellä 4.1.1918 irrottautunut Suomesta, käyttäen porvarillisen diplomatian kieltä eli tunnustanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden. Itsenäisyyden saivat siis tällä paperilla valtio-konetta hallussaan pitäneet eli toista miehittäjä-valtaa edustanut riistäjä, hurri-kapitaali.

Suomi on edelleenkin hurrien aparheid-alue.

http://www.youtube.com/watch?v=6-6YxLDiZ4M

Kaikki Euroopan hirmuvallat olivat "Pyhässä allianssissa" eli vuoden 1815 sopimuksessaan luvanneet suojella toisiaan sodissa köyhien kapinointeja vastaan. Nykyisin siihen tarkoitukseen on heillä nopean toiminnan joukot.

Maanpetoksista ja valtio-rikoksista puhuttaessa, jos näin voi miehittäjän kohdalla puhua, alkoi väkivaltaiseen valtio-kaappaukseen tähdännyt petosten sarja hurri-kagaalilta 1905 suurlakon aikana, kun he kävivät Suomen työväeltä salaa neuvottelemassa Pietarissa hurri-kapitaalille edulliset lakon lopettamis-sopimuksen.

Tästä petokset ja valtio-kaappauksen valmistelut jatkuivat vuonna 1917, kun he laajassa mitassa salakuljettivat maahan aseita tulevan fasisti-armeijansa varustamiseksi ja lähettivät salaa sotilaskoulutukseen fasisti-mielisten perheitten vesoja, ei venäläisten takia, vaan Suomen työväen takia.

Varsinainen lähtölaukaus vallankaappaukselle oli, kun he 1917 kävivät pyytämässä silloista Venäjän juutalaista pääministeriä, Kerenskiä hajottamaan Suomen eduskunnan.

He vähät välittivät siitä, että Venäjän valtion töiden loppuessa Suomessa, Suomen työväki alkoi entistä enemmän nääntyä nälkään. Se sopi hyvin heidän suunnitelmiinsa.

Heidän lupaamansa "lujan järjestysvallan" luominen Suomen työväelle oli alkanut ja samalla työväen poliittisen taistelun saavutusten mitätöinti.

Sosialidemokraattisten bernsteinilais-veijareitten ansiosta Suomen työväki oli aseistamaton ja puolustuskyvytön, kun fasistit kävivät sen kimppuun 26.1.1918. Monin paikoin jo 24.1.. Ensimmäinen asekuljetus Suomen punaiselle hallitukselle lähti Pietarista 27.1.1918..

Bernsteinilaisten petoksellinen toiminta työväkeä kohtaan ei kuitenkaan pelastanut heitäkään, vaan hekin saivat monet vankilatuomion keksityin perustein, kun piti tehdä työväen-yhdistykset täysin toimintakyvyttömiksi.

Ainoa sen jälkeen porvareitten "punaiselle poliitikolle" sallima ei-näköispatsaana oli Lahteen pystytetty Eetu Salinin patsas, joka oli Paasikivi / Helstenin kaveri, kun työskenteli suutarinverstaassa  Lahdessa samassa talossa, missä Paasikivi asui.

Sursill-suvut käänsivät asiat. että suomalaiset olivat valtio-petokseen syylliset, vaikka taistelivat omalla maallaan, kaiken karvaisia vieraita alistajia vastaan.

Pelastaakseen haluamansa perustus-lain eli laatien itselleen perustuslakiin 1/6-diktatuurin, he voittonsa hintana avasivat ovet maan miehitykselle ja suostuivat miehittäjän sanelemiin orjuuttaviin kauppa-sopimuksiin. Se yksin oli jo häikäilemätön maanpetos, mutta "Murha Kustaallahan" ei riittänyt rohkeus lähteä yksin suomalaisia vastaan.

Hurri-kagaalin fasistit hakivat röyhkeästi Ruotsin laista 1700-luvulta pykälän, joka muka oikeutti heidät muuttamaan Suomi kuningaskunnaksi. Se yksin kertoo heidän edustaneen "vieraita voimia" ja edustavat edelleen.

Kertaakaan he eivät ole päästäneet käsistään esimerkiksi puolustus-ministerin salkkua.

Näissä 1920-luvun tapahtumissa käy jälleen ilmi, että valtio-filosofian tärkein teos, Leninin Valtio ja vallankumous on täydellisesti oikeassa ja oikein kirjoitettu.

Suomen miehittäjävallan, Saksan käydyn lyhyen aseellisen taistelun voittajiksi asettamat hurri-kapitaalin valtio-kaappaajat asettivat nopeasti oman luokka-armeijansa maan virallisiksi puolustusvoimiksi. He säätivät myös nopeasti itselleen 1/6-diktatuurin perustuslakiin. Vuoden 1918 alun tapahtumien jälkiselvittelyissä heidän suojeluskuntansa eli sodan toinen osapuoli toimi sekä tutkijana että syyttäjänä ja tuomaristo oli tietenkin samaa sakkia.

Saksalaisten avulla he ottivat siis valtiokoneen haltuunsa, joka ei olekaan muuta kuin väkivalta-kone hallitun luokan alistamiseksi.

Huvi Karstilan valheellisin perustein Lahdessa saama ja Orimattilan suojeluskuntalaisten valheellisella (kuulustelupöytäkirjalla) säilytetty 12 vuoden tuomio pitää kumota.

Näitä vastaavia tapauksia löytyykin sitten tuhansittain.

Tietenkin heille eli heidän kuolinpesilleen kuuluu korvaukset "vääristä tuomioista". Ulosmitataanko rahat valheellisia (kuulustelupöytäkirjoja) tehtailleitten suojeluskuntalaisten kuolinpesiltä?

Näiltä sivuilta löytyy lisätietoja:

http://www.markusreed.julkaisee.fi/84

http://www.markusreed.julkaisee.fi/140


Porvareitten provokatooriset juonittelut jatkuivat:


suojeluskunta_1.jpg

Ulkovaltojen kiinnitettyä huomiota Suomessa tapahtuviin porvareitten eläimellisiin touhuihin, he päättivät lähteä pesemään kasvojaan verestä.

Läänien kuvernöörit antoivat käskyn perustaa uusia "puolueettomia" suojeluskuntia estämään uuden kapinan syntyä. Edellä Orimatttilan suojeluskunnan vaikuttajat ovat kokouksessaan valinneet kyläkunnittain kaksi henkilöä, Porvarin ja sosialistin, kutsumaan kylällään kokoon kokousta, joka valitsee samoin kaksi henkilöä, porvarin ja sosialistin, täysin valtuuksin edustamaan kyläänsä seuraavassa kokouksessa, jonka he olivat nimenneet keskuskomitean kokoukseksi.

Niinikoskelta he määräsivät kokoonkutsujaksi Onni Etolan porvareista ja Huvi Karstilan sosialisteista.

He siis määräsivät luottamustoimeen uutta suojeluskuntaa perustamaan henkilön, jolta he olivat juuri ottaneet pois kansalaisluottamuksen 24 vuodeksi.

Karstilan kohdalla asia oli tietenkin provokaatio. Tarkoitus oli murentaa hänen uskottavuutensa niinikoskelaisten työläisten silmissä. Surkuhupaisaa tässä hänen osaltaan on se, että hän istui juuri silloin fasistien vankilassa kärsimässä 12 vuoden tuomiotaan "valtiorikoksesta".

Joiltakin kyliltä valittiin tietenkin myötämielisiä bernsteinilais-demareita.

Esitetyllä materiaalilla Huvi Karstila kelpaa esimerkkinä edustamaan tuhansi siinä kansanmurhassa, jonka hurri-kagaali järjesti harventaessaan tyytymättömiä ja liikaväestöä.


Porvarit sanovat, että se oli silloin ja siitä on jo aikaa.

Ei mikään ole muuttunut. Imperialistinen fasismi ja heitä vastustavat "valtiorikolliset" ovat tänäänkin vastakkain:

http://www.youtube.com/watch?v=78h26CcwaXQ

http://www.youtube.com/watch?v=UtmCBvTKaNM&NR=1



malakias.jpg

Elin Natalia, Saara, Malakias Laine ja Maija.

Miksi Malakias Laine ei koskaan saanut syytettä kapinaan osallistumisestaan? Ostiko hän mahdollisesti syytesuojan Jalkarannassa näkemillään jutuilla? Vai antoiko hurri-kagaali "synninpäästön" kapinaan osallistuneille juutalaisille?

Venäjän "työväenvallankumoushan" oli siinä rinnalla New Yorkin Massonin juutalais-pankkiireitten tilaama juutalainen vallankaappaus ja Suomea hallinnoiva juutalainen Sursill-suku on yksi heidän rönsynsä.

Miksi sitten bernsteinilaiset Yrjö Ahde ja Sulo Malm saivat syytteet, vaikka eivät osallistuneet taisteluihin? Ahde sai toisen elinkautisen kylällä. Se tuli syytteen mukaan murhatöistä jossakin muualla.

Fasistien tarkoitus oli näköjään tekaistuilla syytteillä, myös bernsteinilaisille, tehdä työväen-yhdistys toimintakyvyttömäksi, ilman johtajaksi kykeneviä, pidemmäksi aikaa.

Missä ovat kylän suojeluskuntapäällikkö opettaja Hilpi Seppälän arkistot, jotka voisivat antaa vastauksen moneen kysymykseen? Eräs henkilö sanoi, että ne hävitettiin heti sodan jälkeen. Miksi? On helppo sanoa, jotta asiasta kiinnostuneet, ei-fasistit saataisiin lopettamaan niiden etsimisen. Ne on saatettu kerätä keskitetysti talteen maan puitteissa ja ovat nyt säilössä varmassa paikassa, kuten Museo-viraston varastossa Orimattilan Niinikoskella. Tietenkin ne ovat tänään ainakin keskitettyinä salaisina tietokone-tiedostoina.

Olisi ollut tosi tyhmää hävittää kaikki tiedot, sillä kyseisten "kapinallisten" jälkeläiset ovat kuitenkin olleet sen jälkeen potentiaalinen uhka porvareille ja heidän jatkuva silmällä pitonsa on ollut heille tärkeää. He ovat kyllä tienneet sen asian, joten arkistoja ei ole hävitetty.

Malakias Laine oli joka tapauksessa Lahden Jalkarannassa silloin, kun vieraan vallan miehitys-joukot alkoivat vallata kaupunkia. Oliko siellä Yrjö Haarala ja yksin vai kaksin, se on toinen kysymys.

elin_natalia.jpg

Elin Natalia, Anna-Maija, Saara ja Maija Saarinen.

tyyne_ja_pojat.jpg

Tyyne omien ja sodassa kaatuneen Laineen Erkin poikien, Eeron ja Keijon kanssa.

keijo_ja_eero.jpg

Ennen oman kodin saamista, Tyyne asui Keijon ja Eeron kanssa Laineen mökkiä vastapäätä joen toisella puolella Seppälän rakennuksessa, Vuoristen seinänaapurina. Sen jälkeen tähän muutti Kukkolan Viljo perheineen.

laineen_keijo.jpg

Laineen Keijo äitini kanssa mökin kulmalla. Taustalla näkyy Jaakkolan Jussin, nykyisin Jaakkolan Erkin talo.

keijo_nuorena.jpg

Keijo nuorena.


laineen_eero.jpg

Laineen Eero lapsena meidän mökin päädyssä. Tuon jälkeen häntä ei kai sinne päästettykään. Kävi hän vielä kerran, ehkä pari vuotta tuon jälkee, vanhemman veljensä Keijon kanssa lapioimassa lumet alas katolta. Muistan, miten äitini ojensi eteisen räystään yli Keijolle viidenkymmenen pennin setelin työpalkaksi. Se oli viimeinen kerta, kun he kumpikaan ovat jalallaan astuneet Laineen mäelle. He ovat kai molemmat porvarillistuneet.

Nyt ei enää Laineen mäkeä ole, kun minä möin sen, mutta jos minä vielä joskus ilmestyn sinne takaisin, niin en Räsäsenä enkä Laineena, vaan Merivirtana.

PS. Eero Laine soitti Päätoimittajalle 27. 8. 2011 ja sanoi, että Me ei tykätä, että meidän kuvia esitellään.

Hän kai tarkoitti tätä edellistä tekstiä, kun sanoi, että olen antanut väärää tietoa, kyllä he ovat Laineen mäellä käyneet äitini ja Virtasen Eikan aikana. Hyvä, jos niin on.

Äitini kertoi kerran jutelleensa heidän kanssaan maantiellä, kun he ajoivat polkupyörillä Mattilaan.

Olisi äitini kyllä puhunut, jos olisi kahviteltu Laineen mökissä, jonka tarjoilun äitini olisi varmasti järjestänyt, jos olisi annettu tilaisuus.

Päätoimittajana pahoittelen, jos lehti on antanut väärää tietoa. Se oikea tieto on jo haudassa.

(Tässä kohdin sijainnut hääkuva on poistettu Eero Laineen jyrkästä vaatimuksesta. Kun hän ilmaisi, että meidän kuvia ei saa julkaista, niin ei ole enempää heidän kuvia.)


Eero nuorena.

PS. Edellisen kuvan tekstiin viitaten, tätä kai vaadittiin poistettavaksi. Sanoin Laineen Erkin pojalle, että minulla ei ollut hänestä kuvaa nuorena, joten jouduin laittamaan tämän ja pyysin häneltä hänen mielestään soveliasta kuvaa. Ei vastausta.

Kuva on minun, naamat heidän. Ei ole tietoa, millä tarkoituksella he ovat aikanaan laittaneet kuvan jakeluun.

Kaikki kuvat poistetaan, kun Eero Laine pyytää sitä kirjallisesti Punainen Anaconda lehdeltä ja nimeää poistettavat kuvat. Kuuluvatko myös Erkki Laineen kuvat poistettaviin?

aitini_ja_aarnion_aarne_aarniolla.jpg

Äitini ja Wikstenin Ennin poika, Aarnion Aarne naapurissa Aarniolla, missä Aarne lapsena asui. Taustalla on Aarnen mummo.

aarne.jpg

Aarnesta tuli linja-auton kuljettaja ja hän oli myös hyvä hanuristi.

hiihtelemassa.jpg

Tässä äitini on sota-aikana hiihtelemässä jossakin Niinikosken pellolla.

lahtisen_pentti.jpg

Tässä äitini, Laineen Martti ja Lahtisen Veikon veli, sodassa kuollut Pentti vasemmalla.

laineen_erkki.jpg

Laineen Erkki Keijo sylissään.

laineen_valto.jpg

Laineen Valto. Hän oli ennen sairastumistaan silloisilla salaojilla työnjohtajana. Sama tappava tauti, aivokasvain otti hänetkin kuten naapurin Arvon, joka hekumoi Laineen Saaraa vaimoksen. Mattilan vanhan kauppiaan pojan Arvon mieltymys oli Saaraan, mutta henkilökemia ei jotenkin toiminut ja he löysivät elämäntoverin jostakin muualta.

laineen_saara.jpg

Laineen Saara. Saara oli ensin avioliitossa Saarisen kanssa ja sai tyttären, Maijan. Hän jäi kuitenkin sota-leskeksi ja solmi myöhemmin avioliiton Toppisen Pekan kanssa. He asuivat yhdessä Niinikoskella vuoteen 1949 asti, kunnes muuttivat Lahteen.

Äitinsä, Elin Natalian lailla, Saara oli erittäin sosiaalinen ihminen ja jos hän olisi avioitunut sen naapurin pojan kanssa, niin se pieni kauppa olisi vieläkin suuri market jossakin muualla. Minä tiedän, että tuota naista ei voi väheksyä. Hän auttoi vaikka "ukko mustalaista", jos hän oli avun tarpeessa.

kummi-tatini.jpg

Äitini, vasemmalla, sodan aikainen työpaikka oli Lahden Kauppa-hotellin puhelinvaihde. Kuvassa silloisen johtajan molemmin puolin kummitätini, siskokset Martta ja Vieno. Todelisuudessa toinen kummini oli huonekalukauppias Grumerus Helsingistä. Hänellä oli rahaa ja vaikutusvaltaa. Isäni oli työssä tuossa Rautatienkadun puolella, samassa korttelissa Helvarin radio-liikkeessä asentajana.

Lahdesta äitini ja tätini Saara ajoivat polkupyörillä Niinikoskelle vapaapäiviä viettämään.

malakias_laineen_siunaus-tilaisuus2.jpg

Malakias Laineen siunaus-tilaisuus ennen Loppiaista 1951 Orimattilan kirkossa. Sen ajan tavan mukaan, hänellä on musta kirstu.

malakiaan_haudalla.jpg

Tässä olemme kaikki yhdessä viimeisen kerran, Martin lapsia lukuun ottamatta, samassa kuvassa Malakiaan haudalla. Minä olen Elin Natalian vieressä keskellä.

artjarvea.jpg

Maantiet olivat sota-aikaan ja vielä 50-luvullakin kaikkialla näin vaatimattomia.

koulu-kuvia.jpg


Suuremmasta kuvasta rajattuja kuvia.

kaivuri2.jpg

Pari vuotta sen jälkeen, kun olimme muuttaneet Niinikoskelta Lahteen, hankki keväällä 1961 Virtasen Eikka tämän kaivurin ja lähdimme keväällä sen kanssa ojittamaan Kalkkisten soita. Se olikin oikeaa työtä 16 vuotiaalle pojalle, aamu kuudesta ilta yhdeksään, välillä päivällä mopolla ajaen Kalkkisten keskustaan kauppaan lisää evästä hakemaan.

Tuli siinä traktorin pukilla istumisen lisäksi kaadettua oja-linjalta puut uudelleen, kirveellä pitkät kannot lyhentäen ja keitettyä, pitkistä kelo-kannoista polttopuut hakaten, tuhannet kahvit. Tuli jossakin vaiheessa kuunneltua myös Uuden kartanon isännän kertomuksia, kun hän oli viisi vuotta Ranskan muukalais-legioonassa ja miten monet tupakantumpit oli tullut poimituksi Algerian kaduilta.

Silloin tuli tutustuttua myös oikeasti luonnon-historiaan eli miten syvältä kasvamattomasta suosta löytyy kolmenkin täysimittaisen puun kannot, päällekkäin ollen. Tuli nähtyä kappale parhainta Suomea, kymmenet kerrat mopedilla vanhaa Kopsuon tietä Kalkkisiin ajaen. Tutuiksi tulivat myös Kalkkisten ja Pulkkilan lossit, joista siihen aikaan viikonloppuisin Pulkkkilan lossi olikin varsinainen pullon-kaula tuntien jonoineen.

Ehdin nähdä niissä töissä muun mukana myös Valittulan Sysmässä, missä asuimme Hämeen harmonikka-mestarin Niemelän luona ja näin sahdinvalmistuksen perinteiseen tapaan. Samoin kävimme Korsossa, Heinolasta Lappeenrannan suuntaan. Siellä tapasin eräässä pikku-talossa erittäin kauniin tytön. Aina p:stä puhunut naapuri-talon hulivili isäntä yllytti käymään kimppuun. Olisi pitänyt. Ei olisi varmaan ollut huono ratkaisu lasten äidiksi.

Uudelleen näin yhtä kauniin naisen 25 vuotta myöhemmin Siperiassa. Oli pakko tanssia muiden tyttöjen kanssa lambadaa, kun hän oli meidän tarjoilija. On ehkä vieläkin. Hänet olisi jo viety, jos olisi ollut lähteäkseen. Se hotellimme Baikalilla tuntui olevan kansainvälisen vakoilun ja gangsterismin keskus. Juttelin minäkin eräänä aamu-yönä ravintolan vieruspöydän kaverin kanssa, molempien ollessa jo hyvässä tuiskeessa. Ilmeni, että hän oli ydinsukellusveneen päällikkö, joka oli tullut Muurmanskista Baikalille. Ketä tapaamaan, se jäi arvoitukseksi. Hänen kaverinsa seurasivat keskusteluamme silmä kovana.

Eräänä aamu-yönä ravintolan sulkeuduttua läksin parin N-liiton etelävaltioista kotoisin olevan näköisen mustan herran mukaan heidän huoneeseensa. Onneksi he jättivät oven käytävään auki. Pelkäsivätköhän he minua yhtä paljon kuin minä heitä. He avasivat viinipullon ja tarjosivat siitä suoraan huikkaa. En ottanut, mutta eivät suostuneet kehotuksestani huolimatta ottamaan hekään. Seuraavana iltana taas hymyillen morjenstimme ravintolassa, aivan kuin emme olisi kukaan ymmärtäneet mitään.

Kierros kaupungilla erään tytön opastuksella paljasti nopeasti juutalaisen Gorbatsovin Neuvosto-liiton olemuksen. Kaikki tavara myytiin mustan pörssin hinnoin kauppojen taka-ovilta. Tavallisille ihmisille kauppojen hyllyt ammottivat tyhjyyttä. Varoitukseksi juutalais-mafia oli ajattanut yhden taksi-miehen aivot murskaksi auton pyörien alla. Kävimme myös kulttuuritalon ravintolassa, missä tyttö tapasi omissa asioissaan joitakin mafian ihmisiä. Olin vähän tuiskeessa. Selvin päin en ehkä olisi siihen matkaan edes uskaltanut lähteä. Oli matkassa tosin juuri kertausharjoituksista reservin luutnanttina päässyt Ylitalon "Kustu", mutta hänestä ei olisi ollut suurta apua, hän säikähti jo ensimmäistä näkemäänsä ryssää.

Meillä oli reilusti aikaa odottaessamme kuljetuksemme tuloa Bratskin lentokentällä ja päätimme lähteä Bratskiin syömään. Pihalla oli amatööri taksi kesärenkaallisen ladan kanssa keskellä talvea. Lähdimme ajamaan kaupunkiin. Me ajoimme ja ajoimme ja metsä vain synkkeni, kunnes vastaan alkoi kävellä ukkoja haulikot olalla. Silloin "Kustu" alkoi vaikertaa, että tännekö asti piti tulla kuolemaan. Kyllä se kaupunkikin lopulta sitten tuli vastaan.

Tai ei "Kustu" vielä siinä vaiheessa niin sanonut, vaan meni valkeaksi kuin lakana ja kysyi, mihin tuo mies on viemässä meitä. Onko siellä pyssymiehet odottamassa meitä. Hän sanoi niin vasta paluu-matkalla, kun toinen samanlainen kesärenkaallinen taksi meinasi hyvässä vauhdissa ajaa männikköön.

Tuo matka oli kolmeen pekkaan "Kustun" ja "Kavon" kanssa työn puolesta viikon tutustumis-matka yhteen maailman suurimmista puunjalostus-kombinaattiin, joka oli rakennettu SEV-maiden yhteistyönä, suomalaisten ollessa myös mukana ja jonka nykyisin juutalainen presidentti Medvedev omistaa Ust-Ilimskissä. Kuusi suunnittelemaani prototyyppi lastun-kuivaajaakin oli jo asennettuna. Siksi oli vara joka yö riehua hotellin ravintolan tanssi-lattialla siperialais-tyttöjen kanssa sulkemis-aikaan asti. Kävimme teknisen johtajan kanssa kahdestaan yhden kuivausrummun perillä asti, varmistaen ensin, että sulakkeet on poistettu, ettei kukaan saa rumpuja pyörimään. Hän kohteliaasti kysyi minulta, "Aiotko tulla tänne uudelleen". Tulkki käänsi, kai tahallaan, että se kuulosti uhkaukselta. Katso, jos palaat, voit olla pallo jalassa.

Sattui muutakin hupasaa. Yllättäen sanoin tulkki Elviiralle, että haluan tavata kombinaatin johtajan. Elviira vastasi, että hyvä, hän on nainen. Myöhemmin hän sanoi suunnitelleensa viedä minut jonkun siivoojan juttusille. Miespuolinen tulkki oli suorastaan vihamielinen, varsinkin minua kohtaan. Ymmärsin, että hänet oli tuomittu ehkä loppu elämäksi sinne tulkiksi ja me saatoimme lähteä sieltä "Euroopan puolelle". Joku oli vienyt hänelle sen aikaisen yksinkertaisen tasku-kokoisen peli-koneen. Sitä hän näpräsi kaiket päivät.

Kombinaatissa oli meille "Kustun" kanssa järjestetty eräs takahuone toimistoksi. Etuhuoneessa istui pari naista, toinen ranskan-kielen tulkki ja toinen englannin-kielen tulkki. Vieressä oli myös täysin punaisin värein kalustettu pieni kokous-huone. Kaupungista oli matkaa kombinaattiin 12 kilometriä. Työväen kulku kaupungista kombinaatin portilla olevalle linja-auto asemalle oli järjestetty jatkuvalla raitiovaunujen virralla. Linja-auto asemalta tehtaitten linja-autot jakoivat työntekijät omille tehtailleen. Työntekijöitä taisi olla toistakymmentä tuhatta. Itse kaupungin asukkaista sanottiin yli puolet olevan "karkotettuja". Toinen suomen-kielen tulkeista, Elviira sanoi, että kun pääsisi Euroopan puolelle töihin. Tällä hän tarkoitti kai lähinnnä Moskovaa. Nyt hän on asunut jo vuosia Helsingissä, jos ei ole palannut takaisin. "Kavo", joka oli käynyt siellä aikaisemminkin sanoi, että "täällä on sellainen tapa, että autot laitetaan syksyllä käyntiin ja sammutetaan keväällä".

Pois tulo oli monivaiheinen jä värikäs. Ensin kombinaatin linja-auto vei meidät parinkymmenen kilometrin päässä olleelle lentokentälle, jonka reunukset olivat täynnä liikenne-koneitten lisäksi pien-koneita. Matkalla avautui eteen horisontin täyttävä silloin maailman suurin vesi-voimala ja pato, kilometri kertaa sata viisikymmentä metriä. Sen sähkömyllyn takia kaupungissa oli myös suuri alumiini-tehdas, johon raaka-ainetta tuotiin jopa Ranskasta asti.

Sitten saapuminen lentokentälle. Kysyin "Kavolta", joka oli käynyt siellä jo aikaisemmin, että missä on vessa. Hän osoitti pellolla sadan metrin päässä olevaa latoa. Pidin sitä vitsinä, mutta lähdin kuitenkin kävelemään. Normaali heinälato avoimin ovin. Maalattialla paska-kasojen rintama lähestyi jo ovea.

Lento-asemalla meidät ohjattiin nopeasti kaiken muun kansan ohi lento-koneeseen, joka oli ehkä 12 matkustajaa ottava posti-kone. Tämän päättelin siitä, että yksi henkilökuntaan kuulunut poika istuskeli selkä ohjaamon seinään nojaten jonkin posti-säkin päällä. Lensimme 250 kilometriä Bratskiin matalalla, alla maailman suurimat vesistöt, vuolaat virrat. Bratskissa oli maailman toiseksi suurin vesi-voimala ja myös Rauten toimittama maailman suurin vaneri-tehdas.

Sitten lähtö Bratskin metsien keskellä olleelta lentokentältä normaalilla TU-134 koneella Moskovaan, kesto kuusi tuntia ja välilasku Omskissa. Lähtö oli hälyttävän näköistä. Joku meni ohjaamoon ja sieltä tuli lentäjä hänen mukanaan ja he lähtivät koneen perää kohti. Kädessä lentäjällä oli tongit. Lähdimme ja olimme pilvissä nopeasti, kun Tupolev pisti pökköä pesään.

Yllättäen ennen Omskia kone kääntyi suoraan etelään ja lensimme kaksisataa kilometriä Kazakstanin puolelle ja laskeuduimme. Kukaan ei kertonut miksi. Kun meitä ajettiin jollakin kulkuneuvolla kentältä lentoasemalle, jäljensin lentoaseman katolla olleen nimen ostamaani Venäjän karttaan. Katselimme aseman ikkunasta, kun pari mustaa lentäjää tuli asemalle perässämme ja "Kavo" sanoi, että "nuo murjaanitko sitä lensi". Sitten piti mennä eteisen tuulikaappiin tupakalle. Se oli täynnä maantie-rosvon näköisiä mustia ukkoja, vain maleksimassa. "Kustu" ei uskaltanut tulla. Ostin kioskista kortin ja postitin sen kotiin Lahteen. Se ei tullut koskaan perille. "Kavo" sai selville, että Omskin lentokenttä oli suljettu liikenteeltä ja piti vain odottaa.

Parin tunnin jälkeen pääsimme jatkamaan. Hiljainen liitely Omskin ylitse ja ikkunasta katsellen tuntui, että eikö tämä kaupunki lopu koskaan. Lentokentällä huomio kiintyi heti matkustaja-koneeseen, jolla oli sotilas-vartio. Siinä olikin syy, miksi kenttä suljettiin muulta liikenteltä.

Oli jo yö, kun olimma Moskovan kansainvälisellä Njukovin-lentokentällä. Samalla, missä he ottivat valtiovieraansakin vastaan. Nyt oli kiire. Meidän ajossamme ollut pikku-bussi oli jo odottamassa viedäkseen meidät rautatie-asemalle. Kysyin "Kavolta", paljonko menee ajoon. Hän sanoi, että kaksi tntia. Pidin sitä jälleen vitsinä. Kuljettaja ajoi kuin mielipuoli läpi öisen Moskovan. Eräässä risteyksessä miliisi, jolla oli rynnäkkö-kivääri rinnalla, huitaisi isolla pampullaan voimalla tuulilasiin, että aja hiljempaa. Yö-aikaan miliisit oli kadulla aseistettu järeämmin asein. Kaksi tuntia siinä meni.

Sitten venäläisen junan makuuvaunuun. Koko yön soi junan keskusradiossa haikea slaavilainen musiikki. Ennen Lahtea, sanoi "Kustu", että lähdetään takaisin. "Kustu" oli viettänyt yhden yön Ustissa siperialaisen työn luona hänen kotonaan ja oli kai rakastunut venäläiseen naiseen. Fasistisen armeijan kertauskurssit olivat menneet hukkaan.

http://www.youtube.com/watch?v=6n8MdKRDzEA


Itse olin siinä kaivinkone työssä vain pari vuotta. Tässä kuvassa on Eikan mukana Laineen Martti. Halusin työhön Lahdessa ja menin työhön vanhan viipurilaisen yrittäjän, Ilanon Villen prässi-verstaalle Mukkulan kartanon vanhaan navettaan. Villen verstas valmisti kaikki metalli-osat silloisille Lahden kymmenille pienille- ja suurille huonekalu-tehtaille. Tuon Villen otto-poika putosi silloin laskuvarjo-hypyn yhteydessä varjon avautumatta talvella jäälle ja selvisi siitä hengissä. Sain silloin sieltä monia hyviä kavereita. Erään hyvän kaverin olin saanut jo aikaisemmin Lahden autosta, Ahosen pojan, jolla oli 500 kuutioinen Norton-moottoripyörä. Huristelimme sillä Ahtialan suunnalla tuhatta ja sataa. Ahosella ei ollut silloin ajokorttia, mutta ei se menoa haitannut. Ahonen oli ilmeisen rakastunut pyöräänsä, hän purki ja kasasi, muuten vaan. Minä olin hänen kellarissaan usein vieressä sunnuntaisin seuraamassa. Silloin olin saanut pienestä tsupparin palkastani jo ostetuksi loistavan kolmi-vaihteisen crossi-mallisen Tunturin. Se kulki virittämättä 60 km/h. Sillä oli kiva vetää vauhdilla Ahoselle Mustankallionmäen alle Karjalankadulta, pitkin kapeita ja sokkeloisia sivukatuja. Monet saman ikäiset kaverit havittelivat jo siihen aikaan vanhoja 500 kuutioisia pyöriä, mutta onneksi kaksipyöräiset eivät minua sen enempää kiinnostaneet, vaikka ehdinkin ajamaan moottoripyörä-kortin. Parin vuoden kuluttua sain jo käyttööni uuden ketterän Simca 1000, jolla huippunopeus viileänä kesä-iltana oli 140 km/h. Aika hyvä suoritus sen ajan autolta. Ja kyllä sillä tuli ajetuksikin. Jos olisin saanut jatkaa harrastusta, olisin myöhemmin kävellyt jonkun Kimi Räikkösen yli mennen tullen.

Muistiin jäi tapaus, kun eräs kaunis kesä-ilta Pulkkilan harjun lossilla Lahteen tullessani auton kuuma moottori ei meinannut käynnistyä. Vierestäni lähtenyt nuoriso-joukko irvisteli auton ikkunasta. Asikkalan kirkonkylän ja Vääksyn välisellä erittäin mutkaisella tie-osuudella ohitin heidät. Kaasu oli jo pohjassa eli 140. Vasta Lahden Centrumin kulmassa annoin heidän mennä häntä koipien välissä ohitse. Ayrton Senna olisi voinut tulla pelkääjän paikalle oppi-pojaksi. Nuoruus ja hulluus. Myöhemmin en koskaan enää hurjastellut, henki menee vähemmälläkin yrittämisellä. Kaivinkoneen kanssa oli kaksi vähältä piti tapausta. Hyvä reaktio-nopeuteni pelasti meidät.

Kuorma-auto ajokorttia ajaessani minun ei tarvinut koulussa ajaa kuin muutaman tunnin. Koulun johtajan vaimo istui usein vieressäni. Olisi kannattanut ajaa johonkin pusikkoon hänen kanssaan, viehättävä nainen. Hän saattoi olla jotenkin kiinnostunut, kun puhui ajotunti määräni pieneksi ja näin kortin hinnan minimaaliseksi, 180 markkaa. Koeajon jälkeen hyvin arvonsa tuntenut katsastus-insinööri Kuusela sanoi, että "hyvinhän se meni". Samoin armeijan kuorma-auto koulun katsastus-insinööri oli antanut minulle yllättäen harvinaisen arvosanan yhdeksän. Siihen aikaan kuorma-autoissa oli vielä synkronoimattomat vaihteistot ja oli oma taitolajinsa niiden kanssa ajaminen Hämeenlinnan kapeilla kaduilla. Myöhemmin ajoimme taas kavereitten kanssa Zileillä peräkanaa tuhatta ja sataa Hätilän ampuma-alueen kapeilla ja mutkaisilla metsäteillä. Tämä Hyvinkään poika Eerikäinen joutui rangaistukseksi kuukaudeksi riviin, kun meinasi tappaa yli ajaen panssari-rykmenttiä komentaneen everstin. Tumpelo kai seisoi keskellä tietä. Hänestä tuli myöhemmin veturinkuljettaja.

Niinikoskenkaan metsäteiden alkuun ei kannattaisi asentaa metalli-puomeja esteeksi Zileille. Venäläiset panssarit ajavat Orimattilaan taisteluhelikoptereitten suojaamana alle kahden tunnin. Vain yksi lentopommi sopivaan kohtaan tielle estää panssarintorjunnan liikkeet ja voi aloittaa sumpun tuhoamisen.

Pelotellaan porvareita vähän ryssillä. Hehän sitä ovat harrastaneet jo vuosisadat. Venäjän valkoiset eivät muuten ole milloinkaan tunnustaneet Suomen itsenäisyyttä.

img115.jpg

Eerikäinen

hurja_porukka.jpg

Hurja porukka.

Meillä oli panssarintorjunta-pataljoonan käytössä kuusi kevytsinko-ajoneuvoa eli Ziliä, kaksi Kärppä-Sisua, kuusi perävaunullista raskassinko-ajoneuvoa, pataljoonan komentajan maasturi ja moottoripyörä-lähetin moottoripyörä. Talvella sai Zileillä kiskoa Kärppä-Sisut soramontuista ylös. Ohjaamosta säädettävillä rengas-paineilla ja puskurissa olleella vinssillä ei sille löytynyt menemätöntä paikkaa. Ainoastaan bensiini-käyttöistä moottorin esilämmitintä eivät kapiaiset uskaltaneet antaa käyttää. Helpommin se kuitenkin pakkasella käynnistyi kuin diesel-käyttöiset tankit.

Kuinka ollakaan, ajoimme Kalkkisissa maalaistalon pihaan, josta meille annettiin asunto yläkerrasta koko kesäksi. Talon isäntä oli Lehtisen Roope, vuosikymmenet Asikkalan kunnanvaltuustossa SKDL:oa edustanut valtuutettu. Seuraavana syksynä, jo lumien aikaan, lähti kerran Roope meidän kanssa linja-autolla valtuuston kokoukseen Vääksyyn. Roope kävi maantielle polvilleen ja hieroi lumessa vähän lehmänpaskaa pois saapashousuistaan. Myöhemmin hänestä tuli Kimi Räikkösen äidin äidin isä. Räikkösen ylpeä karjalais-suku ei halua Roopesta tietää mitään. Tiedän kyllä, keneltä Kimi on geeninsä perinyt. Roopen sanotaan vielä vanhoilla päivillään ajaneen punaisella Ladallaan Kalkkisten teiden mutkat suoriksi.

lehtisen_roopen_koti.jpg

Tuolla Lehtisen Roopen seitsemän huonee, silloin uuden talon yläkerrassa tuli tutkittua kaikki Roopen Neuvosto-liitto lehdet. Eikka jäi aina Roopen kanssa alas rupattelemaan ja televisiota katsomaan. Kimi Räikkösen äiti viipelsi silloin tuossa pihassa 3-4 ikäisenä muiden lasten seassa.

Roope oli rakentanut talon jo 1957, kun Bulganin ja Hrutsev kävivät Suomessa. Heidän piti käydä tutustumassa Lehtisten tilaan Kalkkisissa, mutta liika kiire Hrutsevilla ajoi hänet käymään vain jossakin Mallusjoella ja sitten nopeasti kotiin, sillä sen matkan aikana hänet yritettiin ensimmäisen kerran syrjäyttää.

Tiedän istuneeni lokakuun 22. päivä 1962 Toivosen Empun piikkinokka Sisu linja-autossa matkalla Kalkkisista Kopsuon tietä myöten Lahteen, nimittäin silloin kuului Vesivehmaan jenkkapirtin kohdalla auto-radiosta, että Kennedy oli asettanut Kuuban laivasto-saartoon ja ohjus-kriisi oli kärjistetty edesvastuuttomaan tilaan. Kuubahan oli vain yksi asia monista. Amerikkalaiset olivat piirittäneet ohjuksin koko Neuvosto-liiton. Uskoakseni Kuubaan jäi ydinaseita ja on edelleen ja Kennedy tiesi siitä eli teki salaa sopimuksen. Siksi sitä ei ole sen jälkeen enää uhattu yhtä röyhkeästi.

roope_lehtisen_koti-tie.jpg

Tätä samaa Roopen koti-tietä minäkin ajelin mopolla kauppa-reisujani, jota pitkin Kimi Räikkönen ajeli nuorena mopolla, ehkä 35 vuotta myöhemmin. Kimin mummo ja pappa, Leevi Pietilä muuttivat pian meidän lähtömme jälkeen pois tilalta Helsinkiin, ollen työssä Helsingin venäläisellä koululla.

Kun ääri-oikeistolainen Etelä-Suomen sanomat teki vuonna 2007 artikkelin Kimi Räikkösen nuoruuden mopo-radasta, se yritti innnostaa Kalkkisten asukkaita pystyttämään patsaan Kimi Räikköselle. Kun soittelin Roope Lehtisen vanhuuden päivikseen rakentaman omakotitalon ostaneelle entiselle karjan-ostaja Kuparille, sanoi hän, että koskaan ei kukaan Roopea moittinut, eivät isännätkään, vaikka olikin kommunisti, hän piti aina valtuustossa kylän puolta.

Roope Lehtiselle se patsas Kalkkisissa pitää pystyttää.

 

roope_lehtinen_2.jpg

Roope Lehtinen toimi kommunistisena valtuutettuna Asikkalan kunnanvaltuustossa vuosina 1934 - 1976.

Asikkalan kunnanvirastossa oli vain yksi ryhmä-kuva vuodelta 1972 ja Roope Lehtisen kasvojen poimiminen sieltä erilleen ei valitettavasti antanut parempaa tulosta.

vuosi_1963.jpg

Neljä vuotta Lahteen muuton jälkeen 1963. Muistan hyvin, kun olimme saaneet hankituksi silloin uuden auton, että bensiini maksoi 60 penniä litra. Odotin vielä pari vuotta ja lähdin sitten panostamaan opintoihini. Viimeisin jakso, talvi Tampereen teknisessä yliopistossa Porissa 1996.

loppusota.jpg

Armeija välissä ja ties monesko loppusota. Moottori levällään 30 asteen pakkasessa.

hitsauskurssilla.jpg

Ilanon Villen pajalla työssä ollen 1963 tuli käytyä kuukauden hitsaus-kurssi Ammattienedistämis-laitoksen Kivisuon kurssikeskuksessa Leivonmäellä. Kurssi-keskuksella oli oma linja-auto, jolla meitä kuljetettiin muutaman kilometrin päässä olevaan majoitukseen. Joku opettajista kehui pystyvänsä hitsaamaan vitosen saumaa. Silloin kaasu-hitsauskin oli vielä yleistä.

Myöhemmin 1986 vetämälläni työmaalla katselin, miten Teollisuus-putkituksen miehet hitsasivat ahtaassa paikassa  höyryputki-paketin 80 mm putkia kaasulla ympäri peilistä katsoen. He sanoivatkin, että ei heitä ollut silloin, vuonna 1986, kuin pari kolme Suomessa, joka pystyy siihen. Tietysti jälki piti olla luokka-saumaa.

yksi_suomenmestari.jpg

Tässä yksi niistä Suomenmestareista.

Me elimme silloin niitten hitsareitten kanssa juhannus-aattona herroiksi Joensuun Kimmelin uima-altaan reunalla. Kaikkien perheet tulivat Juhannukseksi Kimmeliin. Oli niin kiireinen työ, että neljän tonnin putkenjärkälekin piti tuoda meille kiireesti lento-rahtina Ruotsista.

Eräs pakokauhun saanut Rauten projektinhoitaja soitti jo kesken kaiken, että mitä sinä siellä teet, sinun pitää tulla heti nopeasti Beeskoviin, Itä-Saksaan, täällä on ongelmia. Rauten edustus-auto vei minut Vantaan lento-asemalle, jossa meinasi heti tulla ongelma. Minulta tultiin kysymään, sopiiko, että lennänkin Itä-Berliinin sijaan ensin Tukholmaan. Sanoin, että ei sovi, minua ollaan vastassa tällä koneella. Sitten paikka löytyi.

Beeskov oli pieni historiallinen kaupunki, jonka sisäänmenotien varressa oli panssarivaunuista varoittava merkki. Suihkuhävittäjät lensivät yhtenään kaupungin yllä. Tehtaan ruokalassa oli jo aikaisin aamulla tarjoilussa sellaiset valikoimat nälkäisille, että en ole missään nähnyt vastaavaa. Silmiin pistävää oli, että tehtaan korkeammat herrat olivat monin verroin tyylikkäämmin pukeutuneita kuin suomalaiset vastaavat. Tietenkin he olivat kaikki juutalaisia. Siellähän juutalaiset Putin ja Merkelkin koulutuksessa olivat.

Pois tullessa oli yöpyminen Itä-Berliinin parhaassa hotellissa, joka oli lähinnä diplomaateille tarkoitettu. Se oli häikäisevän loistelias paikka. Samalla reisulla tuli ylitettyä se porvareitten propagandassaan kuuluksi tekemä Berliinin muuri, mentäessä Itä-Berliinistä Länsi-Berliiniin, joka ei ollut raja-asemaa kummempi, puomi oli auki ja rajavartijat käänsivät selän hienotunteisesti. Tietysti oli normaali passintarkastus. Tulli-nainen tarkasti tarkasti Itä-Saksasta lähdettäessä edelläni menneen  kaverin asiakirja-laukun. Minä laskin rauhallisesti matka-laukkuni maahan ja ojensin passini, hän katsoi ja ei pyytänyt laukkua pöydälle.

Länsi-Berliinissä oli valittavana lento-reitti, joko Tukholman tai Moskovan kautta Helsinkiin, tulin Tukholman kautta aikaa säästäen. Tukholmasta tulikin sitten kaunis norjalainen lentoemäntä istumaan viereeni. Teki mieli sanoa hänelle, että "nimeni on Bond, James Bond".

Miten kaikki tuollainen oli kustannettavissa, loisto-hotelleineen ja matkustelut bisnes-luokassa. Koko sosialististen maiden kauppa oli suurta kansan huiputusta, puolin ja toisin, satumaisine voittoineen. Koko sosialistisen maailman-järjestelmän luominen oli New Yorkin kasaari-pankkiireitten paras bisnes kautta aikojen. Kaikkein alistetuimpia maksajia olivat sosialististen maiden asukkaat. Voitot heidän työstään piti kotiuttaa länteen erilaisin muodoin.

yksi_prototyyppi.jpg

Taas yksi prototyyppi suunniteltu ja valmis.

prototyyppi.jpg

Taas prototyyppi. Väliaikaisen koelaitoksen pystytys. Kuusi lastunkuivaajaa lähdössä Baikalille.

pellos.jpg

Siinä koelaitos on pystyssä Pelloksen lastulevytehtaan kylkiäisenä. Vertailukohteena seisoo mies oikealla. Kuuman, 600 asteisen kuivauskaasun virtausmäärä oli 12 kuutiometriä sekunnissa. Veden haihdutusteho puulastusta oli kahdeksan tonnia tunnissa. Pyörivä kuivausrumpu on vasemmalla ja tulipesä oikealla.

Varsinaiset testit jouduttiin tekemään yli -40 asteen pakkasessa, mitä jatkui kuusi viikkoa. Ennakko-laskelmat eivät olleet pettäneet, ei kapasiteetissa, eikä muissakaan asioissa. Seuraavassa prototyypissä iskettiin tuohon rinnalle sepelillä täytetty, satoja tonneja painava sähkösuodin ja maailman modernein kuivaaja oli valmis.

maailman_modernein.jpg

Seuraava prototyyppi, maailman modernein.

taas_prototyyppi2.jpg

Taas erilainen prototyyppi lähdössä.

baikal.jpg

Siperia oli 80-luvulla täynnä tällaisia tukkeja, nyt se on lähes tyhjä.

Jostakin syystä työväki asuu edelleen samoissa vanhoissa röttelöissään. Juutalais-pankkiireitten "sosialismi" ei siinä asiassa auttanut. Ei auttanut myöskään heidän kapitalisminsa, vaikka jo yli sata vuotta sitten Henry Ford lupasi vaurastuttaa amerikkalaiset ja poistaa tarkoituksettoman köyhyyden. He ovat edelleen venäläisiäkin köyhempiä. Suosiollisesti juutalais-pankkiirit jättivät venäläisille, lopettaessaan "sosialisminsa" vuonna 1991, jokaiselle omistus-asunnon, hyvän julkisen terveydenhuollon ja 55 vuoden eläkeiän naisilla ja 60 vuotta miehillä. Samoin he olivat kaikki velattomia vuonna 1991.

Ainut kohta, jolloin juutalainen "piikkilanka-kirjailija" Aleksandr Solzhenitsyn meni toisen juutalaisen eli Stalinin persoonaan oli, kun hän sanoi, että "hänen olisi pitänyt ymmärtää, että alkukantainen kansa ei pysty siihen, mitä hän siltä odotti, rakentaa teollisuus lyhyessä ajassa". Se pystyi siihen, kun se opetettiin nopeasti ensimmäiseksi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Missään ei ole nähty niin nopeaa rakennemuutosta. Se oli ensimmäinen testi.

Se olisi tapahtunut vielä nopeammin, ilman pikku-porvariston vastakarvaan pelaamista. Heidät Stalin lähetti Siperian metsiin huolehtimaan maan koko ajan kasvavasta poltto-aineen tarpeen tyydyttämisestä. Suur-kapitalistithan asuivatkin ulkomailla.

Se oli vasta New Yorkin Massonin kasaari-pankkiireitten leikki-sosialismia. He rahoittivat Venäjän "työväenvallankumouksen". Oikea työväenvallankumous on vasta tulossa, globaalina. Se on jo alkanut.

Tämä kuva on Baikalilta, Ust-Ilimskistä. Silloin oli kaksi maailman suurinta vesi-voimalaa 200 kilometrin etäisyydellä ja vain yksi rautatie. Kilometrin mittaiset ja 150 metriä korkeat padot oli kuljetettu sitä myöden. Alueella ei ole välttämätöntä soraa. Kaupunkeja nousi tyhjästä. Oli myös esim. maailman suurin vaneritehdas, 16 sorvaus- ja kuivaus-linjaa, jonka hakkuu-alueen kierto piti kestää 70 vuotta.

Riistäjät kirkuvat kuitenkin yhtenään kautta maailman "kilpailukyky, kilpailukyky", mikä tarkoittaa palkka-tason alentamista. Siperian metsienkään ryöstö ei heille riittänyt, eikä riitä mikään muukaan, ei koskaan.

baikalilla.jpg

Päätoimittaja Baikalilla vuonna 1986.

Silloin se olisi pitänyt tehdä, kun Massonin pankkiireitten Neuvosto-liiton alas-ajajaksi määräämä juutalainen agronomi Mihail Gorbatsov "kyykytti" venäläisiä eli pehmitti heitä jonoissa. Kaikki tavara myytiin mustan pörssin kautta.

Kaikki sanoivat, "miksi Gorbatsov vain puhuu, mutta ei tee mitään". Kyllä hän teki koko ajan saamiensa ohjeiden mukaan.

Luotiin perustaa uus-venäläiselle kapitalismille. Meni minkä kokoiseen firmaan tahansa, niin aina oli vastassa johtajana juutalainen.

Massonin luoman "sosialistisen maailmanjärjestelmän" markkinoiden avaamista tarvittiin jo kuolinkouristuksissa olleen kapitalismin elinkaaren pidentämiseksi. Näin se saatiin jatkettua 15 vuotta. Tämä kaikki oli suunniteltu näin tapahtuvaksi jo vuonna 1917, jolloin Massonin kansainväliset pankkiirit, Rothschild, Warburg, Morgan, Schiff, Rockefeller tilasivat "työväenvallankumouksen" Venäjällä. Yksi historian suurimpia petoksia. Toinen suuri petos niiltä turkkilaisilta kasaari-pankkiireilta oli oikeiden juutalaisten identiteetin varastaminen ja Israelin valtion perustaminen heidän nimissään.

Aika käy vähiin. Heidät on kukistettava.

lastuja.jpg

Konepajassa 1970.

enonsaaressa.jpg

Lepoa ja virkistystä "Oman Yliopiston" kampuksen kallioilla, mökillä Vesijärven Enonsaaressa 1973.

Ääri-oikeistolainen vasemman puoleinen rajanaapuri ja kaupunginvankilan vahtimestari ei ilmeestä päätellen tykkää, kun oikean puoleinen ääri-vasemmistolainen ujo maalaispoika tarjoaa hänelle marxilaista lukemista. Vaimot olivat hiukan sukulaisia, molemmat Viipurista, joten minkäs teki. Minun silloinen vaimoni oli viipurilaisen taksi-autoilijan tytär, Seppänen, sukua Esko Seppäselle. Hän kantoi minulle pussi tolkulla marxilaista kirjallisuutta Helsingistä. Ne tulikin tutkittua mökin kuistilla huolellisesti, muistiin panoja tehden, myös sen Seppäsen silloiset kirjat. Siellä kuistilla Päätoimittajasta tuli dialektisen- ja historiallisen materialismin "maisteri". Nautin siitä kaikesta suunnattomasti.

Tuo kuvan Iivonen ei voinut sietää kaverinsa eläkkeellä olevan poliisin, Luotosen kanssa meitä Työväentalon alueella asustavia, paitsi porvareita, niitä oli jopa siellä. Muurari Huhta oli aikoinaan lahjoittanut Lahden Työväentalolle neljän hehtaarin tontin, läpi saaren, Enonsaaresta.

Vietin siellä "kampuksella" kaiken vapaa-aikani, kesät talvet. Siellä tein myös eräs perjantai ilta keskellä talvea pimeässä, koko saaressa yksin ollen, ratkaisevan päätökseni lähteä opiskelemaan Kotkaan eli seuraava kuuden vuoden opiskelu-jakso.

http://www.markusreed.julkaisee.fi/156

oma_yliopisto.jpg

"Oman Yliopiston" kampusta. Oma mökki oikealla. Ilmapiiri alueen sisällä oli erinomainen, vaikka raja-naapuri meitä koko ajan vahtikin. Pelkäsi kai meidän "sosialisoivan" hänen mökkinsä.

intohimoni.jpg

Veneet olivat silloin naisiakin suurempi intohimoni. Tämä oli minulle yksi tärkeä kaunotar.

veneet.jpg

Näistä tuo lähin vene on minun, myös tuo nainen.

voiko_olla_paremmin.jpg

Voiko enää paremmin ihmisellä olla.

Tämä kaikki piti kuitenkin uhrata, kun lähdin kuudeksi vuodeksi Kotkan "tekuun".

Muuten, nyt korkeakouluksi muuttuneessa laitoksessa on ollut jo kauan, mr. Mäen jälkeen matematiikan yli-opettajana sama kaveri, jonka diplomityön ohjasin Rautessa. Hän oli Lappeenrannasta energia- ja virtaus-tekniikan linjalta ja olen tyytyväinen hänen arvosanastaan. Se professori ei edes ymmärtänyt, millaisia vallankumouksellisia teorioita ja matemaattisia hienouksia me Timon kanssa kehittelimme puulastun ja samalla kaiken materiaalin kuivauksesta. Jos joku on kiinnostunut, ne löytyvät vieläkin Timon diplomityöstä tai minulta.

Timo oli jo silloin erinomainen matematiikassa, mutta minun piti antaa hänelle yhdeksän kahvitauolla kahvilan pöydässä vinkit ideoista.

Sama koski edellistä oppilastani eli diplomityön tekijää. Me kehitimme uuden sukupolven suutinlaatikon viilunkuivaajaan, mikä meni hänen piikkiinsä, vaika kaikki ideat laatikon suuttimien sijoittelun uudesta geometriasta olivat minulta. Tiedän, että hän ei ymmärtänyt asioita loppuun asti ja siellä on helposti vielä paljon tekemistä. Sillä työllä säästettiin jo miljoonia Ruotsissa vuonna 1987, missä 70 metriä pitkä viilunkuivaaja oli jäänyt luovuttamatta kapasiteettivajeen takia. Johtaja valmistutti nopeasti hätäpäissään 1000 uutta suutinlaatikkoa ja tilanne laukesi. Välimiesoikeus olisi varmaan määrännyt muutaman miljoonan korvaukset. Kiitosta niiltä porvarin-nilkeiltä ei ole milloinkaan herunut. On kuullut jopa niitten suusta vieressä istuen sanovan kaverilleen, että ota sinä tuon diplomityön ohjaus nimiisi ja saat siitä kunnian. Normaaleja porvarillisia keskinkertaisuuksia, jotka hallitsivat vain kyynärpäätaktiikan.

Laitankin tähän kuvan siitä pienimuotoisesta koe-laitteistosta meidän koelaitoksellamme.

koelaitos.jpg

Olin jo aikaisemmin tehnyt testejä asiasta dynaamisena tilanteena, mutta he eivät kukaan koskaan ymmärtäneet sitä kuin staattisesti. Puhu nyt heille.

Eräs entinen sahanomistaja Orimattilasta, poika pyörittää sahaa nykyään, on muutaman vuoden takaa minun uskollisimpia kavereitani. Meitä yhdistää kiinnostus uuden tiedon tuottamiseen. Hän on yksi Suomen tunnnetuimpia innovaatio-miehiä. Hän tuo jatkuvasti esiin asian, "miksi ihminen ei halua ottaa vastaan neuvoja muilta".

Uskomatonta, että kun olen tälle ehdottomasti porvarille joskus innnostunut pitämään esitelmää kapitalismin lopun systematiikasta, niin hän ei ole sanallakaan sitä kommentoinut. Hän kuitenkin lähetti materiaaliani jopa Suomen pankkiin muutama vuosi aiemmin. Tietenkin hän haluaisi pelastaa kapitalismin ja yrittää udella minulta apua. En ole kertonut, kun heidän on kaikkien se liian vaikea matemaattisesti ymmärtää. Se mahdollisuus on matemaattisena ratkaisuna, mutta Massonin pankkiirit voivat tehdä asiasta halutessaan tarjouksensa. He tietävät kyllä tämän. Se voi olla yksi miljardi dollaria, mikä on pieni raha heidän rahoissaan, vaikka ei sillä rahalla ole enää mitään arvoa, jos he viivyttelevät. Seuraavana puhuvat, kuten Marx totesi: "Väkivalta on ollut aina kätilönä vanhalla yhteiskunnalla, joka on uutta raskaana, se on itse taloudellinen voimatekijä."

Älkää minua katsoko, en minä ole dialektiikkaa keksinyt. Luonto teki sen.

toinen_opiskelujakso.jpg

Toinen kuuden vuoden opiskelujakso on päättynyt 1985. Vain välietappi. Tavoite oli silloin selkeä. Nyt se on vieläkin selkeämpi. Kaverit vain lakoavat ympäriltä. Ei se haittaa, uusia oikeita ystäviä tulee koko ajan tilalle, jotka ymmärtävät, mikä meitä yhdistää. "Tie Sosialismiin" on se asia. Viimeinen yhteiskunnallinen revolution. Täydellinen perustuslain muutos, jolloin ihmiskunta astuu historialliseen aikakauteensa, pois esihistoriastaan.

konehuoneen_sammuttajat.jpg

Konemestari-linjalla 1982 harjoittelimme Upinniemessä Helsingin  palo-opistolla viikon laivan konehuoneen palonsammutusta. Majoituspaikassamme merimies-ammattikoululla Helsingissä sanottiin, että "Kotkasta ei koskaan enää". Päätoimittaja neljäs vasemmalta.

palaa_jo.jpg

Siellä se palaakin jo. Toivottavasti vakuutukset ovat kunnossa. Kapitalismi on se Titanic, mikä nyt on tulessa, mutta sitä on turha sammuttaa. Loppuun ajettu rakkine.

reiska_rokkila.jpg

Tämä maanviljelijä Lammilta on armeija-kaverini vuodelta 1965 panssarintorjunnasta Hämeenlinnasta. Hän kävi luonani 9.7.2011 ja näimme 45 vuoden jälkeen.

Hän on harrastanut muutakin kuin maanviljelyä ja karjan kasvattamista. Hän on rakentanut traktorin perävaunuineen, jolla hän on kyydinnyt lapsia huvipuistossa. Tutustuttuaan pilapiirtäjä Kari Suomalaiseen, hän alkoi veistämään näköispatsaita puusta moottorisahalla.

Sovimme, että hän tekee myös Päätoimittajasta näköispatsaan, jonka niinikoskelaiset voivat halutessaan pystyttää vaikka koulun tontille tien viereen, mistä onkin patsaitten töhrijöillä, kuten demareitten nykyisellä puolue-sihteerillä lyhyt matka käydä töhrimässä se oikean väriseksi eli punaiseksi. Näin modernin taloustieteen luojakin on saanut patsaansa kotikyläänsä. Taiteilija Rokkila Lammilta on sen tehnyt, jota kateelliset ovat jo kauan nimittäneet kylähulluksi.

Mikäli he eivät halua, on se pystytettävä yksityiselle maalle.

Soitin tänään, 21.7. taiteilija Rokkilalle ja hän kertoi olevansa etsimässä käsivarsiksi sopivia tuomipuun aihioita eli asia etenee. Kutsun kaikki myötämielisesti asiaan suhtautuvat niinikoskelaiset patsaan paljastustilaisuuteen myöhemmin.

nakyma_patsaalle.jpg

Olen saanut lupauksen The Red Anaconda - Juornalin kansainväliseltä kommentaattori Pekka Siiskoselta, että tästä, vanhalta Työväentalon nurkalta avautuu se näkymä, missä on myöhemmin nähtävissä modernin taloustieteen luojan ja Päätoimittajan, Markus Räsäsen patsas hänen lapsuuden kotikylässään, jonka taiteilija Rokkila on luvannut lahjoittaa, ei porvareitten omistamalle Niinikoskelle, vaan niinikoskelaisille.

modernin_taloustieteen_luoja.jpg


editor_1.jpg

Patsas on tämän näköinen ja sen nimi on:

punainen_katu.jpg

Punainen katu. Sen nimiseksi Kalliorinne muutetaan myöhemmin.

Punainen katu alkaa maatyömies Veikko Lahtisen pihasta ja jatkuu maan ääriin.


rokkila_joulupukkina.jpg

Taiteilija Rokkilan kotitalo Lammilla.


img040.jpg

Uupumatonta työtä taloustieteellisen arvoteoria-tutkimuksen parissa, 15.000 työtuntia.

materiaalia.jpg

Väitöskirjoja. Elämän päättötyökö. Ei vielä tämä.

kirjajuhlat.jpg

Arvoprosessi-teos valmis, 1500 sivua kaikki vanhan poliittisessa taloustieteessä pirstaleiksi lyövää materiaalia, juhlimisen paikka. Täydellinen läpimurto.

Jorma Ollila oli todistamassa asiaa lausuessaan 30.6.2011, että "Euroopan tilanne on pahempi kuin mitä ymmärretään". Hän tietää, sillä hän on Massonin kasaari-pankkiireitten yksi juoksupojista.


punaisten_hauta.jpg

Kun minulla oli vielä auto käytössä, kiersin totunnaisina päivinä vuodesta aina hautausmaat, niin Levolla kuin Orimattilassa ja asetin aina keväällä ruukku-kukkani tänne Orimattilan punaisten haudalle. Olin ainoa kukkien asettelija Orimattilan työväen-yhdistyksen lisäksi.

sodassa_kaatuneet.jpg

Täälläkin olemme taas kahdestaan venäläisen vaimoni kanssa asettamassa kukkia sodassa kaatuneen Erkki Laineen haudalle. Ei siellä milloinkaan muita näkynyt.

Nämä miehetkin ovat täällä turhan takia, suuri osa 17 vuotiaita lapsia.

Tyhmien fasistien suunnitelma meni myttyyn.

Suomea hallinnoivien hurri-kapitaalin sukujen yksi hirmutyö tuli taas tehtyä. Leningradin 1,5 miljoonaa siviiliä tuli Aatun kanssa yhdessä tapettua, 50.000 suomalaista saatettiin myös turpeen alle ja muutama sata tuhatta perheenisää tehtiin invalidiksi. Loistava saavutus Sursill-suvuilta.

Kannattikin nimittää yksi Sursill-juutalainen Suomen marsalkaksi ja tehdä hänestä lastensuojelija. Härskeintä, mitä ihmis-aivot saattavat tuottaa.

Sotarikos-oikeus voidaan avata uudelleen. Suomea hallinnoiva hurri-fasismi ei ole vielä alkuunkaan tehnyt tilejä selväksi menneisyytensä kanssa.

Ensin pitää vapauttaa maa ja sen jälkeen katsoa, onko "Tie Sosialismiin" meidän tiemme.

Päätoimittaja kuitenkin katsoo pitkän ja monipuolisen kokemuksensa perusteella, että se on oikea tie. Muita teitä ei jää enää jäljelle, sanoo dialektiikka.

Päätoimittaja Räsänen (ja myöhemmin jälleen Merivirta) on kansallistaistelija ja kommunisti. Miten muulla tavoin voisikaan olla.

laineen_hauta.jpg

Täällä he ovat. Heistä on enää muisto jäljellä. Omakin lähtöni on pian käsillä. Lähden mieluimmin krematorion piipusta. Kuka voi kuvitella, että vuosi-tuhat on vain kymmenen pitkää ihmis-elämää. Faaraoitten aikaan kaksi kymmmentä. Mitä yksi ihminen siellä joukossa vaikuttaa, jos ei satu olemaan nimeltään Rothschild. Sitä asiaa ei kuitenkaan keneltäkään kysytä ennakkoon, "haluatko tuonne lähteä"? Jos itseltäni olisi kysytty, olisin ehkä kohteliaasti kieltäytynyt. Nyt kuitenkin tämä paikka on tullut kolutuksi monin tavoin läpikotaisin ja voi valmistautua jättämään tämän omituisen paikan.


                                                DIALEKTIIKAN  YLISTYS


                                    Vääryys etenee tänään varmoin askelin.

                                    Sortajat asettuvat taloksi hallitakseen

                                                                    kymmenen tuhatta vuotta.

                                    Väkivalta vakuuttaa: Mikä on se pysyy.

                                    Ääntäkään ei kuulu, paitsi hallitsevien ääni

                                     ja markkinoilla sanoo riisto ääneen:

                                                                            Tämä on vasta alkua.

                                    Mutta sorretuista sanovat monet nyt:

                                    Se mihin pyrimme ei koskaan onnistu.

                                    Se joka vielä on hengissä, älköön sanoko: 

                                                                                          Ei koskaan!

                                    Varma ei ole varmaa.

                                    Mikä on, ei pysy.

                                    Kun hallitsevat ovat puhuneet

                                    tulevat hallitut puhumaan.

                                    Kuka rohkenee sanoa: Ei koskaan?

                                    Kenestä riippuu sortovallan jatkuminen? Meistä.

                                    Kenestä riippuu sortovallan murskaaminen?  

                                                                                              Myös meistä.

                                    Joka lyödään maahan, nouskoon!

                                    Joka on hukassa, taistelkoon!

                                    Mikä voi pidättää sitä, joka on oivaltanut

                                    asemansa?

                                    sillä tämän päivän voitetut ovat huomispäivän 

                                    voittajat, ja

                                    Ei koskaan on: Vielä tänään!

                                                                                   Bertolt Brecht

 

Oman aseman oivaltaminen on tuossa asiassa tietenkin olennaista. Kapinan jälkee, uuden kapinan pelossa Sursill-kapitaali päätti "vapauttaa" torpparit eli tehdä heistä "isäntiä", jolloin he kuvittelivat olevansa pienillä pelto-plänteillään porvareita.

Heidän annettiin 37-vuoden maksuajalla lunastaa ne viljelykset itselle, mitkä he olivat omalla työllä ja omalla ajallaan maanomistajille heidän arvottomista soistaan raivanneet.

Sen jälkeen Massonin pankkiirit päättivät luotottaa työväen kurkkua myöten, ensin asunto-lainoilla ja sitten päälle kulutus-luotoilla. Heistä on tehty vastustuskyvyttömiä. Heidänkin on annettu ymmärtää olevansa porvareita.

Mitta tuli täyteen vuonna 2008. Sen jälkeen Massoni lähti luotottamaan uudelleen samoja ihmisiä veronmaksajina, valtionvelan kautta. Valtioistakin tehdään vastustuskyvyttömiä. Voidaan siirtyä Uuteen maailmanjärjestykseen. Koko maailman on turvauduttava heidän kapitaaliinsa.

Maailman ihmisille tarjotaan vielä yhtä vaihtoehtoa. Kasaari-juutalaisen eliitin kukistamista.

editor_in_chief_1.jpg

http://www.markusreed.julkaisee.fi/

Näkemiin, Hyvästi.


http://www.youtube.com/user/Markusreed1#p/u/6/JlBkkxVv-vA

punainen_viiva.jpg

Tehtäväni ei ole pelotella ketään, mutta tämä oli New Yorkin Massonin kasaari-pankkiireitten järjestämä ja rahoittama maailman-historian suurin petos. Oikea työväenvallankumous on globaalina vasta tulossa. Se on jo alkanut.

http://www.youtube.com/watch?v=CXP7ZeuW_T4&NR=1

Hrutzevin suunnittelemat agraari-kaupungitkin muuttuvat todeksi ja samoin muuttuu todeksi ilmaston palauttaminen, josta kerron sivulla Operaatio ihminen. Silloin maksamme vasta lopullista kapitalistista hintaa niistä tavaroista, jotka on kulutettu jo vuosikymmenet sitten.

Nämä hourailut loppuu.

http://www.youtube.com/user/Markusreed1#p/a/u/0/RwpOWd6xsok

Uusi ohjelma: "Kipinästä tuli syttyy."

SUUNNITELMATALOUS JA SIIRTYMINEN POIS IHMISKUNNAN ESIHISTORIASTA SEN HISTORIALLISEEN AIKAKAUTEEN.

http://www.markusreed.julkaisee.fi/96


punainen_viiva.jpg

KUVALAHJOITUKSET KULTTUURITEOLLE VOI LÄHETTÄÄ OSOITTEELLA:

markus_r.r@elisanet.fi

punainen_viiva.jpg

 

ilmoitustaulu.jpg


Katso Red Dynamite magazine:

http://www.markusreed2.julkaisee.fi.kotisivukone.com/


 

Kyläkauppias Salme Jussila on hyväntahtoisesti antanut luvan kiinnittää tämän tarinan reklaamin kauppansa sisätiloihin, mistä on nähtävissä jutun helposti muistettava internet-osoite, Google: Kotikyläni NIINIKOSKI. Kannattaa käydä katsomassa (kuva). Kannattaa käydä useammin katsomassa myös Salmea. Hän on tehnyt suuren kulttuuriteon pitäessään kylän oman kaupan hengissä. SANKARI-NAINEN.

Samaa ei voi sanoa kylän porvaris-rouvista, jotka eivät pysty edes porukalla pitämään avoinna kylä-kahvilaa muutamaa tuntia viikossa. Kuitenkin perheittensä päänä he julistavat olevansa NIINIKOSKI.

Paperimuotoinen jutun alussa lähettämäni versio on lainattavissa Pekka Siiskoselta.

303-sivuisena kirjana, A4 kokoisilla sivuilla, tämä kulttuuriteko on tilattavissa Päätoimittajalta CD-levyke muodossa. ks. aloitus-sivu.

reklaami2.jpg

TARINA JATKUU TÄÄLLÄ:

http://www.markusreed.julkaisee.fi/173



volgan_punaiset_anagondat.jpg

Edellä kuva potentiaalisista "valtiorikollisista".

Tuo kirja on jo kirjoitettu ja se on nimeltään Uskonpuhdistus.

Eräs sodista innostunut talollisen tytär on kuulemma valmistelemassa kirjaa vuoden 1918 tapahtumista. Niitä porvarit ovat väsänneetkin jo satamäärin. Se on ollut heille milloin ”vapaus-sotaa”, milloin sotaa ”vieraita voimia” vastaan, ei kuitenkaan koskaan luokka-sotaa, vaikka he ovat keksineet luokka-taistelun jo paljon ennen Marxia. Valheellinen historiankirjoitus on osa heidän luokka-taisteluaan.


Heidän avukseen rientänyt bernsteinilais-Halonen pitää tällaistakin varmaan vihapuheena, joka pitää heti lopettaa.

kuuden_koplaajat.jpg

Rikollisin Suomi

brezhnevin_elamantyo.jpg

Kenraali Brezhnevin elämäntyö

korpraali_kekkonen_onnittelee.jpg

Korpraali Kekkonen onnittelee ja kiittelee hyvästä työstä, sekä esittelee omansa.

Miten paljon on mahdollista siirtää vaivihkaa rahaa toisen ministeriön budjetista toisen ministeriön tontille, esimerkiksi sosiaali-rahaa maataloustueksi. Miten paljon tahansa ja koira ei perään hauku. Näin juuri 60 % maataloustuesta Suomessa on piilotettu muualle ja muulla nimellä budjettiin.

Tuki maksetaan omistamisen ja vuonna 2006 tehdyn työn mukaan. Loistavaa Kekkonen loistavaa.

tyovaentalo_savikukko.jpg

Porvarit ovat tehneet jo kaikki epäonnistuneet ehdotuksensa tämän talon käytölle.

Tässä on toimiva.

Pikkulinnut lauloivat, että SAFKA:n dosentti Bäckman olisi ostiskelemassa tätä koulua.

En usko.



finland_liipola_film-production_i.jpg

http://www.youtube.com/user/Markusreed1


 

orjatyolle.jpg

http://www.markusreed.julkaisee.fi/16


Pääkirjoitusta sivu 86 kannattaa seurata jatkuvasti. Kommentoin siellä päivän uutisia eli porvareitten valheita.

http://www.markusreed.julkaisee.fi/169

VASTINE ROOMAN KLUBIN RAPORTTIIN

http://www.markusreed.julkaisee.fi/88

LOPPURAPORTTI

http://www.markusreed.julkaisee.fi/86

PIENI PUNAINEN KIRJA

http://www.markusreed.julkaisee.fi/13

Voit siirtyä tästä suoraan Red Dynamite magazinen sivulle, missä seuraamme taistelua Pekka Siiskosen talosta.

https://kotisivukone.fi/app/www/markusreed2.julkaisee.fi.kotisivukone.com/8



valimerkki_puomi.jpg